Unettomuus on yhdistänyt edesmennyttä kirjailija Miki Liukkosta, kirjailija Sirpa Kähköstä ja muusikko-lauluntekijä Samuli Putroa. Uusi esseekokoelma kuvaa heidän ja muiden valvojien yökokemuksia. Kuvat: Jani Laukkanen, Sirpa Päivinen, Central Line Entertainment
Unettomat kertovat, miltä heistä tuntuu suden hetkellä – ”Kello kolme on yhtä vauhkosilmäistä katonrajaan tuijottamista, eläimen mykkää kauhua”
Valvominen saa ajatukset sinkoilemaan kuin uhatut kissat. Yövartiossa-esseekokoelma kuvaa yksinäisiä tunteja, joina ”kyky rationaaliseen ajatteluun on vähäinen”.
Ilmeisesti on ihmisiä, jotka nukahtavat hampaidenpesun jälkeen yhtä vaivattomasti kuin hengittävät ja nukkuvat rauhassa läpi yön. Tämä juttu ei ole heille. Se kertoo meistä muista, jotka heräämme kolmelta – tai ehkä viideltä – ja etsimme valoneliötä naapurien mustien ikkunoiden joukosta.
Yövartiossa – esseitä unettomuudesta (WSOY 2025) kertoo kahdentoista pitkän linjan valvojan yökokemuksista. Kirjailijat ja muusikko Samuli Putro kuvaavat ylivirittynyttä mieltä, pelkoja ja painajaisten epätodellisia jälkitunnelmia.
Sillä öisin on toisin. ”Kyky rationaaliseen ajatteluun on vähäinen”, kuten esseekokoelman toimittanut Esa Mäkijärvi kirjoittaa. Hän listaa pimeässä mieleensä nousevia ajatuksia: ”Varjossa piileskelevä mörkö, ulko-ovea kokeilevat murtovarkaat, makuuhuoneen ikkunan läpi putoava lentokoneen suihkumoottori.”
Myös Sirpa Kähkösen uhkatutka aktivoituu yöllä. ”Entä jos nuoruuteni kauhein uhka, ydinsota, on jälleen totta? Miksi ihmeessä nukkuisin?”
Pimeässä huolet venyvät kuin varjo kynttilän edessä. Putro on murehtinut sängyssä pyöriessään esimerkiksi sitä, osaako hän käyttää HSL:n sovellusta heti ensimmäisellä kerralla, vai muodostuuko taakse nolo jono. Putro kuvaa unettoman mieltä: ”Mikään ei pysäyttänyt ajatuksiasi. Silloin, kun ne eivät maanneet päälläsi, ne sinkoilivat seinistä kattoon ja katosta lattialle. Sieltä ne ryömivät taas päällesi kuin uhatut kissat.”
Maxfield Parrishin teos Seein' things vuodelta 1904. Kuva: The New York Public Library / Unsplash
Kun lapsi ei nuku
Hyvää, syvää unta kuvataan sanonnalla ”nukkuu kuin vauva”. Se ei pätenyt Hanna-Riikka Kuismaan: ”Synnyin kyvyttömänä nukkumaan normaalisti. Huusin koliikissa vuorokaudet läpeensä.”
Myöhemmin nukkumista vaikeutti lähibaarin karaoke. ”Huoneeni seinän takaa tuli selväksi, että suksi ei luista mihinkään, tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina, ja että rappiolla on hyvä olla.”
Kuisman lapsuus jakautui päivä- ja yötodellisuuteen. ”Yöllä tapahtui asioita, joista ei päivisin puhuttu. Seuraavana päivänä oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En tiedä halkesinko kahtia pienenä vai synnyinkö kahdeksi, Hannaksi ja Riikaksi. Hanna eli valossa ja Riikka pimeässä.”
Sirpa Kähkösen lapsuudessa vakavista mielenterveysongelmista kärsivä äiti teki illoista ja öistä levottomia. Kerran tämä uhkasi surmata kaikki heidän nukkuessaan. ”Kätkin veitsiä iltaisin. Kätkin uhkauksia itseeni.”
Unihalvaus on kuin painajainen hereillä
Öiset kauhukohtaukset katkoivat Anna Tommolan unia varhaislapsuudessa. Kouluiässä hän valvoi jumppareissuilla vieraiden koulujen lattioilla ja kuunteli, miten seuran muut tytöt tuhisivat unessa retkipatjoillaan.
Tiina Raevaara on pelännyt öitä lapsesta asti. Hän on nähnyt paljon avaruushirviö-, zombi-, noita- ja epämuodostumapainajaisia, joissa hänen reiteensä on istutettu kasvot tai alaselkään hampaat. ”On kuin unet virtaisivat kauttani tähän todellisuuteen ja yö olisi täynnä toisesta ulottuvuudesta tunkeutuneita kauhuja.”
Henry Fuselin maalaus vuodelta 1781. Kuva: Detroit Institute of Arts / Wikimedia commons
Akseli Heikkilää ovat piinanneet unihalvaukset, joiden aikana hän on liikkumiskyvyttömän kehonsa vanki. ”Halvaantunut tila vain jatkuu ja jatkuu. Huoneessa sykkii pahuus, joka ei tee itseään tykö, mutta hallitsee kaikkea ympärilläni. Tumma olento hyppää hämärästä päälleni. Se kirkuu vasten kasvojani. En voi muuta kuin katsella olennon avautuvaa kitaa, varjoa varjon sisällä.”
Ahdistus iskee suden hetkellä
Noin kolmen ja viiden välillä aamuyöllä koittava suden hetki on monelle kirjoittajalle kaikkein vaikein. Edesmennyt kirjailija Miki Liukkonen on kirjoittanut: ”Mutta kello kolme, kello kolme, voi Jeesus. Lääkärit sanovat että keho on silloin niin sanotusti laskuveden tilassa, sielu roikkuu jossain ulkopuolella, veri liikkuu hitaasti. Ollaan lähimpänä kuolemista ilman että kuolee. Uni on kuoleman maapalstaa, mutta kello kolme on yhtä vauhkosilmäistä katonrajaan tuijottamista, eläimen mykkää kauhua, kuolemista elossa.”
Hanna-Riikka Kuisma kuvaa oloa näin: ”Yöminuutit jättivät jälkeensä etanan limavanan, enkä enää edes rukoillut, koska ajattelin, että minua ei pelasta mikään.”
Anna Tommolan mieli kääntyy suden hetkellä kaikkiin ihmisiin, jotka yrittävät nukkua hankalissa oloissa, ”pommisuojissa, viemäritunneleissa suurkaupunkien alapuolella, puistojen penkeillä taivasalla”. Hän ajattelee, että muitakin on hereillä.
Edwin Landseerin maalaus kuvaa Shakespearen näytelmää Kesäyön unelma. Teos Scene from A Midsummer Night’s Dream. Titania and Bottom on tehty 1848–1851. Kuva: National Gallery of Victoria / Wikimedia Commons
Yksinäisyys on ehdottominta yöllä
Yövartijan rooli on yksinäinen. Sinikka Vuola toteaa, että moni pelkää lapsena yön mittaista eroa vanhemmistaan. Kaikki eivät kasva yli tuosta tunteesta. ”Öisin minäkin tunsin yksinäisyyttä ja turvattomuutta, kuin olisin ollut jonkin ennakoimattoman ja hallitsemattoman voiman armoilla. Aivan kuin sisälläni olisi ollut pieni, pelokas lapsi. Pimeään unohtunut lapsi.”
Suvi Vaarlalle ”unettomuus on autio maa, jossa ei asu ketään toista.”
Hanna-Riikka Kuisma kirjoittaa yön hiljaisuudesta: ”Se sai tuntemaan, että olin yksin koko maailmankaikkeudessa ja vain pimeyttä hengittävät, pelon haistavat hirviöt ja pedot valvoivat odottaen nukahtamistani.”
Valvomiseen liittyy kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan kenenkään muun unta ei saa häiritä, vaikka itsellä olisi kuinka vaikeaa. Samuli Putro kirjoittaa: ”Puhelimeesi et uskaltanut koskea. Pelkäsit laittavasi viestin rakastetullesi. ’Tarvitsen sinua, voitko soittaa?’ tai ’Tämä ikävä murhaa minut’. Sekö olisi sitten ollut kauhistuttava virhe?”
Paul Gauguinin teos Eve (The Nightmare) ajalta 1899–1900. Kuva: The J. Paul Getty Museum / Wikimedia commons
Aamu on yötä viisaampi
Lopulta yötunnit matelevat aamuun saakka. Hanna-Riikka Kuisma kirjoittaa: ”Se tarkoitti kauhuelokuvan loppumista, uutta alkua. Valoa, joka pyyhkäisi yön tahrimat nurkat puhtaaksi hetkessä.” Jotkut aloittavat uuden päivän kahvilla, toiset aamumeditaatiolla. Anna Tommola pitää mielessään, että menestyjät tarttuvat kaikkein tärkeimpään ja haastavimpaan tehtäväänsä ensimmäiseksi aamulla. ”Siihen minäkin nykyisin pyrin: käännän kylkeä ja yritän jatkaa unia.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni” – Psalmien kautta pääsee kurkistamaan ahdistuneen ihmisen mieleen
HengellisyysMyös Raamatun henkilöt ahdistuvat yhteisöjen kohtaamista haasteista, henkilökohtaisista vastoinkäymisistä ja ahdistavista tilanteista.
