Laukaalainen Sami Yli-Karjanmaa on varhaisen juutalaisen ja kristillisen kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut parikymmentä vuotta jälleensyntymisopisopin historiaa antiikin juutalaisuudessa ja kristinuskossa.
Varhainen kristinusko oli moninaista, ja Sami Yli-Karjanmaan mukaan sen kirjoon kuului myös jälleensyntymisoppi
Jälleensyntymisen kierrossa sielu matkaa kohti pelastusta aineettomaan Jumalan todellisuuteen.
Kuvitellaanpa hautajaiset. Puhuessaan saattoväelle pappi tuo esiin kiitollisuuden siitä, kuinka hieno keho vainajan sielulla on ollut käytössään. Yhdessä rukoillaan sen puolesta, että tämä inkarnaatio jäisi viimeiseksi ja sielu pääsisi jo Jumalan luo.
Näin ehkä toimittaisiin, jos jälleensyntymisoppi kuuluisi kristilliseen uskoon.
Ajatus kuulostaa kaukaa haetulta. Kaukaa se onkin: täytyy matkustaa lähes kahdentuhannen vuoden taakse maailmaan, jossa kristinusko haki muotoaan. Tuolloin jälleensyntymisoppi on yksi monista, keskenään yhteensopimattomistakin käsityksistä, joista sitten myöhemmin jotkin kelpuutettiin kirkon opetukseksi, toiset taas arvioitiin harhaoppisiksi. Kristittyjen enemmistön hyväksymää valtavirtaa jälleensyntymisoppi ei silloinkaan ollut.
Tavoitteena on sielun pelastuminen pysyvästi aineellisesta maailmasta aineettomaan Jumalan todellisuuteen.
Teologian tohtori Sami Yli-Karjanmaa on tutkinut jälleensyntymisoppia kahden Egyptin Aleksandriassa vaikuttaneen ajattelijan tuotannossa. Toinen heistä on juutalainen raamatunselittäjä Filon, joka oli Jeesuksen aikalainen. Toinen on kristitty kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen, joka eli noin vuosina 150–215.
– Jälleensyntymisopissa ajateltiin, että ihmisessä on aineeton osa – suomeksi puhutaan yleensä sielusta. Se selviytyy kuolemasta ja syntyy sitten uudestaan uudeksi ihmiseksi. Tavoitteena on sielun pelastuminen pysyvästi aineellisesta maailmasta aineettomaan Jumalan todellisuuteen, Yli-Karjanmaa kuvailee.
Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr–n. 50 jKr.) oli juutalainen oppinut, joka tunnetaan vertauskuvallisesta raamatuntulkinnastaan. Hänen laajalla tuotannollaan on ollut suuri vaikutus varhaiseen kristinuskoon ja kirkkoisien ajatteluun. Kuva: Wikimedia Commons.
– Ajateltiin, että sielun vetävät uuteen elämään esimerkiksi sen halut, joista se ei pääse eroon fyysisesti kuolemalla. Kyse on myös rangaistuksesta: oikeudenmukaisuuden toteutuminen vaatii sen, että pahaa tehnyt sielu kokee jotain kielteistä sekä elämien välissä että sitten seuraavassa elämässä.
Jälleensyntymisoppi tuo monelle ensimmäisenä mieleen idän uskonnot, mutta Filon ja Clemens omaksuivat ajatuksen kreikkalaisesta filosofiasta, lähinnä Platonin (427–347 eKr.) teoksista. Platon ei jälleensyntymisoppia keksinyt, vaan se on varhaisempaa perua ja esiintyy esimerkiksi jo filosofi Pythagoraan ja hänen koulukuntansa ajattelussa 500-luvulla eKr.
Maailma hyvä, taivas parempi
Syntyminen uudelleen tähän maailmaan oli rangaistus – mutta ei pahin mahdollinen sellainen, jos Platonia on uskominen. Pahimmat tapaukset eivät pääse kuolemansa jälkeen edes jälleensyntymään, vaan heidät suljetaan Tartarokseen, ikuiseen piinaan. Sen sijaan esimerkiksi Clemensillä ei Sami Yli-Karjanmaan mukaan ole parantumattomien sielujen kategoriaa.
– Myös Clemens ajatteli, että tavoitteena on jälleensyntymisen kierrosta vapautuminen – siitäkin huolimatta, että hänen mielestään hyvän Jumalan luoma maailma on hyvä ja ruumis on hyvä. Maailmassa ei ole mitään valuvikaa, mutta tavoitteena on silti päästä vielä parempaan paikkaan.
Eläimessä ei ole paikkaa, johon ihmissielu voisi syntyä.
Platonin näkemyksen mukaan ihminen saattoi palata maan päälle myös eläimenä, mutta juutalaiset ja kristityt ajattelijat olivat toista mieltä.
– Heidän mielestään se ei ole mahdollista sen takia, että eläinten sieluista puuttuu korkein rationaalinen osa, joka ihmisellä on se varsinainen minuus. Ihmissielu ei siksi voisi syntyä eläimeen. Platon sen sijaan ajatteli, että kaikilla sieluilla, eläimilläkin, on järkiosa, mutta järjen määrä vaihteli, Yli-Karjanmaa sanoo.
Jälleensyntymisen kierrossa sielu eteni aina parempaan ja parempaan suuntaan kohti taivasta.
– Clemens oli aikamoinen kehitysoptimisti. Hänellä on selvä visio siitä, miten ihmisistä tulee enkeleitä, enkeleistä arkkienkeleitä, arkkienkeleistä “ainosyntyisiä”, ja siitä sitten edetään täyteen pelastukseen.
– Clemens ei kuitenkaan suoraan sano, että ihmisenä kehittyminen tapahtuu jälleensyntymisen kautta. Hänellä on hyvin paljon jälleensyntymisoppiin sopivaa ajattelua, mutta se ei silti ole varsinainen perusteluni sille, miksi hänen kantansa oppiin pitää tulkita myönteiseksi, Yli-Karjanmaa sanoo.
Hänen mukaansa Clemens mainitsee jälleensyntymisopin suoraan lukuisia kertoja. Clemens ei suoraan sano uskovansa siihen, mutta ei myöskään tuomitse oppia mitenkään. Yli-Karjanmaan mukaan näin ei varmastikaan olisi, jos Clemens olisi vastustanut oppia.
Erityisesti Yli-Karjanmaa on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Clemens ihan muita asioita käsitellessään ottaa esiin jälleensyntymisopin ja kutsuu sitä ”yhdeksi parhaiden filosofien hienoimmista opeista”.
Kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen, roomalaiselta nimeltään Titus Flavius Clemens (n. 150–215) kääntyi ilmeisesti kristityksi aikuisiällään. Sitä ennen hänen arvellaan olleen platonisti, ja hänen teologiansa on saanut vaikutteita niin platonistisesta filosofiasta kuin vertauskuvallisesta raamatuntulkinnasta. Kuva: Wikimedia Commons.
Kaikki tieto ei ole kaikille
Sitä, miten yleistä tai laajalle levinnyttä usko jälleensyntymiseen varhaisessa kristinuskossa oli, ei Sami Yli-Karjanmaan mukaan varmasti tiedetä. Sekä juutalaiselle Filonille että kristitylle Clemensille jälleensyntymisoppi oli hänen mukaansa esoteerinen oppi, eli sellaista tietoa, jota ei ollut tarkoitettu kaikille. Siksi siitä kirjoitettiin verhotusti.
– Ei sitä kovin avoimesti suurille massoille julistettu. Silti on ihan perusteltua sanoa, että se oli osa antiikin juutalaisuutta ja kristinuskoa. Täytyy muistaa, että kristinuskon luonne on muutenkin muuttunut noista ajoista. Clemens ei suinkaan ole ainoa, joka tuolloin oli sitä mieltä, että kaikki tieto ei ole kaikille eikä kaikkea ei pidä kirjoittaa ylös. Esimerkiksi vielä 300-luvulla kirkkoisä Basileios Suuri muistutti, että tietoa pitää säännöstellä ja on syviä asioita, joista ei saa kirjoittaa.
Yksi mahdollinen syy siihen, miksi jälleensyntymisoppia ei julistettu kovin avoimesti, saattaa olla se, että jälleensyntymisen kiertoa pidettiin tehottomampana pelotteena kuin ikuista helvettiä.
Clemensillä saattoi olla varovaisuuteen myös ihan käytännöllisiä syitä.
– Clemens on varmastikin tiennyt, että opilla on vastustajia. Hän on joutunut valitsemaan, puhuuko siitä sisäpiirin ulkopuolisille vain peitellysti vai riskeeraako uransa. Hän ilmeisesti johti jonkinlaista teologista koulua Aleksandriassa, eli hänellä oli menetettävää, Yli-Karjanmaa arvioi.
– Tuskin hänen henkensä olisi kuitenkaan ollut vaarassa. Kristitythän alkoivat surmata harhaoppisina pitämiään uskonveljiään ja -sisariaan vasta muutamaa sataa vuotta myöhemmin.
Kirkossa jälleensyntymisoppi katosi vähitellen näkyvistä Clemensiä seuraavina vuosisatoina samalla kun kirkon opetus yhdenmukaistui. Joissakin marginaalisissa, kirkolliskokouksissa määritellyn kristinuskon tulkinnan ulkopuolelle jääneissä liikkeissä jälleensyntymisoppi esiintyi vielä keskiajalle asti. Yksi esimerkki ovat Etelä-Ranskassa vaikuttaneet kataarit, joita kirkko vainosi harhaoppisina – joskaan jälleensyntymisoppi ei ollut vainojen ainoa syy.
Sami Yli-Karjanmaa: Niin kauan kuin palaat maahan – Jälleensyntymisopin historiaa varhaisessa juutalaisuudessa ja kristinuskossa. Aleksandria 2025.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ihminen on tehnyt pimeästä asuinsijan pahalle ja pelottavalle – Raamattu tuntee myös Jumalan pimeän puolen
HengellisyysKansanperinteessä pimeän olennoilla käsitellään kuolemanpelkoa ja toiseuden pelkoa. Pimeys on myös kielikuva, jonka avulla voi puhua vaikka tietämättömyydestä tai Jumalan poissaolosta.
