Waltteri Torikka kasvattaa partaa pääsiäisvaelluksen Jeesuksen roolia varten
Waltteri Torikka laulaa hieman Via Cruciksessa Jeesusta esittäessään. Mukana on muitakin laulajia.

Waltteri Torikka laulaa hieman Via Cruciksessa Jeesusta esittäessään. Mukana on muitakin laulajia.

Waltteri Torikka kasvattaa partaa pääsiäisvaelluksen Jeesuksen roolia varten

Via Crucis -vaellukseen valmistautuminen on kiinnostava matka, sanoo monen fanittama oopperalaulaja.

Via Crucis -pääsiäisvaelluksen tämänvuotinen Jeesus, oopperalaulaja Waltteri Torikka, on varautunut ainutkertaiseen ja unohtumattomaan kokemukseen. Hän on valmistautunut Helsingin keskustassa tapahtuvan draaman päärooliin kasvattamalla partaa ja harjoittelemalla intensiivisesti.

– Haluan löytää rooliin omannäköiseni tulkinnan. Jeesuksen kohtalohan on vaikuttava, ja vaelluksessa käydään läpi kristinuskon tärkeimpiä hetkiä Jeesuksen antaessa henkensä kaikkien puolesta.

Ville Saukkosen ohjaamassa ja Vepe Hännisen käsikirjoittamassa pääsiäisvaelluksessa on Torikan lisäksi tänä vuonna mukana monta muutakin laulajaa. Teos sisältää aikaisempaa enemmän laulua, jopa Jeesus laulaa hieman. Aiempien vuosien tapaan teos painottuu kuitenkin dialogiin ja Raamatun tapahtumiin.

Torikka uskoo, että vanha tarina modernisoituna puhuttelee tämän päivän ihmistä.

– Jeesuksen opetukset ja kuolemattomat viisaudet muistetaan. Hänen ajaton sanomansa lähimmäisenrakkaudesta koskettaa varmasti niitäkin, jotka eivät ole niin kiinnostuneita hengellisistä asioista.

Jeesuksen rooliin Torikka on saanut harjoitusta jo aiemminkin. Hän roikkui ristillä vuonna 2011, kun hän esitti Jeesusta Bachin Johannes-passiossa Tromsössä Pohjois-­Norjassa.

Hänen ajaton sanomansa lähimmäisenrakkaudesta koskettaa varmasti niitäkin, jotka eivät ole niin kiinnostuneita hengellisistä asioista.

Kirkkomusiikin teokset tulivat Waltteri Torikalle tutuiksi hänen opiskellessaan Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla. Vähitellen laulaminen alkoi kuitenkin vetää enemmän puoleensa, joten hän siirtyi Akatemiassa oopperamusiikin pariin.

– Nuorena urkuopinnot kiinnostivat minua, koska suvussa on kanttoreita. Nyt nekin auttavat omalla tavallaan Jeesuksen roolin rakentamisessa.

Käänteentekevä Torikalle oli vuosi 2015. Silloin hän voitti MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelman finaalin. Sen jälkeen hän on levyttänyt muun muassa Tapio Rautavaaran ikivihreitä lauluja ja ollut kysytty esiintyjä eri puolilla Suomea.

– Hyvä musiikki on aina hyvää musiikkia. On hienoa, että saan tehdä sitä laajasti. Ehkä olen jopa innostanut joitakin kuuntelemaan klassista musiikkia.

Huhtikuussa baritoni nähdään Kansallisoopperan lavalla, Mozartin Cosi fan tutten Guglielmon roolissa. Kesällä häntä voi kuulla toistamiseen Ilmajoen Musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan ja Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterin Sillanpää-oopperan nimirooleissa.

Via Crucis -pääsiäisvaellus la 31.3. klo 21 reitillä Kaisaniemen puisto, Suomen Pankki ja Tuomiokirkko.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi