Vantaan seurakunnat myönsivät yhteensä 50 000 euroa Syyriaan ja Ukrainaan
Avun vievät perille Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura.
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on myöntänyt yhteensä 50 000 euroa akuuttien kriisien keskellä olevien auttamiseksi Syyriassa ja Ukrainassa. Summasta 30 000 euroa ohjataan maanjäristyksessä kärsineiden auttamiseen Syyriassa Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran kautta siten, että kumpikin järjestö saa 15 000 euroa. Syyria on ollut sekä Suomen Lähetysseuran että Kirkon Ulkomaanavun toimintamaa jo ennestään.
Lisäksi keskiviikkona 15. helmikuuta kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto päätti lahjoittaa 20 000 euroa Ukrainaan Suomen Lähetysseuran kautta. Suomen Lähetysseura antaa hätäapua ukrainalaisille tarjoamalla tilapäistä suojaa, ruokaa, lääkkeitä, psykososiaalista tukea ja sielunhoitoa.
6. helmikuuta Syyriaan ja Turkkiin iskenyt voimakas maanjäristys ja sen jälkijäristykset aiheuttivat ainakin 41 000 ihmisen kuoleman. Lisäksi kymmenet tuhannet ihmiset loukkaantuivat ja moni menetti kotinsa.
Suomen Lähetysseuran mukaan maanjäristysalueella olevat ihmiset tarvitsevat nyt kiireellisesti huopia ja ruokaa. Lisäksi hätämajoituspaikkoina toimiviin kirkkoihin ja moskeijoihin tarvitaan patjoja ja hygieniatarvikkeita.
Kirkon Ulkomaanapu myönsi aluksi omasta katastrofirahastostaan 200 000 euroa Syyriaan ja tällä viikolla vielä toiset 200 000 euroa. Varoja käytetään järjestön Syyrian maatoimiston käynnistämään avustustyöhön. Alkuvaiheessa tuki kohdistuu akuutista tilanteesta selviämiseen, mutta mahdollisimman pian pyritään varmistamaan lasten koulutuksen jatkuminen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suomalaisten rahalahjoituksilla korjataan kouluja ja tuetaan pakolaisten toimintakeskuksia – Kirkon Ulkomaanapu on kerännyt Ukrainaan yli 11 miljoonaa euroa ja Suomen Lähetysseura 330 000 euroa
AjankohtaistaSodasta huolimatta ukrainalaiset yrittävät elää normaalia arkea, kertoo Ukrainassa työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun viestintäasiantuntija Ulriikka Myöhänen.