Vaittinen: Seurakunnan on siedettävä epäjärjestystä, koska juuri sitä ihmiset tuovat mukanaan

Vaittinen: Seurakunnan on siedettävä epäjärjestystä, koska juuri sitä ihmiset tuovat mukanaan

Seurakuntien tulisi muuttua palveluntarjoajista yhdessä elämisen paikoiksi.

Koronaeristyksen kuukaudet, jolloin kirkot ovat olleet kiinni, ovat saaneet seurakunnat digiloikkimaan.  Vapaaehtoisten osallisuuden kehittämisessä sen sijaan on luultavasti astuttu askelia taaksepäin. Kun työntekijät saivat pitkän aikaa puuhastella itsekseen ja toteuttaa jumalanpalvelukset pienellä porukalla, on vielä vaikeampi kutsua vapaaehtoisia mukaan tekemään asioita.

Yksi seurakuntien keskeinen ongelma on edelleen se, että niissä ei ole valmiuksia sietää epäjärjestystä. Jotta seurakuntalaisia voitaisiin oikeasti ottaa mukaan tekemään asioita yhdessä, palkattujen työntekijöiden tulisi omaksua uusi asenne. Silloin tulee enemmän selviteltäviä ristiriitoja ja haasteita, mutta voi rakentua myös aivan uudenlaista toimintaa, tulla mukaan uusia ihmisiä ja syntyä tarpeellista muutosta kohti tulevaisuutta.

On toki helppoa ja sisäsiistiä toteuttaa asioita pelkällä työntekijäjoukolla, mutta koska kirkon tulevaisuudennäkymät ovat yhä enemmän seurakuntalaisten käsissä, suuntaa ja asennetta täytyisi tietoisesti muuttaa viimeistään nyt. Esimerkiksi meidän pappien tulisi ymmärtää, että emme ole vain yksinpuhelijoita ja esiintyjiä, vaan myös sparraajia, kutsujia ja mahdollistajia.

Jos haluamme, että kirkossa käy joku muukin kuin pappi ja suntio, on suostuttava epävarmuuden ja epäjärjestyksen sietämiseen.

Myös muun muassa diakoniatyön tapahtumissa käy paljon sellaisia seurakuntalaisia, jotka mielellään voisivat antaa panoksensa seurakunnan toimintaan, jos vain annetaan tilaa. Onko heille olemassa yhteisöä, jossa he voivat voimautua? Onko olemassa kasvupaikkaa, jossa voi tulla myös kutsutuksi tekemään? Monesti toiminnassa on mukana työttömiä, joilla olisi aikaa ja mahdollisuuksia ja terveyttäkin tehdä jotakin, ei vain käydä ruokailuissa tai jossakin kerhossa. On monien alojen ammattilaisia, jotka eivät ehkä pysty enää olemaan työelämässä tai ovat jo eläkkeellä, mutta heillä olisi annettavaa seurakunnalle. Mutta osataanko heitä ajatella osallisina vai mielletäänkö heidät enemmänkin kohteiksi, joille tuotetaan palveluja?

Jos seurakunnassa on hyvä ilmapiiri, eri työntekijäryhmät toimivat yhteistyössä, työnkuvissa voidaan tarvittaessa joustaa osaamisen mukaan ja työntekijöillä on keskinäinen tsemppaamisen henki, niin sellaisessa ilmapiirissä voi alkaa rakentaa tulevaisuuden seurakuntaa, jossa seurakuntalaiset otetaan työntekijöiden rinnalle myös oikeasti päättämään toiminnasta – ei vain irrallisiksi tervetulotoivottajiksi tai tuolien siirtelijöiksi. Tämä toki edellyttää sitä, että uuteen toimintamalliin varustetaan ja koulutetaan, mutta ajattelen, että se on mahdollista. Asenne ratkaisee.

Jos haluamme, että kirkot ovat tulevaisuudessa ylipäätään käytössä ja että siellä käy joku muukin kuin pappi ja suntio, on suostuttava epävarmuuden ja epäjärjestyksen sietämiseen. Seurakuntien tulisi muuttua palveluntarjoajista enemmänkin yhdessä elämisen paikoiksi.

Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi