Kalastaja ja esseisti Pentti Linkola vuonna 2015.
Seitsemän asiaa, jotka voimme oppia Pentti Linkolan teksteistä – tänään hän puolustaisi raakkuja, mutta pakottaisi myös ottamaan kantaa ääriajatteluun
Suomussalmen raakkujen kohtalo palautti mieleeni ekofilosofi Pentti Linkolan surumieliset tekstit, joissa luonto saa väistyä elintasokilpailun tieltä.
1. Vakava ja hauska ovat usein samassa suunnassa
”Hullu”, ystäväni kommentoi, kun nauroin lukiessani ja hän huomasi, että käsissäni oli Pentti Linkolan (1932–2020) kirja Voisiko elämä voittaa (Tammi 2004). Hänen oli kuitenkin pakko nauraa mukana, kun luin ääneen, mitä tunnettu ekofilosofi ja kalastaja ajatteli nykyisestä elintarvikehygieniasta.
Taitavasti kirjoitettu ja itse eletty kontrasti nykyiseen elämänmenoon vetoaa huumorintajuun, vaikka tekstien pohjavire olisi vakava ja surullinen.
Hymyilemättä on vaikea lukea myös Johdatus 1990-luvun ajatteluun -kirjan (WSOY 1989) lukua Kirje Suomen henkeville naisille. Siinä tyhjentyneellä maaseudulla elävän mies puhuttelee kaupunkiin asettunutta naista, joka on samalla kertaa miehen ihailun, kaipuun ja kriittisen ihmettelyn kohde.
2. Lukija saa kotiläksyn, joka on entistä ajankohtaisempi
Elonkehä oli Pentti Linkolalle pyhä. Luonnon monimuotoisuus oli hänelle perimmäinen arvo, jonka johdannaisia kaikki muut arvot olivat. Rajaton kasvu, talouden tai maapallon väkiluvun, ei ollut mahdollista rajallisessa maailmassa. Tällaiselta pohjalta Linkola hylkäsi myös demokratian ja ajatuksen luovuttamattomasta ihmisarvosta.
Eläessään Linkola herätti paheksuntaa – ja keräsi ihailijoita – kyseenalaistamalla tällaisia yhteiskunnan perusarvoja.
Silloin kun olen Linkolan kanssa eri mieltä, minulle jää kaksi vaihtoehtoa: joko yritän lakaista häiritsevän ajatuksen maton alle tai annan itselleni kotiläksyjä pitkäksi aikaa.
Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa sitä, että otan ihmisen aiheuttaman luontokadon todesta ja kysyn itseltäni, miten tiedon kanssa tulisi elää. Tällaisen pohdinnan voi aloittaa esimerkiksi lukemalla Linkolan ja Osmo Soininvaaran kirjeenvaihtoon ja Linkolan ekologiseen ohjelmaan perustuvan kirjasen Kirjeitä Linkolan ohjelmasta (Perusta ja WSOY 1987).
Tai vähän ajankohtaisemmin: kysymyksiä, joista Linkola kirjoitti, ratkotaan nyt kaduilla. Linkolan tekstit taustoittavat alkukesällä otsikkoihin nousseita Elokapina-liikkeen mielenosoituksia paremmin kuin moni niistä kertonut uutinen.
3. Tekstien voima tulee kirjallisuudesta ja luonnossa kävelystä
Pentti Linkola tunnustautui suomalaisen kaunokirjallisuuden ystäväksi, ja tämä harrastuneisuus näkyy hänen tekstiensä kielellisessä ilmaisuvoimassa. Mutta vähintään yhtä tärkeää on ollut linturetkillä, metsissä ja järvenselällä vietetty aika. Linkolaa lukiessa olen haaveillut siitä, että pyöräilisin jonakin vuonna yhtä monta kilometriä kuin hän käveli ja souti parhaina vuosinaan.
Omakohtainen ja verrattoman tarkka suomalaisen luonnon tuntemus tekee Linkolan teksteistä uskottavampia kuin jos samat ajatukset olisi ajateltu vain kirjoituspöydän ääressä. Unelmat paremmasta maailmasta (WSOY 1971) eivät syntyneet kotisohvalla vaan maastossa.
Moni tunnettu ajattelija on ymmärtänyt saman asian: jos haluat kirjoittaa hyvin ja jättää maailmaan tunnistettavan jäljen, kulje omin jaloin, kosketa maailmaa omin käsin ja ota se vastaan omin aistein. Anna kaikelle tälle aikaa.
4. Tänään luen eri tavalla totalitarismia ihannoivia tekstejä
Kulutusyhteiskunta näyttäytyi Pentti Linkolalle tienä, joka johtaa ekologiseen romahdukseen ja lopulta ihmislajin sukupuuttoon. Hänen mielestään suunnanmuutos ei ole mahdollinen demokraattisessa järjestelmässä, koska kansa ei koskaan lakkaa haluamasta korkeampaa elintasoa ja uutta tavaraa.
Tässä kohdassa Linkola tekee mielestäni ajatusvirheen: kun demokraattiset yhteiskunnat eivät näytä onnistuvan luonnon tuhoutumisen pysäyttämisessä, totalitaarinen hallinto on ratkaisu. Mutta miksi niin olisi? En tunne yhtään esimerkkiä luontosuhteensa korjanneesta totalitaarisesta valtiosta ja epäilen, olisinko kuullut myöskään Linkolan kaltaisesta toisinajattelijasta, jos eläisin sellaisessa maassa.
Linkolan ekologinen vaihtoehto nojasi hänen lapsuusvuosiensa elintapaan ja elintasoon, silloiseen tekniikkaan, poliittiseen tilanteeseen ja aatemaailmaan. Kenties kukin meistä omaksuu lapsuudessaan pysyvän käsityksen siitä, miltä hyvä elämä näyttää ja mitä siihen kuuluu.
Tänään luen totalitarismia ihannoivia ajatuksia toisenlaisesta näkökulmasta, kun tiedän, että poliittinen ääriajattelu ei jäänyt historian lehdille, eikä demokratian säilyminen ole enää itsestään selvää.
5. Linkola puolustaisi raakkuja ja niitä suojelevia naisia
Monet Pentti Linkolan useita vuosikymmeniä sitten kirjoittamat tekstit ovat polttavan ajankohtaisia. Linkolan tekstejä lukenut ei yllättynyt esimerkiksi elokuussa laajaa huomiota herättäneestä ympäristörikoksesta, jossa Suomussalmen uhanalaiset raakut jäivät metsäkoneen renkaiden alle.
Omana aikanaan Linkola kirjoitti paljon metsäteollisuuden lainalaisuuksista, joiden edessä luontoarvot saivat väistyä. Hän tunnisti myös raakku-uutisista tutun perustarinan, jossa konetta käyttävän miehen vastinparina on luontoa suojeleva nainen. Tänään Linkola puolustaisi epäilemättä raakkuja ja niiden puolesta puhuvia naisia.
6. Tekstien ihmisvihaa ei voi ohittaa
Mieluiten ohittaisin Pentti Linkolan mustimmat ja tympeimmät tekstit. Kirjoittaessaan maapallon väestönkasvusta hän haaveili muun muassa neutronipommien käyttämisestä kaikkein väkirikkaimmilla alueilla ja naisiin ja lapsiin kohdistuvista sotatoimista.
Jotkut ovat puolustaneet Linkolaa huomauttamalla, että tekstien ympärille ei syntynyt väkivaltaisesti radikalisoitunutta ympäristöliikettä. Mutta sen perusteella, mitä tiedämme tekstien vaikutushistoriasta, helpotuksen huokaukseen ei ole varaa.
Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin juutalaisvastaiset jakeet myötävaikuttivat niihin hirveyksiin, joita juutalaisille tehtiin Euroopassa 1900-luvulla. Vasta tuleva historia näyttää, millaiseksi Linkolan tekstien eettinen jalanjälki muodostuu. Voimme vain ottaa vastuun omista tulkinnoistamme ja toivoa parasta.
7. Anna tilaa rakkaudelle ja surulle
Sana ”radikaali” tarkoittaa juuriin menevää tai juurista nousevaa. Pentti Linkolan radikaaleja tekstejä lukiessani olen miettinyt, millaisiin ajatuksiin itse juurrun, mille omistaudun ja mitkä ajatukset ajattelen loppuun asti.
Kun joku ihannoi poliittista väkivaltaa, sanomme, että hän radikalisoitui, vaikka kyse olisi vain siitä, että on mukauduttu seuraamaan jotakin puhki kulunutta ajatuspolkua. Tämä pätee myös Linkolan väkivaltaisiin fantasioihin. Moni on lukenut väestönkasvua käsitteleviltä riveiltä jylhän eettisen haasteen, mutta niistä on helppo tunnistaa 1930-luvun ahdasmielisiä kaikuja.
Linkolan vahvimmat tekstit syntyivät rakkaudesta luontoa kohtaan ja surusta, jota hän koki nähdessään, miten erityisesti puiden ja lintujen kautta hänelle välittynyttä kauneutta ja pyhyyttä raivattiin elintasokilpailun tieltä. Tällaisesta lähtökohdasta hän tunnisti myös toisessa ihmisessä asuvan kaipauksen ja kärsimyksen.
Ehkä tässä on paras neuvoni Linkolan lukijalle: kuuntele tekstien rakkautta ja surua ja anna sellaisille ajatuksille tilaa itsessäsi. Mutta älä seuraa häntä pimeisiin luoliin, joissa voi helposti palelluttaa sielunsa.
Viimeistä väliotsikkoa muutettu 4.9. klo 15.09
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Palaa metsän lumoon, ehdottaa teologi Pauliina Kainulainen – ”Voit saada luomakunnasta itsellesi hengellisen ohjaajan”
HengellisyysNuoret metsäaktivistit ovat teologian tohtori Pauliina Kainulaisen mukaan merkki suomalaisen maailmankuvan muutoksesta.
