Fantasiakirjallisuudessa ja -elokuvissa ihmiset jakautuvat toisistaan eroaviin lajeihin, rotuihin ja kansoihin.
Essee: Fantasiakirjallisuus vilisee tarinoita roduista ja niiden välisistä sodista – todellisessa maailmassa eri ihmisrotuja ei ole olemassakaan
Rotu on muodollinen – ja virheellinen – tapa jaotella ihmisiä eri tyyppeihin ja luokkiin. Viihteen lajeista erityisesti scifi perustuu rodullisuuteen, kirjoittaa populaarikulttuuriin erikoistunut toimittaja Kari Salminen.
World of Warcraft on vuonna 2004 julkaistu netissä pelattava fantasiapeli. Sen käyttäjillä on yli sata miljoonaa rekisteröityä tiliä. World of Warcraft on historian suosituin pelisarja ja se on tuonut tekijöilleen rahaa kymmenen miljardia euroa.
Pelin alussa pelaaja valitsee itselleen luokan, joka määrittää hänen toimintatapansa. Samoin hän valitsee itselleen rodun, joka määrittää pelissä vähän kaikkea.
Nämä kioskikirjallisuuden tarinat brutaaleista ja vahvoista sankareista ovat paljosta vastuussa.
Rotu on asia, jota ei pitäisi enää olla olemassakaan. Rasistit puhuvat roduista. Tavallistenkin ihmisten sanotaan ”rodullistavan” niitä, jotka ovat jotenkin erilaisia. Tiede kiistää eri ihmisrotujen olemassaolon, vaikka jotkut eivät näytä edes kuulleen asiasta. Populaarikulttuurissa ja etenkin fantasiassa rotu määrää edelleen kaiken.
Kioskikirjallisuuden rotuoppia: Tarzan ja Conan
Amerikkalainen pulp-kirjailija Robert E. Howard kertoi tarinoita kuvitteellisen ”hyborialaisen ajan” barbaarista nimeltään Conan. Hän on ”kimmerialainen”, gaelien jälkeläisten ”puhdasverinen” jäsen.
Howard kirjoitti viime vuosisadan alussa ilmestyneisiin halpoihin lukemistoihin, joiden sivuilla myös Edgar Rice Burroughsin sankarit Tarzan ja John Carter (Marsin sankari) kohtasivat kadonneiden laaksojen ja vieraan planeetan ihmeellisiä rotuja.
Nämä kioskikirjallisuuden tarinat brutaaleista ja vahvoista sankareista ovat paljosta vastuussa. Niihin pohjaavat aikamme suositut supersankarisarjakuvat, fantasiakirjat ja -sarjat sekä roolipelit. Niissä ihmiset jakautuvat toisistaan eroaviin lajeihin, rotuihin ja kansoihin.
Edgar Rice Burroughsin Tarzan on fantasiakirjallisuuden klassikko. Kuva on mallinnettu Tarzan-lehden kannesta vuodelta 1982, numerosta 3.
Vanhoista kioskilukemistoista tulevat myös oudoilla voimilla siunatut tai kirotut luonnonoikut. Yli-ihmiset, hirviöt ja mutantit ovat edelleen suosituinta viihdettä elokuvissa ja muuallakin.
Fantasiakulttuuria ei voi edes ajatella ilman rotuja. Todellisuutta sen sijaan voi, ja pitäisikin, sanovat tutkijat.
Viisas ihminen ja hirviömäinen ihminen
Ihmisten jakaminen rotuihin on vanhanaikaista ja vaarallista. Ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné saa kunnian maailman kasvien ja eläinten ensimmäisenä systemaattisena luokittelijana. Hän keksi 1700-luvulla ihmislajille nimen homo sapiens, ”viisas ihminen”.
Linné mainitsi myös toisen ihmislajin. Se oli homo monstrosus, ”hirviömäinen ihminen”. Heihin kuuluivat kansantarinoista ja puupiirroksista tutut erikoiset ihmiset kuten Englannista Herefordin katedraalista löytyvän vanhan maailmankartan Mappa Mundin intialaiset omituisuudet, yksijalkaiset ihmiset.
Keskiajalla kuviteltiin kaikenlaista outoa maailman toisella puolella sijaitseviin "antipodeiksi" kutsuttuihin maihin. Kuvaavaa onkin, että ihmeelliset ihmiset löytyvät juuri ”vastapuolelta”.
Natsismi seurauksineen teki mahdottomaksi enää puhua vakavasti roduista, ihmisten jakautumisesta erilaisiin biologisiin luokkiin ja niiden mukaisiin hierarkioihin.
Charles Darwinin teos Lajien synty (1859) johti tieteellisten seuraustensa ohella moniin epätieteellisiin asioihin, kuten vahvimman oikeutta korostavaan sosiaalidarwinismiin ja eugeniikkaan eli rodunjalostusoppiin. Niiden seuraukset tunnetaan natsien ajattelusta ja teoista.
”Eri rodut, kuten eri yksilötkin, vaihtelevat huomattavasti luonnonmukaisilta ominaisuuksiltaan”, kirjoitti vuonna 1905 rotuopin isä Francis Galton. Yhdysvaltain perustajiin kuulunut Thomas Jefferson puolestaan lausui vuonna 1813: ”Ihmisten keskuudessa vallitsee luonnollinen aristokratia.”
Natsismi seurauksineen teki mahdottomaksi enää puhua vakavasti roduista, ihmisten jakautumisesta erilaisiin biologisiin luokkiin ja niiden mukaisiin hierarkioihin.
Game of Thrones huokuu vanhaa rotuajattelua
Yli sata miljoonaa katsojaa saanut Game of Thrones -fantasiasarja päättyy keväällä kahdeksanteen tuotantokauteensa. Sen ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa eilen 14. huhtikuuta.
Saaga alkaa siitä kun talvi uhkaa pohjoisesta, vaaran ja voiman ja alkuperäisyyden seudulta. Sieltä tulevat "valkeat kulkijat" ja "hurjasudet".
Game of Thrones on todellisesta eurooppalaisesta historiasta sovitettua dynastista taistelua. Sen sukujen ja perheiden kamppailut ja oman kansan vaalimisen perinne huokuvat vanhaa rotuajattelua uudessa asussa. Mäkiheimolaiset hääräävät omiaan, Lohikäärmeiden äiti Daenerys Targaryen etsii itselleen kuuluvaa valtaa. Starkin ja Lannisterin suvut, ruskeat dothraki-barbaarit ja arabialaissävyiset Dornen-asukkaat käyvät rotujen välistä sotaa.
Viihteen lajeista etenkin scifi on rodullisten asioiden jäljillä.
Säätiö-sarjassa ihmisyyttä syö totalitarismi. Dyynissä lannistaa uskonnollinen profetia. Star Warsissa imperiumi tukahduttaa luonnostaan jaloveriset. Star Trekissä uhkaa tuovat liiallinen kollektivismi, fanaattinen uskonnollisuus tai suoranainen barbaria.
Viihteen muukalaiset kantavat kehossaan tosimaailman kulttuurien ja identiteettien konfliktien merkkejä.
Ongelmat nousevat esiin, kun sankarit ovat tekemisissä erilaisten muukalaisjoukkojen kanssa. Ovatpa vastaan tulevat olennot toisten planeettojen asukkaita, saman fantasiamaan kansoja tai mitä he sitten ovatkin, erot pelkistyvät lopulta aina rotuun.
Scifi-viihteessä rodut näyttävät erilaisilta, ne toimivat eri tavoin ja ovat perimältään erilaisia. Niiden väliset erot ovat biologisia. Jotkut rodut sopivat yhteen ja toiset eivät.
Viihteen muukalaiset kantavat kehossaan tosimaailman kansakuntien, kulttuurien ja identiteettien, historiallisten ja nykyisten konfliktien merkkejä. Ja ne pelkistyvät roduiksi.
Rotu on muodollinen tapa jakaa ihmiset biologisiin luokkiin tai tyyppeihin. Jo tuo jaottelu merkitsee rasismia, sillä rotujen erottelusta seuraa arvottaminen ja erilainen kohtelu: jako hyviin ja pahoihin tai edistyneisiin ja primitiivisiin.
Star Trekin sankarit ja konnat saavat voimansa eliittibiologiasta
Star Trek on liberaali ja humanistinen sarjojen ja elokuvien perhe. Sarjan alusta vuodesta 1966 asti eri rotujen ja kansojen edustajat ovat olleet mukana Yhdistyneiden planeettojen liiton toiminnassa. Monikulttuurinen miehistö kohtaa punaisia ja vihreitä ihmisiä, näkyviä ja näkymättömiä olentoja, konemaisia tai oudon biologian olentoja. Erilaisuudesta seuraa konflikteja.
Historioitsija ja antropologi Matthew Wilhelm Kapell on analysoinut Star Warsin rotupolitiikkaa. Sekä sankarit että konnat saavat voimansa eliittibiologiastaan. Kapellin mukaan Star Wars jatkaa perinnettä, jossa Darwinin havainnot vulgarisoitiin jo 1800-luvun lopulla ja hänen ajatuksiaan käytettiin yksilöiden yhteiskunnallisen arvon ja heidän rotuperäisten ominaisuuksiensa arvioimiseen.
Game of Thronesin viimeisellä kaudella monet keskenään vallasta taistelleet suvut joutuvat tekemään sovinnon ja liiton, jotta heillä on mitään mahdollisuuksia selvitä taistelusta jääzombeja vastaan. Kuva: HBO Nordic
Taustalla luuraa Tolkien
Ihmiset, korkeahaltijat, kääpiöt, maahiset, draeneit, worgenit. Örkit, jätit, peikot, taureenit, epäkuolleet, verihaltiat, hiidet, natherezimit, eradirit. Aldmerit, altmerit, ayleidit, orsimerit, vasenkätiset haltiat, dunmerit, bosmerit, bretonit, nedet, nordit, tsaescit.
Fantasiapelit ovat kauttaaltaan, kuten muotitermi kuuluu, ”rodullistettu”. Vanhan kioskikirjallisen viihteen ohella niiden taustalla luuraa englantilainen filologi ja kirjailija J.R.R. Tolkien ja hänen luomansa fantasiamytologia, jonka tunnetuimmat teokset ovat Taru sormusten herrasta ja Hobitti.
Rodun paradoksi on se, että näemme, koemme ja ajattelemme sen olevaksi, mutta sitä ei esiinny luonnossa.
Tolkienin kirjat ovat modernin fantasian perustaa. Ne kertovat sodista ja roduista tai kansoista.
Kirjailijan omat kokemukset ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen muinaisenglantilaista sankarirunoa Beowulfia sekä pohjoisten kansojen myyttejä koskevat tutkimuksensa yhdistyivät miljoonien mieliä kiihottaneiksi fantasioiksi ihmisistä sekä niistä lajeista tai roduista, jotka eivät-aivan-ole-ihmisiä.
Ihmisrotuja ei esiinny luonnossa
”Rodun suuri paradoksi on se, että kaikesta aistinvaraisesta todistusaineistosta huolimatta rotua ei oikeasti ole olemassa”, kirjoittaa antropologian emeritusprofessori Peter Metcalf viime vuonna suomennetussa teoksessaan Antropologia.
Ihmisten välillä on havaittavia eroja, mutta jotta voitaisiin puhua roduista, ihmisiä määrittävien fyysisten ominaisuuksien pitäisi ilmetä säännönmukaisina yhdistelminä. Ja näin ei ole. Meitä määrittää loputon vaihtelu. On populaatioita, joissa yhdistyy miltei jokainen kuviteltavissa oleva ominaisuuksien yhdistelmä.
Tieto ei silti estä ihmisiä luulemasta toisin. Eikä se varsinkaan estä meitä kuvittelemasta kaikenlaista villiä.
Rodun paradoksi on se, että näemme, koemme ja ajattelemme sen olevaksi, mutta sitä ei esiinny luonnossa. Ihmisten välillä on geneettisiä eroja, mutta niistä ei muodostu erillisiä roduiksi kutsuttuja luokkia, joista taas kuvitellaan seuraavan erilaista käytöstä, kykenevyyttä joihinkin asioihin ja kulttuurisia taipumuksia.
Ihmisissä on eroja, mutta ei säännönmukaisten rotuluokittelujen mukaisia eroja.
Game of Thronesin 8. ja viimeinen kausi starttaa HBO Nordicilla 15. huhtikuuta.
Kirjallisuutta:
Peter Metcalf: Antropologia. Gaudeamus 2018.
Jussi Ahlroth ja Mike Pohjola: Westerosin kirjeenvaihtaja. Otava 2018.
Daniel Leonard Bernardi: Star Trek and History. Race-ing Toward a White Future. Rutgers University Press 1998.
Robert E. Howard: Conan – voittaja. Jalava 1991.
Jay Golding: Empire, Aliens, and Conquest. A Critique of American Ideology in Star Trek and Other Science Fiction Adventures. Sisyphus 1985.
Matthew Wilhelm Capell: Eugenics, Racism, and the Jedi Gene Pool. Teoksessa Kapell & Lawrence (toim): Finding the Force of the Star Wars Francise. Peter Lang 2006.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tolkien-tietäjä Petri Tikka laulaa haltiakielellä ja löytää Sormusten herrasta kristilliset hyveet
Hengellisyys AjankohtaistaFantasiakirjailija J.R.R. Tolkienin maailman perusteellisesti tunteva pappi on opetellut jopa Tolkienin luomaa haltiakieltä, quenyaa. Vaimokin löytyi kieliharrastuksen kautta.
