null Uusisilta: Kirkon sanoma armosta on arvokasta lääkettä cancel-kulttuurin aikana

Puheenvuorot

Uusisilta: Kirkon sanoma armosta on arvokasta lääkettä cancel-kulttuurin aikana

Cancel-kulttuurina tunnettu sosiaalisen median ilmiö on tuonut maailmaan paljon hyvää, mutta ihmisiä ei voi jakaa hyviksiin ja pahiksiin.

Niin sanottu cancel-kulttuuri tarkoittaa ilmiötä, jossa henkilö pyritään saamaan vastuuseen hänen ongelmallisten sanojensa tai tekojensa takia ja tarpeen tullen ”cancellataan” eli pyritään ajamaan alas mahdollisesta poliittisesta tai taloudellisesta valta-asemastaan. Tämä toimintakulttuuri on tuonut paljon hyvää, sillä se on demokratisoinut valtaa ja antanut esimerkiksi vähemmistöille mahdollisuuden puuttua heihin kohdistuvaan syrjintään.

Kun sanoistaan voi joutua vastuuseen, ihmiset todennäköisesti puhuvat kunnioittavampaan sävyyn myös niistä ryhmistä, joita aiemmin sai pilkata varauksetta. Esimerkiksi Pirkka-Pekka Petelius on jälkeenpäin pyytänyt anteeksi rasistisia stereotypioita vahvistavaa saamelaishahmoaan. Hyvä niin.

Näin sosiaalisen median aikakaudella on helppoa tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi katsomalla halveksuen muiden ihmisten tekoja ja toimia.

Sosiaalisessa mediassa leimakirveiden heitteleminen ei ole kuitenkaan täysin ongelmatonta. Kuten tunnettu tubettaja Natalie Wynn toteaa omassa videossaan, on ongelmallista, jos henkilön teoista vedetään suora johtopäätös henkilön olemukseen. Toisin sanoen se, että joku ihminen on joskus sanonut tai tehnyt jotain rasistista tai transfobista ei välttämättä tarkoita sitä, että kyseinen ihminen olisi rasisti tai transfobinen ja ansaitsisi siksi tuomion.

Näin sosiaalisen median aikakaudella on kuitenkin äärettömän helppoa tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi katsomalla halveksuen muiden ihmisten tekoja ja toimia. Presidentti Obama piti vuonna 2019 puheen, jossa hän puhui tällaista kulttuuria vastaan todetessaan, että vain olemalla entistä tuomitsevampi muita ihmisiä kohtaan, ei saada muutosta aikaan. ”Se ei ole aktivismia”, Obama toteaa.

Olisi kauhean helppoa jakaa ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, mutta ihmisten jakaminen hyviin ja pahoihin ei toimi, sillä ihminen on aina äärimmäisen paljon moniulotteisempi ja ristiriitaisempi olento kuin ehkä ulkoa päin näyttää. Pappi ja teologian tohtori Timo Nisula osuukin naulan kantaan tässä viime viikolla julkaistussa artikkelissa: vaikka loukkaavaan puheeseen puuttuminen on oikein ja kristillistä, ihmisten jakaminen hyviin ja pahoihin ei ole.

Tässä cancel-kulttuurin ajassa kirkon sanoma armosta onkin erityisen arvokasta lääkettä. Se sanoma osoittaa, että ihminen on kaikessa ristiriitaisuudessaan Jumalan kuva ja armon arvoinen. Ja että yksikään ihminen ei ole pelkästään ikävimpien tekojensa tai sanojensa summa.

Kirjoittaja on maailmantuskaa poteva ammattiaktivisti ja mystiikkaan taipuvainen harrastelijakristitty.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Piispat laativat kirkon työntekijöille someohjeet: sananvapaudelle kyllä, ilkeydelle ei

Ajankohtaista

Piispat Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo kertovat, että ohjeita on valmisteltu jo pitkään. Ne eivät siis ole reaktio johonkin yksittäiseen tapahtumaan.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.