Jos hyttyset kiusaavat, kannattaa pihaan ripustaa lepakkopönttö. Pohjanlepakko käyttää keinovaloja hyönteishoukuttimena. Kuva Pekka Raukko /Vastavalo.fi.
Villi city: Arvoituksellinen lepakko saalistaa kaupungista yhdessä yössä jopa 2 700 hyttystä
Urbaani ympäristö on lepakoiden mieleen. Päivätorkkujia löytyy kummista paikoista, kuten auton moottorin päältä, kotoa taulun takaa ja laivan hytistä. Yöeläimet piilottelevat tutkijoiltakin.
Taukoamaton naksutus kuulostaa vähän siltä kuin joku tiputtelisi pikkukiviä rytmikkäästi peltikatolle. Lepakko saalistaa kesäyössä.
Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartonen istuu parvekkeellaan Helsingin Herttoniemessä lepakkodetektorin kanssa. Pieni laite muuttaa ympärillä kiitävien nahkasiipien korkeat kaikuluotausäänet ihmiskorvin kuultaviksi.
Vielä enemmän naksutusta kuuluu, kun Hartonen kävelee kesämajalleen viereiseen Kivinokkaan. Se on ykkösluokan lepakkoaluetta, jonka mökeissä ja vanhoissa puissa yöeläinten on hyvä piileksiä päiväsaikaan.
Hartonen vetää Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen lepakkokerhossa retkiä, joille osallistuu pikkulapsiakin rattaissaan.
– Lapsilla on paljon parempi hämäränäkö kuin aikuisilla, joten he huomaavat yleensä lepakot ensimmäisinä.
Yksi Hartosen lähisuosikki on veneily Herttoniemen ja Kulosaaren yhdistävän Naurissalmen sillan alla, jossa vesisiipat napsivat vedestä kuoriutuvia hyönteisiä. Hartonen vinkkaa, että jalkaisin pääsee helposti lepakkoretkelle Vuosaaren ja Laajasalon sillan alle sekä Seurasaareen.
– Olen onnistunut innostamaan myös aviomieheni lepakoiden perään. Olimme häämatkallakin lepakkoretkellä joka ilta, jos ei satanut. Kun nykyään teemme matkoja Keski-Eurooppaan, käymme aina katsomassa lepakoita, Hartonen nauraa.
Lepakot viuhuivat juhannusyönä ympärillä Vartiosaaren kotkansiipilehdossa. Moni muukin Helsingin saari on hyvää lepakkoaluetta. Kuva Pihla Tiihonen.
Helsinki on hyvää lepakkoaluetta
Mustat olennot viuhahtelevat auringonlaskun jälkeen iltakävelijän yllä esimerkiksi Töölönlahdella ja Kaisaniemen puistossa.
– Helsinki on hyvää lepakkoaluetta, parempaa kuin maaseutu. Lepakoita lentää kivikaupungissakin. Sellainen on majaillut töölöläisellä parvekkeella ja lentänyt Pasilassa asuntoon taulun taakse piiloon, kertoo lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Korkeasaaren Villieläinsairaalaan on tuotu esimerkiksi Kampista auton bensatankin päältä löytynyt lepakko ja toinen, joka oli päätynyt M/S Princess Marian hyttiin.
Stadissa elää maamme 13:sta lepakkolajista yhdeksän. Niistä urbaanein on yleinen pohjanlepakko, joka on oppinut nappaamaan keinovalojen houkuttelemia yöperhosia. Yksi lepakko voi pyydystää yhteensä 2 700 hyttystä ja muuta pikkuhyönteistä yhdessä yössä.
Pimeyden suojissa pysyttelevät lepakot, kuten pupunkorvainen korvayökkö ja pikkukalojakin nappaava vesisiippa, lentelevät kaupungin luonnonläheisemmillä alueilla.
Kun Helsingin tärkeät lepakkoalueet kartoitettiin vuonna 2014, nahkasiipiä löydettiin runsaimmin Itä-Helsingistä ja monista saarista, kuten Vallisaaresta, Vartiosaaresta – ja suositusta Seurasaaresta.
Lepakot vetäytyvät päivätorkkujen ajaksi esimerkiksi Seurasaaren ulkoilmamuseon vanhojen, asumattomien rakennusten koloihin. Joskus lepakko on eksynyt sisälle saaren ravintolaan.
Olen luonnostani iltavirkku, mikä sopii lepakkohommiin.
- Lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen
Salaperäisistä yölentäjistä tiedetään vähän
Tutkijat selvittävät lepakoista vasta perustietoja kuten eri lajien levinneisyysalueita sekä päivälepo- ja talvehtimispaikkoja.
Lepakkotutkija Kyheröisen työtä on esimerkiksi yöeläjien päivälepopaikkojen koluaminen. Hän rengastaa löytämänsä lepakot ja tutkii ne lähemmin.
– Olen tavannut rengastaessani kymmenvuotiaan vesisiipan, eikä se ole edes lepakkojen ikäennätys. Venäjällä otettiin kiinni meilläkin yleinen isoviiksisiippa, joka oli 41-vuotias. Ikäero vuoden tai pari eläviin pikkunisäkkäisiin on huima.
Helsingin Viikissä on lepakkopönttöjä, joita ei ole tarkistettu vuosiin. Kyheröinen ajaa metsänreunaan autolla, jonka avaimenperässä killuu nahkainen koristelepakko.
Metsä tuoksuu kesäaamun keveässä sateessa kuin tuore saunavihta ja kielokimppu. Kyheröinen saapastelee sinne mukanaan alumiinitikkaat ja pakillinen rengastus- ja mittaustarvikkeita.
Nahkahanskat ovat tärkeät, koska varsinkin moni rengastettava pohjanlepakko puolustautuu puremalla. Suomesta on löydetty pari kertaa vesikauhua sairastava lepakko.
Yhdessä lepakonpöntössä saattaa majailla jopa kolmekymmentä eläintä. Lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröinen tarkistaa pönttöjä Helsingin Viikissä. Kuva Jere Huttunen.
Viikin lepakkopöntöistä löytyy yllätys
Ensimmäinen pönttö löytyy pihlajan oksasta. Kyheröinen ottaa alas betonisen harmaan lieriön. Sisällä ei ole mitään.
Toisessa pöntössä on vanha ampiaispesä, jonka Kyheröinen karistaa pois. Kolmannessa pöntössä näkyy vanhoja lepakonpapanoita. Jäljillä ollaan.
Neljättä pönttöä haeskellaan hyvän aikaa, mutta sisällä on vain vanha linnunpesä.
– Sinitiaiset ja kuusitiaiset mahtuvat lepakkopöntön kapeasta lentoraosta, Kyheröinen selvittää.
Viidennessä pöntössä on vihdoin elämää. Etuseinän raosta näkyy ainakin viisi avonaista, oranssia nokkaa. Viereen pyrähtää sinitiainen tapittamaan tunkeilijaa.
Hämähäkki on kutonut verkkonsa kuudennen ja viimeisen pöntön lentoaukon eteen.
Tällä kertaa lepakot pitävät salaisuutensa.
– Joskus yhdestä pöntöstä löytyy 15 lepakkoa, mutta viime viikolla kolusin 45 pönttöä, enkä löytänyt yhtään, Kyheröinen sanoo.
Lepakkotutkijan puhelin soi. Kollega ehdottaa Kyheröiselle palaamista Merenkurkun Valassaarille, jossa hän vietti juuri viikon etsien Suomeen kesäksi muuttavia pikkulepakoita – löytämättä ensimmäistäkään. Nyt on löytynyt yksi.
– Luonnon kanssa on aina tällaista säätämistä, Kyheröinen puuskahtaa.
Vesisiippa on saanut renkaan kyynärvartensa ympärille. Kuva Eeva-Maria Kyheröinen.
Yötöissä metsässä aamuviiteen
Ehkä ensi yönä on parempi tuuri. Joinakin kesinä Kyheröinen on pyydystänyt harppupyydyksillä lepakoita neljänä yönä viikossa, välillä aamuviiteen asti.
Se tarkoittaa kymmenkiloisen pyydyksen raahaamista suksipussissa pitkin metsiä. Yötöiden jälkeen Kyheröinen nukkuu helposti iltapäivään.
– Olen luonnostani iltavirkku, mikä sopii lepakkohommiin.
Tutkija osallistuu toisinaan huvikseen myös lepakkoharrastajien retkiin.
– Korvayökkö on tosi söpö, se on suosikkilajini. Pohjanlepakkokin on kaunis, kun katsoo melkein mustan turkin kullankeltaisia karvankärkiä.
Lepakkoemot ja poikaset elävät yhdyskunnissa, lisääntymättömät naaraat ja urokset lentelevät omia teitään. Tässä on yleinen pohjanlepakko. Kuva Sampo Kiviniemi /Vastavalo.fi.
Kiinnostaako lepakoiden harrastaminen?
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen lepakkokerho järjestää lepakkoretkiä, joista saa parhaiten tiedon seuraamalla Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen tapahtumakalenteria. Seuraava varmistunut retki suuntautuu Kruunuvuorenlammelle 28.8.
Lepakkokerhon sähköpostituslistalle pääsee lähettämällä viestin osoitteeseen helsy@sll.fi. Paikallista lepakkoasiaa löytyy myös Facebook-ryhmästä Stadin lepakot.
Helsingin työväenopistossa pidetään syksyllä yhden luennon ja retken mittainen kurssi, jolla kerrotaan erityisesti pääkaupungin lepakoista ja annetaan vinkkejä lepakkoretkeilyyn sekä öisten lentäjien suojeluun.
Hyvään lepakkopaikkaan voi suunnata itsenäisestikin auringonlaskun jälkeen. Lähin hyvä retkikohde löytyy uusimmasta Helsingin lepakkokartoituksesta. Lepakon äänet ihmiskorvan kuultaviksi kääntäviä lepakkodetektoreja myydään noin 200 eurolla. Kauppiaita löytyy internetistä esimerkiksi hakusanalla lepakkodetektori tai bat detector.
Lepakot kärsivät kolopuiden vähenemisestä monien lintujen tavoin. Parhaillaan on menossa kampanja, jonka tarkoituksena on saada Suomeen tuhat uutta lepakkopönttöä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jonna Kulmuni on tutkinut yli 15 vuotta kekomuurahaisten elämää: ”Keväällä heräävä muurahaispesä on naisten valtakunta”
Hyvä elämäDosentti Kulmuni ihailee sitä, miten hienoon yhteistyöhön muurahaiset pystyvät pesässä ja sen ulkopuolella.
