Kansanedustaja Maaret Castrén (kok) eduskuntatalon edustalla. Eduskuntatyöskentely alkaa varsinaisesti syyskuussa, eduskuntaryhmä kokoontuu elokuun lopussa.
Lääkäri Maaret Castrén aloitti uutena kansanedustajana – hän karsisi terveydenhuollosta päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa
Maaret Castrén jätti professorin ja Husin toimialajohtajan paikat ja aloitti kansanedustajana. Hän uskoo kokemuksestaan olevan hyötyä terveydenhuollon kehittämisessä.
Vaikka eduskunta on parhaillaan istuntotauolla, täysin hiljaista ei Arkadianmäellä ole ollut. Europarlamenttiin valittujen kansanedustajien tilalle nousivat heidän varaedustajansa. Kymmenen uuden kansanedustajan joukossa on Helsingin Munkkiniemessä asuva kokoomuslainen Maaret Castrén. Hän nousi Aura Sallan tilalle.
Aloitit työsi kansanedustajana tiistaina 16. heinäkuuta. Millainen ensimmäinen työviikko on ollut?
– Vähän on avattu erilaisia sovelluksia kommunikaatiota varten. Tänään olen menossa katsomaan työhuonettani, Castrén sanoo.
Osaatko jo hallitusohjelman ulkoa?
– En todellakaan osaa. Minulla alkoi vasta loma omasta Husin työpaikasta. Se on kyllä sen verran vaativa, että siellä ei paljon muuta ehdi tehdä kuin sitä työtä.
Sairaaloiden akuuttipäivystys on väärä paikka monille potilaille
Maaret Castrénista eduskunta saa jäsenekseen todellisen terveydenhuollon ammattilaisen. Hän on 45 vuoden työuran aikana ollut muun muassa sairaanhoitaja, ambulanssilääkäri, Tukholman karoliinisen sairaalan prefekti eli osastonjohtaja, Helsingin yliopiston akuuttilääketieteen professori ja viimeksi Hus Akuutin eli ensihoidon ja päivystysten toimialajohtaja.
Kansanedustajana hän haluaa hyödyntää tätä kokemusta potilaiden parhaaksi. Nyt systeemi ei hänestä toimi. Erikoissairaanhoidon päivystyksiin kasautuu liikaa potilaita, jotka eivät sinne kuulu. Husin akuuttihoidosta käännytetään vuosittain kymmeniä tuhansia potilaita muualle.
Lisäksi Castrén on 20 vuoden ajan tutkinut ja pyrkinyt edistämään inhimillisempää vanhushoitoa, joten siitäkin hänellä on näkemystä.
Maaret Castrén haluaa vaikuttaa eduskunnassa erityisesti terveydenhuolto-, tiede- ja kasvatusasioissa. Hän haluaisi saada potilaat mukaan kehittämään terveydenhuollon vaikuttavuuden mittareita.
Sotea on uudistettu, mutta uutiset ovat negatiivisia. Rahat eivät riitä, hoitotakuuta ollaan höllentämässä 14 vuorokaudesta kolmeen kuukauteen, ihmisiä hoidetaan yhä väärissä paikoissa, hoitajista on pulaa, lääkäreiden aika kuluu lausuntoihin potilaiden hoitamisen sijasta. Jos Castrén saisi päättää, niin mitä pitäisi muuttaa, jotta systeemi toimisi?
– Se on kimurantimpi kysymys, koska maailmallahan on erilaisia systeemejä, joissa kaikissa tuntuu olevan ongelmia. Nykyinen järjestelmä oli valitettava päätös, jota Kokoomus muuten vastusti. Nyt mennään kuitenkin tällä ja yritetään tehdä parhaamme, sillä suuria muutoksia ei ole hetkessä mahdollista tehdä, Castrén sanoo.
Potilaita juoksutetaan aivan turhaan paikasta toiseen, sen sijaan, että yksi taho ottaisi heistä kopin.
Hänen mukaansa joitakin asioita voitaisiin kuitenkin muuttaa nopeasti. Ihmisiä pitäisi paremmin ohjata ja auttaa hakemaan apua oikeasti paikasta. Samalla voitaisiin karsia päällekkäisyyksiä, sillä nyt samoja asioita tehdään monessa paikassa.
– Potilaita juoksutetaan aivan turhaan paikasta toiseen sen sijaan, että yksi taho ottaisi heistä kopin. Kehitin aikanaan Espoon sairaalan Roope Leppäsen kanssa vanhusten hoitoon Liikkuva sairaala - eli Liisa-mallin. Siinä hoito menee vanhusten luo hoitolaitoksiin sen sijaan, että vanhusten pitäisi hakeutua päivystyksiin, Castrén kertoo.
– Tällaisia malleja pitäisi luoda paljon enemmän. Eihän hoito ole kiinni niistä seinistä, vaan siitä, kuka hoitoa antaa ja millä välineillä. Monet potilaat olisi huomattavasti parempi hoitaa muilla keinoin kuin kiireisessä päivystyksessä.
Turhista lausunnoista pitää päästä eroon
Järjestelmän parantamiseen tarvitaan etäpalveluita, mutta ne eivät Maaret Castrénin mukaan ole nyt niin laadukkaita kuin pitäisi. Terveyskeskuksissa pitäisi olla nykyistä paremmat mahdollisuudet ottaa potilas nopeasti hoitoon. Nyt asiaa vaikeuttaa byrokratia, muun muassa monenlaiset turhien lausuntojen ja todistusten kirjoittamiset, jotka vievät lääkäreiden aikaa potilaiden tapaamisilta.
– Tästä oli uutinen Helsingin Sanomissa. Miksi ihmeessä lääkärin pitää vuodesta toiseen todistaa, että potilaalla on diabetes tai jokin muu tauti, joka on pysyvä? Miksi kouluruokailussa ei riitä, että vanhempi kertoo, ettei lapsi voi syödä porkkanaa, koska hänelle tulee siitä oireita? Me olemme tuoneet lääkärileimasimen turhiin paikkoihin.
Vanhuksista Castrén nostaa esille kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että heidän joukossaan on paljon aktiivisia ja hyväkuntoisia ihmisiä, joiden osaamista hyödynnetään yhteiskunnassa aivan liian vähän. Toiseksi vanhusten määrän kasvaessa on myös yhä enemmän vanhuksia, jotka tarvitsevat hoitoa, mutta eivät vain terveydenhoitoa.
– Vanhuspotilaiden kohdalla jossain kohtaa ajateltiin, että koti on paras paikka. Näin varmaan onkin niin kauan, kun selviät kotona. Mutta sitten kun kotona olo alkaa pelottaa, sinne tarvitaan apua, jotta vanhus voi kokea olonsa turvalliseksi.
Castrénin mukaan tarvittaisiin monentyyppisiä asumismalleja, jotka mahdollistavat kotona asumisen. Sen lisäksi tarvittaisiin enemmän hoivalaitospaikkoja. Niiden alasajo oli aivan liian rajua. Vanhustenhuollon kehittämisessä pitää miettiä kokonaisuutta. Esimerkiksi hoitajamitoituksen kohdalla tehtiin se virhe, että hoitopaikkoja jouduttiin sulkemaan.
– En siis sano, ettei hoitajia tarvita, vaan uudistuksissa pitää huolehtia siitä, että niihin on oikeasti olemassa riittävästi resursseja, Castrén sanoo.
”Rukoilen joka ilta iltarukouksen”
Maaret Castrén on puolentoista vuoden ajan ollut myös Munkkiniemen seurakunnan luottamushenkilö: seurakuntaneuvoston ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.
– Olen aina kuulunut kirkkoon ja kaikki neljä lastani on kastettu. Vaikka en ehkä ole mikään kauhean aktiivinen jumalanpalveluksissa kävijä, olen koko ikäni rukoillut joka ilta iltarukouksen. Minulle on tärkeää, että minulla on uskoni ja Jumalani on olemassa, Castrén kertoo.
Munkkiniemessä on Castrénin mukaan huippuporukka ja osaava kirkkoherra, mutta myös aikamoiset haasteet. Jo edellisen seurakuntaneuvoston aikana on tehty päätös toisesta kirkosta luopumisesta ja toisen peruskorjaamisesta.
– Nämä ovat isoja asioita seurakuntalaisille, ihan yhtä kipeitä kuin se, kun lähiterveyskeskus häviää. Munkkiniemen kirkon peruskorjaus on nyt vasta suunnitteilla ja Munkkivuoressa on yhä toimintaa. Menossa on siis yhä valmisteleva vaihe.
Castrénin mukaan kirkko tekee sekä vapaaehtoistensa että palkattujen työntekijöidensä kautta arvokasta työtä ihmisten auttamiseksi. Vuoden 2004 tsunamin aikana Castrén vastasi uhrien hoidosta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Siellä oli yliopistollisen sairaalan lisäksi kaksi muuta tärkeää toimijaa: Punainen risti ja kirkko.
Kun Kokoomuksesta kysyttiin, voisiko Castrén lähteä ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin, hän ei epäröinyt. Hän halusi lähteä oppimaan lisää kirkon auttamistyöstä ja mielellään myös mahdollistamaan sen jatkumisen.
Maaret Castrénin mukaan kirkko tekee paljon arvokasta auttamistyötä ja sen toiminta tavoittaa paljon niitäkin, jotka eivät ole kirkon jäseniä. Munkkiniemen seurakunnan luottamushenkilönä hän on halunnut antaa tukensa sille.
Seurakunnan luottamuselinten ja Helsingin kaupunginvaltuuston kokousten yhteensovittaminen ei ole ollut helppoa, joten osa kokouksista on jäänyt väliin. Se harmittaa Castrénia, joka haluaisi antaa osaamistaan kirkon käyttöön. Eduskuntatyö tuo tähän nyt vielä yhden mutkan matkaan, mutta jääkö aikaa, se selviää myöhemmin.
– Ihmiset seurakuntaneuvostossa ja kirkkovaltuustossa ovat mukavia ja asiat mielenkiintoisia. Se on hieman yllättänyt, miten poliittisia kokoukset ovat, kun kirkossakin ollaan eri mieltä siitä, miten asioita pitäisi tulkita ja miten niiden pitäisi toteutua.
Castrén toivoo pystyvänsä vaikuttamaan eduskunnassa myös tiede- ja kasvatusasioihin. Hoidon arviointiin, hoitomenetelmien kehittämiseen ja tutkimukseen tarvittaisiin potilaita mukaan. Hän otti ensimmäisenä toimialajohtajana potilaan mukaan johtoryhmään.
Neljän erityistukea tarvinneen lapsen äitinä hän kokee sydämenasiakseen myös neuropsykiatrisia haasteita kokevien nepsy-lasten ja -aikuisten tukemisen. Heidät pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon, kun työelämää kehitetään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Politiikasta puuttuu suuri päämäärä – millaista yhteiskuntaa tavoitellaan ja miksi
PuheenvuorotVieläkö yhteisenä päämääränä on Suomi, jossa heikoimpia ei jätetä?
