Uusimmissa maalauksissaan Elina Merenmies kuvaa taivasta.
Näyt ovat johdattaneet taiteilija Elina Merenmiehen elämää
Näyistä hän saa kimmokkeita maalauksiinsa ja niiden ohjaamana hänestä tuli ortodoksi, joka tahtoo kilvoitella ja lukea pyhien elämäkertoja.
– Taivasta täytyy hirmuisesti varjella, jotta se pysyy valoisana. Mutta ei liian valoisana, sanoo taiteilija Elina Merenmies katsellessaan metsäaiheisia maalauksiaan.
Niitä – mutta myös muita Merenmiehen töitä – on nyt ripustettu Helsingin taidemuseoon kolmen taiteilijan yhteisnäyttelyyn. Yhdessä metsämaalauksessa saattaa olla kahdeksankin kerrosta. Ensin Merenmies maalaa isot puunrungot ja taustalla olevan maiseman, sitten tulee oksia ja vielä pienempiä oksia, ehkä kerros usvaa. Yhden maalauksen tekemisessä saattaa vierähtää muutamakin vuosi, jos samalla tekee muita töitä.
Uusimmat metsämaalaukset ovat valmistuneet vuonna 2015, vanhin niistä on jo 25 vuoden takaa.
– Minulle tuli voimakkaita näkyjä, ja arvasin, että minun täytyy tehdä näitä metsiä, Merenmies kertoo maalaustensa lähtökohdasta.
Ensimmäinen metsäaiheinen maalaus, Kulta, aukeni tekijälleen pari vuotta sitten, kun Merenmies vieraili Laatokalla Vanhan Valamon luostarissa.
– Siellä Kaikkien Pyhien luostarin tammikujalla tunnistin kaikki ne maisemat, jotka tuossa maalauksessa on. Minun näyssäni se vain oli ollut teollisuusmaisema eikä mikään luostari. Sitten selvisi, että 1990-luvun alussa, kun olen tämän tehnyt, se olikin vielä teollisuusalue.
Ehkä muidenkin maalausten maisemat löytyisivät jostakin päin maailmaa.
– Luostareissa on koivukujia, kuusikujia, tammikujia – milloin mitäkin kujia. Ehkä ne jotenkin ovat sitä, mitä olen maalannut. Ei voi tietää, Merenmies sanoo.
Se, mitä maalauksiin lopulta tulee, on usein mysteeri hänelle itselleenkin.
– Ne kehittyvät ja kiteytyvät maalauksen ehdoilla, hitaasti. Niissä on paitsi kaikki se sisältö, mitä haluaa kertoa, myös sattumaa. Valmis teos on aina yllätys.
Pilvipatsaan ohjaamana
Näkeminen ja näyt toistuvat Merenmiehen puheessa usein ja kuulostavat arkiselta todellisuudelta hänelle. Juuri näyt johdattivat hänet aikoinaan ortodoksiseen kirkkoon.
– Olin lukenut paljon Raamattua ja uskoin Jumalaan, mutta en ymmärtänyt koko kristillisestä ajattelusta mitään. Olin lukenut Toisesta Mooseksen kirjasta, kuinka Jumala ohjasi pilvipatsaana Israelin kansaa erämaassa. Se oli minusta tosi jännittävä ja tietysti myös hyvin visuaalinen asia.
Minulla on kaipuu löytää itsestäni vielä voimakkaampi halu juosta kohti Jumalaa.
– Kerran menin Uspenskin katedraaliin ihan turistina. Kun olin ollut siellä hetken aikaa, näin näyssä, että se pilvipatsas oli siellä. Jäin miettimään sitä ja se ilahdutti minua. Rupesin myös tiedostamattani toistamaan Uspenskin alttarin värejä maalauksissani ja jopa puutarhaan istuttamissani kukissa.
Pilvipatsaan näkemisen jälkeen kului kymmenkunta vuotta. Sitten Merenmies meni uudelleen Uspenskin katedraaliin ystävänsä pakottamana. Kukat, maalaukset, näyt, ajatukset vyöryivät päälle. Hän ei tajunnut, mitä tapahtuu, mutta samalla kaikki kuitenkin loksahti paikoilleen.
– Koin sen niin, että minulle oli paikka siellä. Että tämmöisellekin kristitylle oli jossakin paikka!
Autuasta siivoamista
Kun Nautinto-näyttelyn avajaiset Helsingin taidemuseossa oli saatu vietettyä, Elina Merenmies lähti viikoksi Lintulan luostariin talkootöihin yrttejä keräämään. Hänelle Lintula on ihmeellinen paikka, jossa hän mielellään viettäisi enemmän aikaa kuin nykyään on mahdollista. Ennen kaikkea Lintula on kilvoittelun paikka.
– Minulla on kaipuu löytää itsestäni vielä voimakkaampi halu juosta kohti Jumalaa. Lintulassa huomaan selvimmin, kuinka keskeneräinen olen. Siellä näkee ja kokee omat tekonsa ihan toisella tavalla. Sieltä on hirveän vaikea lähteä pois, koska sielun terve osa haluaisi jäädä sinne, Merenmies kertoo.
– Ja mikä onni siellä tulee! Valokin on ihan erilaista. Itken ilosta, kun siivoan siellä. Miten sellainen homma voikin olla kaikkein autuainta!
Merenmiehelle kilvoittelu merkitsee luopumista ja rukousta.
– Yritän luopua turhista ja vahingoittavista ajatuksista. Joka päivä huomaan sellaista, mikä ei ole vielä valmista, varsinkin silloin, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä. Sen tajuaa, kun kiinnittää huomiota siihen, miten omat ajatukset muuttuvat, kun on toisten kanssa. Kaikki ihmisten kanssa sopimiset ja asioinnit vaativat kärsivällisyyttä ja voivat olla tosi työläitä. Samoin se, miten tietää, milloin olla jämerä ja milloin ei. Ja kaikkein nöyryyttävintä on lapsen kasvatus. Välillä tuntuu siltä, että voisi maata ristin edessä litteänä loppuikänsä.
Erämaan erakko esikuvana
Esimerkkeinä kilvoittelussa Merenmiehelle ovat pyhät ihmiset, joiden elämäkertoja hänellä on tapana lukea aamiaispöydässä.
– Niistä tulee liikutus ja armon tunne. Luen aina niin kauan, kunnes sydän lämpenee. Se on minulle merkki siitä, että olen saanut jotakin sellaista hengellistä ravintoa, joka kestää koko päivän. Monesti riittää ihan yksi tai kaksi sivua.
– Pyhien elämäkerroissa on paljon visuaalisesti rikkaita kuvauksia, jotka ovat upeita ja vaikuttavia. Esimerkiksi pyhittäjä Tuomas Maleonvuorelainen näkyi rukoillessaan muille kilvoittelijoille tulipatsaana. Luin myös eräästä marttyyristä, jota oli kidutettu sivelemällä hänet hunajalla, niin että kärpäset ja ampiaiset kävivät hänen kimppuunsa.
Luen aina niin kauan, kunnes sydän lämpenee.
Viime aikoina Merenmies on lukenut uudelleen Athanasios Suuren 300-luvulla kirjoittamaa elämäkertaa Antonios Suuren elämä. Antonios Suuri, jota lännen kirkossa kutsutaan Pyhäksi Antoniukseksi, eli 200- ja 300-lukujen taitteessa ja vetäytyi erakoksi Egyptin autiomaahan voidakseen omistautua rukoukselle. Alun perin Antonios tuli Merenmiehelle tutuksi taidehistoriasta. Hurjien kiusauksien ja demonien riivaama erakko on kiehtonut monen taiteilijan mielikuvitusta.
Merenmies löysi Antonios-aiheesta sukulaisuutta omaan tekemiseensä. Niinpä kun hän nyt sai valita Helsingin taidemuseon näyttelyyn omien töidensä oheen itselleen tärkeitä taideteoksia, yksi hänen valinnoistaan oli Jan Wellens de Cockin Pyhän Antoniuksen ja Pyhän Pauluksen kiusaus 1500-luvulta.
– Antoniosta kuvaavissa maalauksissa on aikamoista ilmaisunvapautta ja huumoria. Tavallaan niihin on tiivistynyt niitä tavoitteita ja toiveita ja toisaalta vastoinkäymisiä, joita ihmisellä voi olla.
Nautinto-näyttelyssä on esillä Elina Merenmiehen, Jukka Korkeilan ja Anna Retulaisen teoksia. Helsingin taidemuseo HAM 12.11. asti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lähi-idän erämaissa kävi vilske, kun varhaiset kristityt erakot tavoittelivat täydellisyyttä
HengellisyysEnsimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kilvoitelleet erämaan viisaat olivat oman aikansa hengellisiä ohjaajia.
Piispa Irja Askolan muotokuvassa näkyy vieraanvaraisuus
Ajankohtaista
