Uusisilta: Setäselittäjän ammattitauti on rationaalisuutensa yliarvioiminen
Toiset meistä uskovat olevansa ajattelussaan rationaalisia ja ideologioista vapaita. Oikeasti tietomme on rajallista.
Suomalaisia poikia on vuosikymmeniä kasvatettu kuin heillä olisi jokin luontainen kyky kylmän loogiseen ajatteluun. Siksi meillä on nyt riesana setäselittäviä miehiä, jotka eivät ymmärrä kuinka tunnevetoista heidän oma ajattelunsa on.
Kaikkihan ne olemme tämän oppineet: pojat ovat luonnostaan lahjakkaita matemaattisissa aineissa ja loogisessa päättelyssä. Tyttöjä sen sijaan ohjaa luontainen hoivavietti, jonka lisäksi he ovat se luonnostaan herkempiä ja tunteellisempia. Tätä ei toki ole opetettu kouluissa enää vuosikausiin ja myytti miesten ja naisten erilaisista aivoista on kumottu jo aikoja sitten. Tästä huolimatta patriarkaalisessa kulttuurissamme nämä stereotypiat elävät edelleen vahvoina.
Tiedän tämän, sillä olin itsekin pitkään kovin varma omasta rationaalisuudestani. Olin kriittinen niin feminismiä kuin kasvissyöntiäkin kohtaan ja kuvittelin tulleeni kriittisiin johtopäätöksiini täysin rationaalisten päättelyketjujen kautta. Todellisuudessa päätelmäni liittyivät enemmän tunteisiin kuin järkeen. Kuitenkin ympäröivä kulttuuri oli saanut minut kuvittelemaan ajatteluni olevan vähemmän tunteiden vietävissä kuin esimerkiksi naispuoleisten ystävieni.
Kyseessä on selvästi sukupuolittunut ongelma, mutta meille kaikille tekee varmasti hyvää ymmärtää oman tietomme ja kokemuksemme rajallisuus.
Dunning-Krueger -efektiksi kutsutaan sitä, kun ihminen luulee tietävänsä jostakin aiheesta paljon enemmän kuin hän todellisuudessa tietääkään. Tämä on internetin setäselittäjien ammattitauti, sillä yliarvioidessaan oman rationaalisuutensa, he kuvittelevat olevansa sen ansiosta jotakin yleisneroja, joilla on osaamista ja tietämystä osallistua keskusteluun kuin keskusteluun. Vaikka he olisivat koulutukseltaan diplomi-insinöörejä tai kaupanalan ammattilaisia, heidän takataskuistaan löytyy ratkaisut niin talouspoliittisiin kysymyksiin kuin sosiaalialan haasteisiinkin.
Nämä ihmiset julistavat olevansa riippumattomia ajattelijoita, ja tekevänsä päätelmänsä uusimman tutkimustiedon mukaan. Todellisuudessa he eivät osallistu keskusteluihin oppiakseen muilta osapuolilta, vaan ovat jo valinneet oman näkökantansa, eivätkä ota vastaan eriäviä näkemyksiä. Juuri tämän ominaisuuden takia tällaisten ihmisten kanssa on niin rasittavaa yrittää keskustella netissä.
Ennen kaikkea tämä Rationaalinen Mies™ on täysin sokea omalle ideologisuudelleen ja saattaa jopa väittää olevansa ideologioista vapaa. Jos kaikki muut vain alkaisivat katsomaan maailmaa ilman ideologisten lasien aiheuttamaa vääristymää, he tulisivat samoihin lopputuloksiin kuin hän.
Kyseessä on selvästi sukupuolittunut ongelma, mutta meille kaikille tekee varmasti hyvää ymmärtää oman tietomme ja kokemuksemme rajallisuus. Ihminen ei ole ollenkaan niin rationaalinen eläin kuin itse kuvittelemme. Usein tunteisiin vetoava populismi ja salaliittoteoriat leviävät juuri niiden ihmisten piirissä, jotka kovimpaan ääneen julistavat omaa rationaalisuuttaan ja kykyään kriittiseen ajatteluun.
Todellisuudessa kukaan meistä ei ole yleisnero kaikilla elämän osa-alueilla, eikä kenenkään tarvitsekaan olla. Onneksi.
Kirjoittaja on maailmantuskaa poteva ammattiaktivisti ja mystiikkaan taipuvainen harrastelijakristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uusisilta: Myös miehet ovat ahdistelukulttuurin uhreja
PuheenvuorotJotta kaikilla olisi turvallinen olo, tarvitaan laajempi kulttuurinmuutos.