null Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Päivi Räsäsen tapauksessa – Ruben Stillerin radio-ohjelma ei ole enää kokonaisuudessa mukana

Tapausta on käsitelty jo kahdessa oikeusasteessa. Päivi Räsänen Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa 2022. 

Tapausta on käsitelty jo kahdessa oikeusasteessa. Päivi Räsänen Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa 2022. 

Ajankohtaista

Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Päivi Räsäsen tapauksessa – Ruben Stillerin radio-ohjelma ei ole enää kokonaisuudessa mukana

Päivi Räsänen kirjoittaa Facebookissa olevansa rauhallisella mielellä ja valmis puolustamaan sananvapautta tarvittaessa myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.

Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) koskevassa rikosasiassa. Syytteen kohdissa 1 ja 2 väitetään Räsäsen solvanneen homoseksuaaleja seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja toisen henkilön julkaisseen tämän kirjoituksen internetsivustolla. Kyseessä on vuonna 2004 julkaistu pamfletti, josta nykyinen Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola joutui syytetyksi sen vuoksi, että hän oli vastuussa pamfletin julkaisemisesta ja saatavilla pitämisestä.

Syytteen kohdassa 3 väitetään Räsäsen sosiaalisen median tileillä julkaisemassaan tekstissä solvanneen homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

KKO:n arvioitavana ei ole syytteen kohta 4, joka koski Räsäsen lausumia Ruben Stillerin radio-ohjelmassa Ylellä vuonna 2019. Syyttäjä ei ole hakenut tältä osin muutosta hovioikeuden ratkaisuun.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteen kokonaisuudessaan vuonna 2022. Myös Helsingin hovioikeus hylkäsi yksimielisesti syytteen Räsästä vastaan marraskuussa 2023. Se katsoi käräjäoikeuden tavoin, että Räsäsen syytteessä esille nostetut lausumat eivät panetelleet tai solvanneet homoseksuaaleja rikostunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

Päivi Räsänen kommentoi valitusluvan saamista tuoreeltaan Facebookissa ja X:ssä. ”Jatkan nyt taistelua sananvapauden puolesta korkeimmassa oikeudessa. Olen tänään saanut tiedon, että korkein oikeus on päättänyt myöntää valitusluvan valtakunnansyyttäjälle Helsingin hovioikeuden vapauttavasta ratkaisusta kirjoituksiini kohdistuvissa syytteissä. Olen kuitenkin luottavaisella ja rauhallisella mielellä valmis jatkamaan taistelua sanan- ja uskonnonvapauden puolesta, niin korkeimman oikeuden edessä kuin tarvittaessa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen asti”, Räsänen kirjoittaa Facebookissa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.