Tuomiokirkko on tuomiorovasti Marja Heltelän mukaan suurten käänteiden foorumi, kaikkien suomalaisten kirkko. Yhdessä Senaatintorin kanssa se on usein tapahtumien ytimessä. Tuomiokirkossa järjestetään valtiollisia tilaisuuksia, kuten presidenttien hautajaiset, ja sinne kokoonnutaan kriisitilanteessa. Kuva: Antti Rintala
Väistyvä tuomiorovasti Marja Heltelä: ”Jos kirkko ei ole tässä maailmassa toivon ääni, niin mikä se sitten on?”
Eläkkeelle jäävä Heltelä pitää toivosta kiinni myös sairautensa keskellä. Hän peräänkuuluttaa kirkon päätöksenteolta läpinäkyvyyttä, joka ei ole hänestä toteutunut seuraavan tuomiorovastin valinnassa.
Helsingin tuomiokirkon päiväaukiolo on hetki sitten päättynyt. Illalla ovet avataan jälleen vapaaehtoisvoimin, kuten aina. Marja Heltelä kaivaa isosta viiden kirkon avainnipusta oikean. Haastattelupaikka löytyy morsiushuoneesta, jonne kuuluu kirkkosalista urkumusiikkia. Kanttori harjoittelee.
Avainnippu ei ole Heltelän hallussa enää kauaa, sillä hän jäämässä eläkkeelle Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran eli Helsingin tuomiorovastin virasta. Eläke alkaa ensi vuoden huhtikuussa, mutta sitä ennen hän pitää vuosien varrella pitämättä jääneitä lomia ja on sairautensa vuoksi poissa. Heltelä pitää lähtösaarnansa 28.9.
Heltelä on ollut kevään sairaslomalla ja palaa vielä puoleksitoista kuukaudeksi töihin. Hänellä on harvinaissairaus, systeeminen skleroosi. Kun diagnoosi viimein tuli, se antoi selityksen kymmenkunnalle eri oireelle, joista Heltelä oli kärsinyt jo pitkään.
– Tämä on tauti, jossa elimistö taistelee itseään vastaan. Se kovettaa kaikkea: sormenpäät, varpaat, luuston, keuhkot, nivelet, sydämen. Sairaus ei parane, mutta sen etenemisen voi pysäyttää. Siihen haetaan nyt sopivaa lääkettä.
Me näemme askelen kerrallaan eteenpäin, mutta Jumala näkee koko meidän elämänkaaremme.
Lääkäri kertoi Heltelälle, että stressi pahentaa sairautta, on kuin bensaa liekkeihin. Tuomiorovastin 13-tuntiset työpäivät eivät ole tilannetta helpottaneet. Nyt kun on ollut aikaa hoitaa itseään, nukkua, syödä ja harrastaa liikuntaa, olo on parempi.
– Nautin lapsenlapsista, perheestä, luonnosta, sienistä, marjoista, metsästä, uimisesta. Olen harjoitellut eläkkeellä olemista. Tulevaisuus ja toivo ovat edessäpäin, ja itse asiassa läsnä nyt jo. Me näemme askelen kerrallaan eteenpäin, mutta Jumala näkee koko meidän elämänkaaremme, Heltelä sanoo.
Sähköpostin raamatunlause kantaa tässäkin maailmantilanteessa
Aloittaessaan tuomiorovastina vuonna 2018 Marja Heltelä kertoi haluavansa olla ”toivon tuomiorovasti”. Hänen sähköpostinsa allekirjoituksen alla ovat Raamatun Jeremian kirjan sanat ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.
Ne ovat myös Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan strateginen johtoajatus, josta Heltelä pitää kiinni, vaikka toivoa on viime vuosina maailmassa koeteltu kovasti. Ensin tuli korona, sitten Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan ja sen päälle vielä Gazan sota. Eikä ilmastonmuutosta ja luontokatoa ole ratkaistu, vaikka niistä puhutaankin aiempaa vähemmän. Missä on toivo? Missä Jumala? Miten tulevaisuutta pitäisi nyt rakentaa?
– Lähden tuosta samasta profeetta Jeremian tekstistä. Se on kirjoitettu tilanteessa, jossa Israelin kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja menetti aivan kaiken. Kyseinen raamatunkohta alkaa vielä niin, että Jumala sanoo: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Vaikka kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja edessä näytti olevan pelkkä kaaos, Jumala näki pidemmälle. Kansalla oli vielä tulevaisuus.
– Kirkolla on samanlainen profeetallinen tehtävä kuin Jeremialla. Jos kirkko ei ole tässä maailmassa toivon ääni, niin mikä se sitten on? Heltelä kysyy.
Jokainen meistä pystyy aloittamaan siitä, miten kohtelee lähipiiriään.
Heltelä muistuttaa, että kirkko on maailmanlaajuinen. Kristityt yhdessä pystyvät tuomaan toivon sanomaa ja tekemään työtä paremman tulevaisuuden eteen. Kirkon pitää olla paikka, jossa uskotaan tulevaisuuteen, rauhaan eikä tuhoon, hyvään eikä pahaan.
– Vaikka Donald Trump tai Vladimir Putin sanovat jotakin, heidän sanansa eivät ole Jumalan sanaa. Jos me vain kaipaamme sovintoa ja rauhaa, olemme suuri kaipaavaisten joukko. Jos me lähdemme toimimaan sen eteen, tilanne muuttuu. Presidentti Alexander Stubbilla on valtaa ja oma roolinsa, meillä jokaisella omamme. Jokainen meistä pystyy aloittamaan siitä, miten kohtelee lähipiiriään.
Heltelän mukaan jokainen meistä voi valita, onko hyvän vai pahan puolella. Valinnat näkyvät pienissä asioissa, kuten siinä, pysähtyykö suojatien eteen, auttaako naapuria tai sanooko kiitos, kun joku avaa oven. Perusasiat ovat yksinkertaisia.
Kymmenen vuotta sitten puhuttiin paljon rauhasta ja aseistariisunnasta. Marja Heltelän mukaan nyt lähes kaikki ovat, ymmärrettävistä syistä, sitä mieltä, että pitää varustautua. Kyseessä on iso arvohyppäys, jonka keskellä pitäisi kuitenkin yhä löytää ne perimmäiset arvot, joihin on syytä palata, kun ajat helpottuvat. Kristittyjen on rakennettava rauhaa. Kuva: Antti Rintala
Hienoa, kun kirkko avaa ovensa ja kutsuu mukaan
Tuomiokirkkoseurakunta on pyrkinyt rakentamaan toivoa ja vähentämään yhteiskunnan vastakkainasettelua monin tavoin. Seurakunta järjestää Toivon dialogeja, suljettuja tilaisuuksia, joissa asioista eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat keskustella valitusta teemasta. Ajan merkkejä -saarnavuoroissa sunnuntain pääjumalanpalveluksen saarnaa pitämään on pyydetty yhteiskunnan vaikuttajia saarnaamaan sunnuntain teemasta.
– Jokainen kutsuttu on sanonut, että hienoa, kun kirkko pyytää. Kirkon ei pitäisi pönöttää itse ensimmäisenä esillä, vaan avata ovensa, Heltelä sanoo.
Viime vuoden lokakuussa Tuomiokirkon sisälle ripustettiin seitsenmetrinen maapallon pienoismalli, taiteilija Luke Jerramin teos Gaia, jonka Heltelä oli nähnyt Lontoossa. Seurakunta järjesti siihen liittyen Kestävä tulevaisuus -teemakuukauden. Yhteistyökumppaneina olivat muun muassa Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskus INAR, Helsingin seurakuntayhtymä ja Kirkkohallitus.
Tämän vuoden lokakuussa kirkkosalin kattoon ripustetaan samaisen taiteilijan Mars-teos. Kuukauden teemana on sota ja rauha.
– Tapahtumia on koko lokakuun ajan ja mukaan on kutsuttu päättäjiä ja asiantuntijoita keskustelemaan. Myös saarnaajat on valittu teeman mukaisesti. Tulevat vuodetkin ovat jo suunnitteilla, Heltelä kertoo.
Tuomiokirkko on hänen mukaansa kaikkien suomalaisten kotikirkko, jolla on suuri symbolinen arvo. Kirkko ja Senaatintori on paikka, joissa yhteiskunnan ja maailman suuret käänteet näkyvät. Tuomiokirkkoseurakunnassa ollaan myös aina valmiudessa toimimaan, jos esimerkiksi jonkin kriisin tai suru-uutisen takia pitää järjestää rukoushetki, messu tai kuunnella tukea tarvitsevia ihmisiä. Siksi kirkossa on aina kello 12 jokin tilaisuus, jota voidaan tällaisessa tapauksessa hyödyntää tilanteen mukaan.
Heltelä iloitsee siitä, että sekä presidentti Sauli Niinistö että Alexander Stubb ovat puheissaan kriisien keskellä painottaneet sitä, että ei ole hätää ja on olemassa tulevaisuus ja toivo. Päättäjät toimivat tässä hänestä vastuullisesti. Suomessa myös ymmärretään, että kirkolla on tärkeä rooli yhteiskunnan resilienssin eli henkisen selviytymiskyvyn ylläpitämisessä. Yhteydenpito valtiovaltaan ja eri viranomaisiin on säännöllistä.
Taivaaseen ei mennä ohi lähimmäisen
Toivon sanoman ohella kirkolla on Marja Heltelän mukaan toinenkin tärkeä profeetallinen tehtävä: oikeudenmukaisuus ja heikomman puolelle asettuminen.
– Jeesus asettui heikkojen ja köyhien rinnalle. Taivaaseen ei mennä ohi lähimmäisen. Kirkolta pitää löytyä suoraselkäisyyttä asettua heikomman rinnalle, vaikka kaikki eivät siitä pitäisi. Kun johtavat diakoniatyöntekijät kertoivat uuden hallituksen aloittaessa päättäjille huolensa siitä, mitä sosiaaliturvan leikkauksista seuraa, se ei ollut politikointia, vaan lähti kirkon omasta sanomasta. Aivan liian usein kirkossa uskalletaan ennemmin pelätä ja varoa kuin rakastaa, sanoo Heltelä.
Vaikka seurakunnan talous on tiukoilla, Heltelä on halunnut pitää huolta siitä, että diakoniatyö sekä lapsi-, perhe- ja nuorisotyö toimivat. Tämä vaatii sitä, että mukaan on saatu vapaaehtoisia. Seurakunnassa toimii monenlaisia ”Toivon yhteisöjä”, joissa vastuussa ovat seurakuntalaiset. He pitävät myös Tuomiokirkkoa auki kello 21 asti.
Kun Marja Heltelä valittiin Haagan kirkkoherraksi vuonna 2014, hänellä oli Helsingissä yksi naispuolinen kollega. Nyt 19 kirkkoherrasta 12 on naisia. Heltelän mukaan muutos kertoo siitä, että naiset ovat naispappeuspäätöksen jälkeen ehtineet hankkia itselleen koulutusta, meriittiä ja johtamiskokemusta. Terve valinta tehdään pätevyyden, ei sukupuolen mukaan. Kuva: Antti Rintala
Heltelästä on tärkeää, että seurakunta koetaan luotettavaksi kumppaniksi ja että se voi toimia alustana, jonne erimieliset voivat tulla turvallisesti keskustelemaan. Tämä on onnistunut. Dialogeista on tullut yksi seurakunnan merkittävä toimintamuoto, mikä näkyy rippikouluista kaupunginosayhdistysten keskustelufoorumeihin. Toimintamuoto on levinnyt myös muihin hiippakuntiin, jotka ovat pyytäneet seurakunnasta koulutusapua.
Miksi erimielisten vuoropuhelu kirkon sisällä on erityisen vaikeaa?
– Lainaan erästä katolista jesuiittaa. Hän totesi, että kun Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, niin idän kirkot ovat tie, etelän kirkot elämä ja me lännen kirkoissa olemme se totuus. Kirkon ongelma on se, että jokainen katsoo omistavansa totuuden ja puolustaa sitä kiihkeästi, vaikka vain Jumala omistaa totuuden.
Kirkon pitäisi olla läpinäkyvä kuin lasitalo
Marja Heltelä on tuomiorovastina iloinnut luottamushenkilöistä, vapaaehtoisista ja ammattitaitoisesta työyhteisöstä, samoin kuin yhteistyökumppaneista. Uransa vaikeimpana asiana hän nostaa esille kamppailun seurakuntayhtymän sisäisistä tilavuokrista, jotka ovat ajaneet seurakunnan talouden miinukselle ilman omaa syytä.
– Kirkon toiminta kustannetaan pääasiassa seurakuntalaisten verovaroin. Siksi sen hallinnon ja päätöksenteon pitäisi olla avointa ja läpinäkyvää kuin lasitalo. Päätöksiä pitäisi valmistella hyvin, niiden on oltava perusteltuja, ja päätöksentekoon pitää pystyä luottamaan. Kun sisäiset tilavuokrat yhtenä syksynä päätettiin muuttaa muutamassa kuukaudessa, nämä periaatteet eivät toteutuneet, Heltelä sanoo.
Heltelän mukaan päätöstä ajettiin läpi kiireellä, joka oli ihan itse aikaansaatu.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta joutuu säästösyistä luopumaan Suomenlinnan kirkosta. Kirkko siirtyy Helsingin seurakuntayhtymän hallintaan. Suomenlinnassa asuu noin 400 seurakuntalaista. Kuva: Petteri Järvinen
Heti, kun Heltelä näki ensimmäiset luvut, hän tajusi, että tuomiokirkkoseurakunta ajetaan täysillä päin seinää. Alijäämää syntyisi jatkossa joka vuosi niin, että sitä olisi vuonna 2026 jo 650 000 euroa.
– Olin aiemmin pienen seurakunnan eli Haagan kirkkoherra ja tajusin, että olisi ihan kiva olla edelleen. Seurakunnat, joilla on pienet kirkot ja seurakuntasalit, saivat lisää rahaa ja ne, joilla on suuret kirkot ja salit, joutuvat maksamaan. Meille tulisi laskennallisesti valtavasti miinusta, vaikka emme ole asiaan vaikuttaneet. Jouduimme siis jo säästösyistä luopumaan Suomenlinnan kirkosta, Unescon maailmanperintökohteesta.
Tilavuokrat aiheuttivat valtavasti huolta seurakunnassa. Heltelä rauhoitteli ja vakuutti, että toimintaa ei lähdetä karsimaan eikä ketään irtisanota. Hän nosti esille sen, että tuomiokirkkoseurakunta ei ole samalla viivalla kuin mikä tahansa paikallisseurakunta, vaan sen isoilla kirkoilla on merkitystä koko Helsingille, Helsingin hiippakunnalle, kirkolle ja valtakunnalle.
Helsingin seurakuntayhtymän sisäisten vuokrien ohjausryhmässä korjattiin tilannetta ja rakennettiin uusi malli, joka ottaa huomioon seurakunnan erityisluonteen.
– Se tasoittaa tilannetta, mutta aikaisemmat miinukset jäivät taseeseen. Tässä syntyi ihan turhaa eripuraa, joka olisi voitu välttää, kun todellista kiirettä ei ollut.
Piispan toiminnassa ottaa eniten päähän menettelytapa
Toinen avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyvä esimerkki liittyy Marja Heltelän mukaan hänen seuraajansa valintatapaan. Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto päätyi äänin 12–3 esittämään välillistä valintaa, jossa seurakuntaneuvosto olisi valinnut uuden kirkkoherran. Piispa Teemu Laajasalo halusi kuitenkin toisin. Tuomiokapituli päätti hänen vasta kapitulin istunnon aikana tekemästään ehdotuksesta äänin 4–1, että valintatapa olisi välitön eli suora kansanvaali. Siitä, mitä ja miksi näin kävi, on nyt väitelty pitkään julkisuudessa.
– Minua ottaa tässä päähän eniten menettelytapa. Välillistä vaalia oli valmisteltu hyvässä yhteistyössä kapitulin kanssa yli puolen vuoden ajan. Piispa kävi seurakuntaneuvoston kokouksessa ennen tätä kapitulin istuntoa. Hänen olisi pitänyt seurakuntaneuvostossa reilusti sanoa, että tulee esittämään välitöntä vaalia. Nyt seurakuntaneuvosto eikä yksikään kapitulin jäsen tiennyt, että piispa tulisi muotoilemaan kapitulin uuden päätösehdotuksen.
Kapitulin pitäisi olla johdonmukainen toimissaan ja päätöksissään, ja valmistella asiat läpinäkyvästi.
Päätös tuli seurakuntaneuvostolle täysin puskista ja mitätöi samalla seurakunnan aiemman valmistelun viestintäsuunnitelmineen. Nyt seurakunta on joutunut tekemään uudet suunnitelmat ja etsimään esimerkiksi syksyltä kolme tasavertaista sunnuntaita, joina ehdokkaat voivat pitää vaalisaarnaansa. Kansanvaali vaatii paljon työtä ja myös rahaa, jota ei ollut budjetoitu.
– Tällainen päätöksenteko lisää vastakkainasettelua ja epäluuloja. Kuitenkin kapitulin, jos minkä, pitäisi olla johdonmukainen toimissaan ja päätöksissään ja valmistella asiat läpinäkyvästi. Se kun on osaltaan myös oikeuslaitos. Tähän olen itse kapitulin varapuheenjohtajana pyrkinyt. Nyt olin sairaslomalla ja poissa kokouksesta, enkä tiennyt esityksestä etukäteen.
Millaiset saappaat jätät seuraajallesi?
– Haastavat saappaat. Työ on äärimmäisen mielenkiintoista ja työyhteisö upea. Tässä saa olla mukana ajan virrassa ja myös vaikuttaa asioihin. Haastavat saappaat tuo myös talous ja keskustan suuret kirkot, jotka on uskottu vastuullemme. Toivon, että seuraajani jatkaa työtä avoimen, ennakoivan ja luotettavan hallinnon puolesta niin seurakunnassa, kapitulissa kuin seurakuntayhtymässä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispa Teemu Laajasaloa syytetään tuomiorovastipelistä – ”Pidän vihjailuja väärinä ja sopimattomina”
AjankohtaistaHelsingin uuden tuomiorovastin valinta on kesken, mutta se on jo herättänyt kritiikkiä vaalitavasta ja kirkkoherra Kari Kanalan kelpoisuudesta virkaan. Kanalan 35 vuotta vanha opinnäytetyö hyväksyttiin osaksi virkaan vaadittavaa tutkintoa juuri ennen hakuajan päättymistä. ”Se ei ollut läpihuutojuttu”, sanoo tutkinnon myöntänyt hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen.
