Väitös: Hizbollahin hengellinen johtaja kylvi vihaa ja kannatti uskontodialogia – toivoi vielä kuolinvuoteellaankin sionistivaltion tuhoa
Suur-ajatollah Mohammed Hussein Fadlallahin kuolema aiheutti kannattijen keskuudessa suuren surun. Sadattuhannet shiiamuslimit kunnioittivat hänen muistoaan Beirutissa pidetyissä hautajaissa kesäkuussa 2010.

Suur-ajatollah Mohammed Hussein Fadlallahin kuolema aiheutti kannattijen keskuudessa suuren surun. Sadattuhannet shiiamuslimit kunnioittivat hänen muistoaan Beirutissa pidetyissä hautajaissa kesäkuussa 2010.

Väitös: Hizbollahin hengellinen johtaja kylvi vihaa ja kannatti uskontodialogia – toivoi vielä kuolinvuoteellaankin sionistivaltion tuhoa

Muhammad Hussein Fadlallah oli islamisti, jonka perimmäisenä tavoitteena oli islamilainen valtio. Siihen hän kehotti pyrkimään muun muassa uskontodialogin, demokraattisten vaalien ja aseellisen vastarinnan keinoin.

Irakissa syntynyt ja Libanonissa elänyt Muhammad Hussein Fadlallah (1935-2010) oli vaikutusvaltainen islamisti ja Koraanin selittäjä. Hän oli Hizbollah-järjestön hengellinen isä, joka piti länsimaita ja Israelia vastuullisina palestiinalaisten kärsimyksiin ja muslimien ahdinkoon.

Fadlallah kuoli vuonna 2010, mutta hänen ajatuksensa elävät ja opetuksensa kiinnostavat miljoonia seuraajia niin Libanonissa kuin länsimaissa. Vaikka Fadlallah on shiialainen, hänen ajattelussaan on paljon yhteistä sunnalaisen muslimiveljeskunnan opetusten kanssa.

Marokkolaistaustainen, Suomessa vuodesta 2002 asunut islamintutkija Maria Pakkala teki Fadlallahista islamin tutkimuksen väitöskirjan. Väitöstilaisuus oli Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa viime viikolla, mutta aiheen arkaluontoisuuden vuoksi yliopisto tiedotti siitä vasta jälkeenpäin.

– Yliopiston turvallisuushenkilöstö arvioi aiheen herkäksi. Kun minä olen arabi ja vastaväittäjä oli israelilainen, niin ehkä siinä oli vähän liikaa, pohtii Pakkala. 

Maria Pakkala aloitti väitöskirjansa teon jo vuonna 2010 ja hankki sitä varten todella laajan aineiston. Hän pääsi myös haastattelemaan Muhammad Hussein Fadlallahin lähipiiriä.

Maria Pakkala aloitti väitöskirjansa teon jo vuonna 2010 ja hankki sitä varten todella laajan aineiston. Hän pääsi myös haastattelemaan Muhammad Hussein Fadlallahin lähipiiriä.

Pakkala on asunut synnyinmaansa lisäksi monessa muussakin Lähi-idän maassa.

– Olen syntynyt ja kasvanut alueella, jossa kolme suurta maailmanuskontoa elää rinnakkain. Välillä ne onnistuvat elämään rauhassa. Silloinkin usein tuntuu, että ne eivät juuri arvosta toisiaan. Haluan tietää, mistä tämä johtuu, eli minulla on aiheeseen henkilökohtainen motiivi.

Pakkala on alun perin kielentutkija, jonka professori Jaakko Hämeen-Anttila houkutteli islamin tutkijaksi. Pakkalaa kiinnostivat islamistiajattelijat, kuten Muslimiveljeskunta, ja takfirismi, jossa muut kuin oikeaoppisiksi katsotut julistetaan vääräuskoisiksi.

Islamistien joukossa Fadlallah oli erilainen paitsi shiialaisuuteensa myös ajattelunsa vuoksi.

– Hän vaikutti modernistilta, joka halusi reformoida ja uudistaa uskontoa. Mitä enemmän luin ja otin selvää hänestä, tajusin, miten paljon hän on ammentanut Muslimiveljeskunnalta. Ymmärsin, miten paljon valtaa hänellä oli ja että hän oli monelle vaarallinen henkilö.

Tutkija pääsi tapaamaan Fadlallahin lähipiiriä

Taitavana uskonoppineena Fadlallah hallitsi vihan kylvämisen seuraajiensa mieliin. Kuten monet muutkin islamistit hän osasi Pakkalan mukaan suhteuttaa opetuksensa kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen ja kääntää tarvittaessa takkia. Yhdessä asiassa hän oli johdonmukainen: Israelin vihaamisessa.

Pakkalan mukaan Fadlallahia pitivät vaarallisena Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA ja Israelin Mossad. Hänen lähipiirissään oli lukuisia CIA:n etsimiä terroristeja ja ainakin kaksi heistä toimi hänen turvamiehinään.

– Hänen lähellään oli ihmisiä, jotka olivat ammentaneet hänen ideologiaansa ja olivat sen vuoksi valmiita antamaan henkensä hänen puolestaan. Hän oli uskonnollinen johtaja ja oppinut teologi. Lisäksi hän oli poliitikko ja karismaattinen hahmo, jolla oli miljoonia kannattajia. Tämä tekee hänestä hyvän ja tarpeellisen tutkimuskohteen, kiteyttää Pakkala.

Muhammad Hussein Fadlallah oli uskonoppinut, poliitikko ja Hizbollahin hengellinen isä.

Muhammad Hussein Fadlallah oli uskonoppinut, poliitikko ja Hizbollahin hengellinen isä.

Pakkala kahlasi läpi kirjallista aineistoa, muun muassa Fadlallahin 25-osaisen Koraanin selitysteoksen, toisen 20-osaisen sarjan ja muita kirjoja. Lisäksi hän otti yhteyttä Hizbollahiin ja pääsi haastattelemaan Fadlallahin tunteneita ihmisiä, jopa hänen lähipiiriään ja poikaansa. Hän sai myös tuhansia valokuvia, 70 terabittiä videoita ja niin paljon audiomateriaalia, että sen läpikäymiseen meni kolme vuotta.

Suur-ajatollah lievensi tiukkoja uskonsäännöksiä

Vaikka Fadlallahilla ei ollut Hizbollahissa virallista asemaa, tämä ei Pakkalan mukaan kerro vielä mitään. Hän oli mukana kokouksessa, jossa Hizbollah perustettiin ja vaikutti siihen, että liike lähti mukaan Libanonin politiikkaan.

Kaikki Hizbollahin pääsihteerit ja kärkihahmot olivat Fadlallahin opiskelijoita. Fadlallah oli Pakkalan mukaan liikkeen hengellinen johtaja ja ideologinen isä, jonka opetukset ja tuliset perjantaisaarnat innostivat kannattajia kamppailuun niin politiikassa kuin sodassa.

Miksi hänestä käytetään nimitystä suur-ajatollah?

– Ajatollah on arabiaa ja tarkoittaa Jumalan merkkiä. Ajatollahiksi ei tulla. Kun on tarpeeksi oppinut ja on paljon seuraajia, kannattajat alkavat kutsua oppinutta ajatollahiksi. Lisäksi muiden ajatollahien pitää hyväksyä hänet ja hänen auktoriteettinsa islamin opettajana. Suur-ajatollah tarkoittaa sitä, että hänen arvioidaan olevan erityisen merkittävä, vastaa Pakkala.

Israel on hänen mukaansa kuin alkoholi muslimeille, siitä ei koskaan voi tulla laillista.
–Maria Pakkala

Fadlallahin kannattajat arvostivat häntä, mutta hänellä oli myös vastustajia muiden ajatollahien parissa. Syy oli sama: hänen modernistisina pidetyt teologiset ajatuksensa.

Fadlallahilla oli kannattajia, jotka elävät maissa, joissa muslimit ovat vähemmistö. Heidän elämäänsä helpottivat suuresti fatwat, joissa kerrottiin, että partaa ei ole pakko pitää, kravatti ei ole syntiä ja ei-muslimit ovat likaisia.

Tiukimmat uskonoppineet pitivät kerettiläisinä näitä ajatuksia, samoin kuin naisten oikeuksien maltillista parantamista.

Koraani on viimeinen jumalallinen ilmoitus

Väitöskirjassaan Pakkala keskittyy erityisesti Fadlallahiin opetuksiin juutalaisista, kristityistä ja islamilaisesta valtiosta. Yksi havainto on se, että hänen suhtautumisensa on erilainen eri lähteissä ja heijastaa lähinnä kuulija- tai lukijakuntaa, tavoitetta tai poliittista tilantennetta.

Fadlallah arvostaa opetuksissaan juutalaisuutta ja kristinuskoa kirjan uskontoina, eräänlaisina islamin esiasteina, osana etenevää jumalallista ilmoitusta. Koraani on viimeinen ja suurin pyhä kirjoitus, juutalaisten Toora ja kristittyjen evankeliumit ovat Fadlallahista vain osittain luotettavia. Niitä on hänestä ymmärretty väärin ja vääristelty.

Esimerkiksi kun Jeesus sanoo seuraajiensa saavan Pyhän Hengen, niin Fadlallahin mukaan oikeasti kyseisessä kohdassa ennustetaan Muhammedin tulo.

– Kristityt ja myös juutalaiset voivat hänen mukaansa pelastua, kunhan noudattavat hurskaasti oman uskontonsa opetuksia. Pelastus on Jumalan käsissä, sanoo Pakkala.

Siihen Fadlallahin myötämielisyys juutalaisia kohtaan kuitenkin päättyy. Vaikka hän periaatteessa erottaa juutalaiset ja sionismin, niin käytännössä hän ei sitä tee. Fadlallah yhdistää juutalaisvastaisia ajatuksia Muslimiveljeskunnan ideologin Said Qutbin opetuksista ja länsimaisesta antisemitismistä Koraanin jakeisiin.

Lähteisiin kuuluvat muun muassa Hitlerinkin propagandassaan hyödyntämä juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmia kuvaava Siionin viisaiden pöytäkirjat. Länsimaiden hän katsoo olevan mukana sionistisessa salaliitossa muslimeja vastaan.

Hän tähtäsi siihen, että kristityt voisivat kääntyä muslimeiksi tai suostuisivat elämään islamilaisessa valtiossa.
–Maria Pakkala

Israel pitää tuhota

Islam on Fadlallahin mukaan rauhan uskonto ja valmis rauhanomaisiin suhteisiin kristittyjen ja myös juutalaisten kanssa niin kauan kuin nämä eivät ole epäoikeudenmukaisia muslimeja kohtaan. Silloin rauhanomaiset suhteet heidän kanssaan ovat joko epätoivottavia tai ehdottomasti kiellettyjä.

Hänen mukaansa vuoropuhelua juutalaisten kanssa ei voi käydä niin kauan kuin Israel on olemassa.

– Palestiinan kohtalo on hänestä suurin vääryys, mitä muslimeille on ikinä tehty. Koska israelilaiset eivät ole lähdössä minnekään, hän käytännössä menemään ja tappamaan heidät. Koska lähes kaikki juutalaiset suorittavat asevelvollisuuden Israelin armeijassa, siviilien ja sotilaiden välille ei tehdä eroa. He ovat Fadlallahin mukaan yhtä lailla sotilaita ja siis laillisia kohteita. Israel on hänen mukaansa kuin alkoholi muslimeille, siitä ei koskaan voi tulla laillista, kertoo Pakkala.

Kun Fadlallah tapasi Vatikaanin edustajan ja tämä sanoi, että Israel on tosiasia, joka on olemassa, Fadlallah vastasi, että niin on Saatanakin. Israel on hänelle pieni Saatana ja Yhdysvallat suuri Saatana, koska se tukee Israelia.

Koraanin suura 5:82, jossa puhutaan juutalaisten ja monijumalaisten vihamielisyydestä ja kristittyjen ystävällisyydestä muslimeja kohtaan.

Koraanin suura 5:82, jossa puhutaan juutalaisten ja monijumalaisten vihamielisyydestä ja kristittyjen ystävällisyydestä muslimeja kohtaan.

Koska Fadlallahilla on kannattajia länsimaissa, hän teki kuitenkin eron länsimaiden poliittisen johdon ja rauhaa rakastavien tavallisten kristittyjen välille, joiden kanssa voidaan elää sovussa.

Fadlallah oli aktiivinen uskontodialogissa kristittyjen kanssa, vaikka muslimit ja kristityt kävivät Libanonissa verisen sisällissodan, jossa Libanonin kristityt eli maroniitit saivat tukea Israelilta. Tätä Fadlallah piti tietenkin petturuutena.

Toisaalta Fadlallah oli Pakkalan mukaan realisti ja pragmaatikko.

– Uskontodialogi on hänen mukaansa tärkeää kahdesta syystä. Hän toivoi, että se auttaisi saamaan Libanonin kristityt taistelemaan muslimien rinnalla Israelia vastaan. Pitkällä aikavälillä hän tähtäsi siihen, että kristityt voisivat kääntyä muslimeiksi tai suostuisivat elämään islamilaisessa valtiossa.

Lopullinen päämäärä on islamilainen valtio

Fadlallah tunnusti sen, että muslimit ovat nyt poliittisesti, taloudellisesti, sotilaallisesti ja kulttuurillisesti heikommassa asemassa kuin vihollisensa. Länsimaat myös haluavat hänen mukaansa pitää muslimimaat takapajuisina. Siksi islamilaiseen valtioon pitää pyrkiä monia reittejä.

Pakkala ottaa esille väitöskirjansa lopussa olevan kaavion. Siinä on keskellä islamilainen valtio. Tätä kohti pyritään parantamalla koulutusta, osallistumalla demokraattisiin vaaleihin, sotilaallisella vastarinnalla, taloudellisella voimaantumisella, koulutuksen parantamisella ja aktiivisella käännytystyöllä.

Lisäksi Fadlallah halusi yhdistää nyt keskenään taistelevat islamin suuntaukset yhteiseen kamppailuun.

Mikä erottaa valtavirran islamin ja islamismin? Millainen uhka islamismi on länsimaille?

– Islam on uskonto, islamismi taas poliittinen aate. Sen mukaan islam on kokonaisvaltainen järjestelmä, jonka avulla tehdään politiikkaa ja hallitaan yhteiskuntaa. Se on ideologia, joka uskoo, että islam on vastaus kaikkiin ongelmiin.

Pakkala korostaa, että muslimeita on monenlaisia, maallistuneita ja hurskaita, tavallisia ihmisiä.

– Kaikki islamistitkaan eivät ole vaarallisia. Osa ajattelee, että islamin pitää olla osa yhteiskuntaa, osa on valmis jopa tappamaan saadakseen islamilaisen valtion.

Pakkala arvioi, että islamististen terroristijärjestöjen sanoma puree erityisen hyvin rikollisiin tai elämässään muuten epäonnistuneisiin.

– Kun yhtäkkiä pyyhitään kaikki synnit ja tehdään sankariksi, niin onhan se houkutteleva tarjous.

Seuraavaksi Maria Pakkala aikoo tutkia, mitä Fadlallah ja Muslimiveljeskunnan hengellinen johtaja sheikki Yusuf al-Qaradawi opettavat lännessä asuville muslimeille. Tämä siksi, ettei ole lainkaan yhdentekevää, mitä islamin nimissä opetetaan esimerkiksi Pohjois-Euroopassa asuville muslimeille.

Mikä on Hizbollah?

Hizbollah eli Jumalan puolue perustettiin vuonna 1982. Se on libanonilaisten shiiamuslimien järjestö ja puolue. Israel, Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja Kanada luokittelevat Hizbollahin terroristijärjestöksi. Euroopan Unioni ja Australia pitävät ainoastaan Hizbollahin sotilaallista siipeä luonteeltaan terroristisena.

Järjestö luotiin vastustamaan Israelin hyökkäystä Libanoniin sekä Israelin myöhempää Libanonin eteläosien miehitystä. Iran tuki Hizbollahin tavoitteita sotilaallisesti. Vuonna 1983 Hizbollahin järjestämässä itsemurhaiskussa Beirutin laidalla kuoli 241 amerikkalaissotilasta.

Pian iskun jälkeen Yhdysvallat veti joukkonsa Libanonista. Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen järjestö jatkoi sissisotaa Israelia vastaan. Israel vetäytyi Libanonista vuonna 2000.

Kesällä 2006 Hizbollahin ja Israelin välillä puhkesi jälleen sota, jossa Hizbollah pommitti raketeilla Pohjois-Israelia ja Israel hyökkäsi Libanoniin. Syyrian sodassa Hizbollah on tukenut Bashar al-Assadia Venäjän ja Iranin rinnalla. Israel on pommittanut sekä Iranin joukkoja että Hizbollahia, koska se haluaa estää perivihollistaan saamasta haltuunsa iranilaisia aseita, erityisesti ohjuksia. Hizbollahista arvioidaan kehittyneen Syyriassa jo perinteiseen armeijaan verrattava sotilaallinen voima.

Libanonissa Hizbollah toimii poliittisen puolueen tavoin. Se pitää yllä sairaaloita, kouluja, orpokoteja ja al-Manar-televisioasemaa. Sillä on tällä hetkellä 13 paikkaa maan 128-paikkaisessa parlamentissa. Sen poliittinen kilpailija on toinen shiiamuslimien puolue Amal, joka myös vastustaa Israelia.

Hizbollahin hengellinen johtaja

Suurajatollah al-Sayyid Muhammad Hussein Fadlallah (1935–2010) oli Hizbollah-järjestön hengellinen johtaja. Nimi al-Sayyid on titteli, jota käytetään profeetta Muhammedin jälkeläisistä.

Fadlallah syntyi libanonilaiseen perheeseen. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Najafissa Irakissa. Hänen isänsä oli ajatollah, samoin kuin hänen isoisänsä ja setänsä. Perhe oli hyvin köyhä. Kovat lapsuudenkokemukset saivat Fadlallahin kiinnostumaan islamismista eli poliittisesta islamista, huolehtimaan köyhistä ja arvostamaan koulutusta.

Fadlallah aloitti opinnot Najafin teologisessa seminaarissa jo 11-vuotiaana. Opinnot jatkuivat vuoteen 1965. Fadlallah luki Koraanin ja uskonnollisen kirjallisuuden lisäksi laajasti muutakin: runoja ja eurooppalaisten suurten kirjailijoiden teoksia.

Poliittisesti hän kiinnostui sunnalaisten islamistien, kuten egyptiläisen Muslimiveljeskunnan johtohahmon Said Qutbin teksteistä. Samainen Qutb on innoittanut terroristijärjestö Al-Quiadan johtajia Osama Bin Ladenia ja Ayman al-Zawahria.

Jo nuorena Fadlallah vakuuttui siitä, että kolonialismi, kommunismi ja sionismi ovat uhka islamille. Israelin valtion synty oli palestiinalaisille Nakba eli katastrofi, joka sai 11-vuotiaan Fadlallahin kirjoittamaan aiheesta vihaisen runon.

Israelin vastaisuus oli Fadlallahin elämän johtotähti ja viimeinen ajatus myös kuolinvuoteella, jossa hän sanoi seuraajilleen: ”Kaikki, mitä toivon, on sionistivaltion tuho.”

Vuonna 1966 Fadlallah muutti pysyvästi Libanoniin. Hän perusti siellä teologisen seminaarin, saarnasi moskeijassa, tuki koulutusta ja perusti hyväntekeväisyysjärjestön, joka tekee laajaa sosiaali- ja terveystyötä.

Hän kirjoitti muun muassa 25-osaisen Koraanin kommentaarin ja lukuisia muita kirjoja. Hänen järjestöllään on oma radio- ja televisioasema. Hän oli aktiivinen myös uskontodialogissa kristittyjen kanssa.

Libanonin sisällissota, jossa muslimeita vastassa olivat Israelin ja lännen tukemat maroniittikristityt, radikalisoi Fadlallahia entisestään. Hän joutui joksikin aikaa maroniittitaistelijoiden sieppaamaksi.

Fadlallah oli taustavaikuttaja Hizbollahin perustamisessa. Vaikka hänellä ei ollut järjestössä virallista roolia, hän oli käytännössä sen hengellinen isä. Järjestön johtohahmot kävivät hänen seminaareissaan ja hänen perjantaisaarnansa lujittivat Hizbollahin asemaa.

Vuonna 1985 CIA, Saudi-Arabian tuella, yritti tappaa Fadlallahin autopommi-iskussa, jossa kuoli 80 ihmistä. Vuonna 2006 käydyn Libanonin sodan aikana Israel pommitti hänen taloaan, mutta hän ei ollut kotona.

Fadlallah oli uskonoppinut ja poliitikko, jonka päämääränä oli islamilaisen valtion synty. Hän halusi voimaannuttaa muslimeja kamppailussa länttä vastaan. Hän oli käytännön syistä valmis rauhanomaiseen rinnakkaineloon kristittyjen kanssa, mutta vuoropuhelun juutalaisten kanssa esti Israelin olemassaolo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi