Kolumni: Nykyvanhemmat ovat parempia kasvattajia kuin boomerit
Hukkumistilastot sen paljastavat: suomalaiset ovat alkaneet ottaa enemmän vastuuta lapsistaan, kirjoittaa Tuomas Enbuske.
Faktat pilaavat aivan liian usein hyvän jeesustelun. Tänä kesänä on tapahtunut kammottavia hukkumistapauksia, ja niistä esitän syvän osanottoni omaisille ja läheisille. Nyt en kirjoita teistä. Keskustelu on luiskahtanut aivan väärille jengoille, kun tapaukset on yleistetty koskemaan nykyihmisen rappiota muutenkin. Kesän ykköspuheenaiheita on ollut se, että nuoret eivät osaa enää uida. Enää-sana tarkoittaa tietysti sitä, että joskus on osattu. Ehkä näin on, mutta ei se hukkumistilastoissa ole näkynyt.
On uskomatonta, ettei yksikään poliitikko tai kommentaattori ole etsinyt käsiinsä faktoja. 1970-luvulla keskimäärin 50 alle 15-vuotiasta lasta hukkui joka ainoa vuosi. 2020-luvulla luku on noin viisi. 1970-luvulla skidejä hukkui siis kymmenkertainen määrä. Esimerkiksi vapaan rakkauden vuonna 1969 kuoli hukkumalla 79 lasta, ja nyt vanhat ihmiset kertovat somessa, että "en minä ainakaan hukkunut". Jokainen hukkumistapaus on tietysti liikaa, mutta nyt ei ole kyse siitä. Kyse on syyttömien ihmisten syyllistämisestä.
Kun poliitikot ministereitä myöten vaativat valtion toimia, he tietysti vaativat niitä, koska itse vastaavat niistä. Poliitikolle on mahdoton ajatus, että alamaiset hoitaisivat jotakin itse, sillä se vähentää poliitikkojen valtaa. Tästä huolimatta suomalaiset ovat alkaneet ottaa enemmän vastuuta lapsistaan. Boomer-sukupolvi kauhistelee vanhempia, jotka ovat lapsia vahtiessaan vain kännykällään. Ehkä, mutta boomerit eivät olleet edes läsnä siellä rannalla, vaan kotona kännissä katsomassa Spede Show'ta. Eivätkä he olleet selkeästi myöskään opettaneet lapsiaan uimaan. 1970-luvun lasten uimataidosta ei ole tietoa, koska ketään ei kiinnostanut kysyä lapsilta yhtään mitään. Lapsen elämä ei ollut minkään arvoinen. Ylipäätään kaikenlaisissa tapaturmissa kuoli 1970-luvulla noin 300 lasta vuodessa, nykyään noin parikymmentä. Vapaan rakkauden aikana lapsia tehtiin sitten vain lisää.
Lasten – tai aikuisten – pakottaminen oppimaan yhtään mihinkään ei toimi. Parempi olisi tarjota muita harrastusmahdollisuuksia kuin heittää vastentahtoisesti veteen.
Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja kauhisteli lehdessä nykylasten uimataidon puutetta. Totta kai kauhisteli, sillä hänen tehtävänsä on kauhistella ja heidän jäsenensä myyvät uimataitoa. Aivan samoin padel-liiton toiminnanjohtaja kauhistelisi tutkimustulosta, jossa lapset eivät osaa padelia.
Entäpä jos lasten pitäisikin osata uida vain silloin, kun he haluavat uida tai veneillä. Kaikki eivät nimittäin halua kumpaakaan. Lasten - tai aikuisten - pakottaminen oppimaan yhtään mihinkään ei toimi. Parempi olisi tarjota muita harrastusmahdollisuuksia kuin heittää vastentahtoisesti veteen.
Minulla ei ole traumaa uimisesta. Kävin viimeksi eilen uimassa ja olin 1980-luvulla Oulun kilpauimareiden jäsen. En ole erityisen hyvä uimaan, mutta osaan tekniikat. En silti ajattele, että kaikkien tulisi osata tai haluta uida. Myös ajatus siitä, että jokaisen lapsen tulisi olla kesällä ulkona kirmaamassa, on vastenmielinen. Näissä asioissa ei kannata kysyä pelkästään urheiluihmisten mielipidettä, sillä he ovat usein lukeneet aivan liian vähän kirjoja.
Usein on uimista parempi vaihtoehto istua varjossa lukemassa. Tai vaikka selaamassa sitä kännykkää.
Siunausta ja osanotto omaisille.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
tuomas.enbuske@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tiedätkö, mistä nuoresi oppii maailmasta?
Puheenvuorot
Kolumni: Pääsi sisällä puhuu syyllistäjä
Puheenvuorot