null Kolumni: Tähtien sodassa Voima selitettiin biologiaksi, mutta jouluelokuvissa joulupukki säilyy onneksi ikuisena mysteerinä

Puheenvuorot

Kolumni: Tähtien sodassa Voima selitettiin biologiaksi, mutta jouluelokuvissa joulupukki säilyy onneksi ikuisena mysteerinä

Populaarikulttuurissa on nykyään vain vähän mysteeriä, mutta jouluelokuvat painostavat katsojaansa palaamaan lapsuuden uskoon, kirjoittaa Ella Luoma. 

George Lucas loi ensimmäisiin Tähtien sota -elokuviinsa uskonnon, joka lainasi itämaisista uskonnoista ja samuraikulttuurista, mutta onnistui puhuttelemaan myös lukuisia kristittyjä. ”Olkoon Voima kanssasi” tuntuu olevan evankelis-luterilaisten pappien keskuudessa yhtä luonteva toivotus kuin ”Jumalan siunausta”, ja tiedän ainakin körttiopiskelijoiden järjestäneen Tähtien sota -teemaisia veisuja. Voima resonoi.

1970- ja 1980-luvuilla Tähtien sodan maailmassa vaikutti Voima, jota ei voinut selittää. Sen kanssa hääräämiseen omistautuneita munkkeja kutsuttiin jediritareiksi. He olivat erityisen herkkiä aistimaan Voiman ja antoivat sen toimia kauttaan taistelussa pahaa Imperiumia vastaan. Imperiumin johtotähti Darth Vader oli puolestaan valjastanut Voiman tuhoaviin tarkoituksiin. Voima itsessään pysyi mysteerinä. Joillekin se oli uskonnollisen kokemuksen kuvaus: selittämätön voima kulkee kauttasi ja johdattaa.

Yksi sitkeä poikkeus on joulupukki.

Tähtien sota -elokuvassa Pimeä uhka (1999) Voima selitettiin niin, että elävillä olennoilla oli kehossaan pikkiriikkisiä midikloriaaneja – älyllisiä, mikroskooppisia elämänmuotoja, jotka elivät symbioottisesti kaikkien elollisten solujen sisällä. Ne resonoivat toisten midikloriaanien kanssa, ja mitä enemmän niitä jonkun kehossa oli, sitä herkempi hän oli Voimalle. Voima ei ollut enää mysteeri, vaan biologiaa.

Populaarikulttuurissa ei tunnu olevan tilaa mysteerille. Hirviöt, taikuus ja yliluonnolliset ilmiöt ovat läsnä, mutta tottelevat luonnonlakeja ja yleensä löytyy joku, joka on niitä tutkinut tai osaa muusta syystä selittää. Tarinat vaativat harvoin katsojaansa uskomaan tai hyväksymään mysteerin.

Yksi sitkeä poikkeus tästä on joulupukki. Klassikkoelokuvassa Miracle of 34th Street käydään oikeutta siitä, onko joulupukiksi itseään nimittävä vanhainkodissa asuva eksenterinen partasuu oikeasti joulupukki. Lopulta päädytään siihen, että se on uskon asia. Brittiläisessä scifisarjassa Doctor Who yliluonnolliset ilmiöt paljastuvat yleensä joko roboteiksi tai avaruusolijoiksi, mutta joulujaksojen joulupukki säilyy mysteerinä. Jouluelokuvat painostavat katsojaansa palaamaan lapsuuden uskoon. Joulupukki symboloi Voiman kaltaista mysteeriä, jota ei pidä selittää pois.   

Minusta olisi mukavaa, jos tarinoissa olisi taas enemmän mysteeriä. Maailma, jossa Coca Colan mainoskasvoiksi valjastettu ikiaikainen pyhimys on ainoa asia, johon saa uskoa rajattuna aikana vuodessa, on ankea. Tähtien sodan tuottajat tuntuvat olevan samaa mieltä, eikä Voiman biologiasta ole uusissa elokuvissa pidetty pahemmin meteliä. Voima toimii parhaiten silloin, kun se on mysteeri. 

Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kolumni: Ihmisillä on eriskummallinen tarve puuttua sinkun elämään

Puheenvuorot

The Lobster -elokuvassa kaikkien pitää elää pariskuntina. Tosielämässäkin sinkkuus tuntuu usein tragedialta, jolta muut yrittävät pelastaa, kirjoittaa Ella Luoma.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.