Andrei Rublevin 1400-luvulla maalaama Pyhän Kolminaisuuden ikoni lienee maailman tunnetuin ikoni. Myös monella kyselyymme vastanneella oli siitä kopio kotonaan. Tämä versio aiheesta on mosaiikki lukijoiden lähettämistä kuvista.
Suomalaiskotien tavarataivaassa elävät enkelit, Neitsyt Maria ja Buddha lempeästi rinnakkain
Tutkija Johan Bastubackan mukaan uskonnolliset kuvat ja esineet ovat nykyisin jo eräänlaista vastakulttuuria.
Viisi vuotta sitten joulukuussa Mikko Saari huomasi Facebookin vinyyliharrastajien ryhmässä ilmoituksen pop up -tilaisuudesta, jossa myytäisin muutamaa kuukautta aiemmin kuolleen toimittaja ja muusikko Perttu Häkkisen levyjä. Intohimoisena levyharrastajana Saari suuntasi paikalle ja ostikin muutaman levyn.
Sitten hänen silmiinsä osui myyntipöydän takana hyllyllä oleva pieni ikoni. Selvisi, että myös se oli kaupan, ja hintakin oli vain kymmenen euroa. Ikonista tiedettiin sen verran, että Häkkinen oli ostanut sen joltakin matkaltaan. Ikonin takana oleva todistus kertoi sen olevan käsinmaalattu.
– Perttu Häkkinen oli kiinnostunut kaikesta ei-arkisesta – sellaisesta, joka liittyy jonkin sortin mysteeriin, yliluonnolliseen, taruihin. Hän oli yleisutelias totuuksien etsijä, kulttuurisesti ja spirituaalisesti ennakkoluuloton. Luulen, että hän on hankkinut tämän ikonin ihan yleisestä henkisestä ja hengellisestä mielenkiinnosta, Saari kertoo.
Saaren hankkima ikoni on Kristus Pantokrator eli Kristus Kaikkivaltias. Hänellä on toinenkin saman aiheinen ikoni, jonka hän on hankkinut toistakymmentä vuotta sitten hiljaisuuden retriitistä. Nämä kaksi Kristusta ovat hänelle myös työtovereita.
– Olen kirkon nuorisotyönohjaaja ja otan leireille aina jommankumman näistä ikoneista mukaan. Ensimmäisessä iltahartaudessa otan ikonin esiin. Kerron, että vaikka me olemme nyt täällä reissussa, meille on luvattu, että emme ole koskaan yksin. Meidän kanssamme on luvattu olla.
Mikko Saaren Kristus Kaikkivaltias -ikoni on ostettu toimittaja Perttu Häkkisen jäämistöstä.
Kristus-ikoni on olohuoneessa sellaisella paikalla, että Saari näkee sen heti kotiin tullessaan.
– Ymmärtääkseni ortodoksisen perinteen mukaan ikoni kuuluu sijoittaa kotiin niin, että se kohdataan. Mitään rituaaleja en ikonin ääressä harrasta. Se on läsnä.
Ikoneissa on jotakin sellaista, jota ei tarvitse analysoida. Voi antaa itse asian ja kuvan puhutella.
- Mikko Saari
Saari kertoo olevansa esteetikko ja mystikko. Häntä ruokkivat ja innostavat asiat, jotka jäävät vähän salaperäisiksi.
– Me olemme luterilaisessa kirkossa tottuneet siihen, että tämä on sanan kirkko ja kaikki selitetään pahki ja puhki. Ikoneissa on jotakin sellaista, jota ei tarvitse analysoida. Voi antaa itse asian ja kuvan puhutella.
– On jonkinlainen sanomaton ero siinä, laittaako seinälleen krusifiksin, tyhjän ristin vai ikonin. Minä haluan tunnelmaa, värejä ja tiettyä salaperäisyyttä. Sen verran minussa on ehkä luterilaista, että Kristus koskettaa minua enemmän kuin Maria. Mutta en ole valinnut näitä ikoneita, ne ovat vain tulleet vastaan.
Luterilaisetkin ovat löytäneet ikonit
Kun pyysimme lokakuussa Kirkko ja kaupungin lukijoita lähettämään kuvia ja kertomaan kotinsa uskonnollisista esineistä, monissa kuvissa näkyi ikoni tai useampia, ja yli 90 vastaajaa 165:stä kertoi ikoneista. Vastauksien perusteella voisi olettaa, että jos suomalaisessa kodissa on jokin uskonnollinen esine tai kuva, se on todennäköisimmin ikoni.
Uskonnollisten esineiden viisi yleisintä
1. Ikoni
Suurin osa ikoneista oli painettuja jäljennöksiä. Vastauksissa näkyi myös ikonimaalauksen suosio: oli itse maalattuja, mutta myös perheenjäsenten ja muiden läheisten maalaamia ikoneja.
2. Muu kuva tai taulu
Uskonnollisia painokuvia, raamatunlauseita, koulutauluja, valokuvia, taideteoksia.
3. Rukousnauha tai -helmet
4. Enkeli
5. Risti tai krusifiksi
Ikonien paljous on ensimmäinen asia, johon myös käytännöllisen teologian yliopistonlehtori Johan Bastubacka kiinnittää huomiota, kun hän silmäilee lukijoiden lähettämiä kuvia. Tai jos ollaan oikein tarkkoja, Bastubacka sanoo ”bysanttilainen ikonografia” ja tarkoittaa sillä vanhoista, myöhäisantiikin ja keskiajan ikoneista periytyvää esittämisen tapaa. Ikoneita nimittäin on muunkin tyylisiä.
Ikonien suosio ei yllätä Bastubackaa, sillä hän on tutkinut sitä, kuinka ikonit omaksuttiin käyttöön Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa. Hän toteaa, että ikonien nykyinen suosio on iso ilmiö, jonka juuret juontavat 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin jotkut taiteilijat Länsi-Euroopassa alkoivat kiinnostua bysanttilaisesta ikonimaalauksesta ja samaan aikaan Venäjältä vallankumousta paenneet teologit ryhtyivät kehittämään ikoniteologiaa ja maalaamaan ikoneita. He rupesivat hylkimään 1700- ja 1800-luvun romanttis-naturalistisia, öljyväreillä maalattuja ikoneita ja halusivat palata vanhempaan, bysanttilaiseen tyyliin. Syntyi niin kutsuttu uusbysanttilainen tyyli, joka löi itsensä läpi Suomen ortodoksisessa kirkossa noin 1970-luvulla.
Ikoni tavallaan irtosi ortodoksisuudesta ja siitä on monille tullut vanha, aito ja alkuperäinen kristillinen kuva.
- Johan Bastubacka
Bastubackan mukaan 1970-luku oli Suomessa myös taitekohta, jolloin ortodoksinen kirkko lakkasi olemasta ”ryssän kirkko”. Se alettiin nähdä osana suomalaisuutta ja kiehtovana kristinuskon muotona. Ikonit alkoivat levitä myös ortodoksisten kirkkojen ja kotien ulkopuolelle. Tavalliset ihmiset, luterilaisetkin, innostuivat ikonimaalauksesta, ja ikoneita myös tuotiin matkamuistoina Kreikasta ja Itä-Euroopan maista.
– Samalla ikoni tavallaan irtosi ortodoksisuudesta ja siitä on monille tullut vanha, aito ja alkuperäinen kristillinen kuva, Bastubacka sanoo.
Vaikka ikonit ovat yleistyneet kodeissa, Suomen luterilaisissa kirkoissa niitä näkee harvemmin. Toisin on Bastubackan mukaan esimerkiksi Ruotsissa, jossa Erland Forsberg maalasi jo 1970-luvulla isoja ikonikokonaisuuksia luterilaisiin kirkkoihin. Ikoneita on myös katolisissa kirkoissa ympäri maailmaa.
Bastubackan mukaan syynä on se, että meillä on yksi vahva, kansallinen ortodoksinen kirkko.
– Rajapintaa ei ole helppo ylittää. Ortodoksien puolella saatetaan ajatella, että te omitte näitä. Ja luterilaisuudessa on taas vanhastaan ollut nihkeää suhtautumista ikoneihin: on puhuttu kuvien palvonnasta ja Marian palvonnasta. Sittemmin tämä asetelma on muuttunut, ja ortodoksisuutta on alettu ymmärtää sen omista lähtökohdista käsin.
Ikonien ihmeet
Valamon luostarin kirkossa sijaitseva, todennäköisesti 1500-luvulta peräisin oleva Konevitsan Jumalanäiti on Suomen historiallisesti merkittävin ja luultavasti kuuluisinkin ikoni. Se tunnetaan ihmeitätekevänä.
Konevitsan Jumalanäiti on kuvattuna postikortissa, jonka 62-vuotias nainen sai eräänä jouluna ja kiinnitti kotinsa ilmoitustaululle: ”Jospa se tekisi ihmeitään, auttaisi perheen asioissa. Ajattelen, että kuvan kautta välittyy siunaus.”
Piispa Elian lähettämässä kuvassa on saman ikonin käsinmaalattu kopio. Hän sai sen lahjaksi Valamon luostarista piispanvihkimyksensä yhteydessä.
Monet Karjalasta evakkoon joutuneet ortodoksit menettivät kotiensa mukana myös ikoninsa. Heitä varten painatettiin kopioita Kristus Kaikkivaltias -ikonista, joka sijaitsee Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Ikoni sai kutsumanimen Evakko-Kristus.
Myöhemmin suomalaisen ikonimaalauksen voimahahmo Petros Sasaki maalasi Evakko-Kristuksesta oman uusbysanttilaisen versionsa. 73-vuotias nainen löysi kopion Sasakin ikonista aikoinaan kirpputorilta: ”Olin juuri muuttanut eron jälkeen omaan asuntooni, ja jotenkin se vetosi minuun heti. Isäni suku on Karjalan evakkoja, ja ikoni tuntui jotenkin suojelevan minua uudessa elämäntilanteessani.”
Ortodoksille ikoni liittyy aina rukoukseen
Yksi ikonikuvan kyselyyn lähettäneistä on ortodoksisen kirkon Oulun metropoliitta eli piispa Elia. Lähetetäänpä hänelle sähköpostia ja kysytään, mitä hän ajattelee siitä, että yhä useammalla luterilaisellakin on kodissaan ikoneita.
Se on piispan mielestä hieno asia. Hänelle se kertoo siitä, että suomalaiset ovat oppineet ymmärtämään ikonien merkityksen. Myös ikonimaalausharrastuksen suosio ilahduttaa häntä.
– Ikonimaalausperinne pysyy elävänä, kun sitä opetetaan monella taholla. Suomessa on monia erittäin hyviä ikonimaalareita, eikä se katso, mihin kirkkokuntaan ihminen kuuluu.
Niille, jotka haluavat ikoneita kotiinsa, piispa Elia muistuttaa, ettei ikonia pitäisi sekoittaa tauluun tai maalaukseen. Se pitäisi myös sijoittaa oikein, eli näkyvälle ja arvokkaalle paikalle.
– Ikoni liittyy aina rukoukseen ja muistuttaa Jumalan läsnäolosta kodissa. Sen edessä voidaan lukea vaikkapa aamu- tai iltarukouksia. Ikonit ovat meille hyvin rakkaita. Uskallan väittää, että ikonien kautta rauha ja Jumalan läsnäolo siunaamassa ja pyhittämässä kotien elämää tulee todeksi.
Miltä näyttää luterilainen Jeesus?
Ikonien jälkeen seuraavaksi eniten mainintoja lukijoilta keräsivät muut kristilliset kuvat ja taulut. Joukossa oli esimerkiksi perinteisiä huoneentauluja raamatunlauseineen, kansakoulujen opetustauluja Raamatun kertomuksista, enkeliaiheita ja taideteoksia. Löytäisikö Johan Bastubacka niistä jotakin leimallisen luterilaista tai protestanttista?
Kuvavirrasta Bastubackan silmiin osuu ensimmäisenä taulu, jonka hän tunnistaa heti. Kiiltokuvamaisen, vaaleakutrisen ja kauniskasvoisen Jeesuksen varmasti tunnistaa moni muukin. Monelle tämä Warner Sallmanin Head of Christ, Kristuksen pää, on jopa se ainoa oikea Jeesuksen kuva. Vuonna 1940 tehty maalaus levisi toisen maailmansodan aikaan miljoonina painokuvina amerikkalaissotilaiden mukana eri puolille maailmaa, ja edelleenkin sitä painetaan ja myydään. Kyselyyn kuvan lähettänyt nainen oli löytänyt taulun kotitalonsa kierrätyskatoksesta.
– Samalla lailla kuin ihmeitätekeviin ikoneihin, myös Sallmanin Kristukseen liittyy ihmekokemuksia. Taidehistorioitsija David Morganin mukaan yksi sellainen on erään leukemiaa sairastavan koptipojan tarina. Pojalla oli tämä kuva seinällään. Siitä rupesi vuotamaan öljyä, ja hän parani, Bastubacka kertoo.
Sallman maalasi useampiakin Jeesus-kuvia. Lukijoiden kuvien joukosta Bastubacka löytää niistä toisenkin. Siinä nuori mies ohjaa venettä myrskyssä. Hänen takanaan seisoo Jeesus, joka toisella kädellään osoittaa oikeaa suuntaa ja toisella pitää nuorukaista olkapäästä kiinni.
Kuvan lähettänyt mies kirjoittaa ostaneensa kuvan kolmisenkymmentä vuotta sitten vanhemmilleen, mutta nyt se on hänellä työhuoneessaan. ”Tämä kertoo minusta itsestäni, siitä, kuinka joka hetki voin luottaa siihen, että Kristus on se, joka osoittaa tien ja suunnan.”
Populaarit uskonnolliset kuvat vastasivat ihmisten emotionaalisiin tarpeisiin.
- Johan Bastubacka
Seuravaksi Bastubacka poimii tutun Suojelusenkeli-kuvan.
– Tämäkin elää sukupolvesta toiseen. Se edustaa populaariuskonnollista kuvastoa, joka syntyi 1800-luvulla, kun painokuvatuotanto kehittyi. 1900-luvun alkupuolella näistä tuli tosi iso juttu. Populaari uskonnollinen taide alkoi erkaantua niin sanotusta korkeasta uskonnollisesta taiteesta, joka lännen kirkoissa kehittyi yhä modernistisempaan ja abstraktimpaan suuntaan.
– Populaarit uskonnolliset kuvat vastasivat ihmisten emotionaalisiin tarpeisiin ja painokuvina ne olivat halpoja ja helposti saatavilla.
Lukijoiden lähettämistä kuvista Bastubacka löytää Suojelusenkelin lisäksi muitakin esimerkkejä tällaisista kuvista: Jeesus karitsa sylissään hyvänä paimenena, siunaamassa lapsia ja tyynnyttämässä myrskyä. Samaa jatkumoa ovat myös kansakoulun uskonnontuntien opetustaulut. Monet lukijoista kertoivat löytäneensä näitä nostalgisia kuvia kirpputoreilta ja jopa roskiksesta, joillekin taas ne olivat kulkeutuneet suvun perintönä.
Mutta ehkä luterilaisuutta edustaa sittenkin parhaiten metallinen pienoispatsas, jonka 45-vuotias nainen on perinyt isovanhemmiltaan. Bastubacka kertoo, että patsas on mukaelma Bertel Thorvaldsenin kuuluisasta Kristus-patsaasta, jonka tämä teki Kööpenhaminan tuomiokirkkoon 1830-luvulla. Kädet avoinna syliinsä kutsuva Kristus on levinnyt ympäri maailmaa. Sen kopion voi nähdä esimerkiksi amerikkalaisessa mormonitemppelissä tai Suomessa Hangon ja Loviisan kirkoissa.
– Tämä on hyvin äidillinen Kristus-hahmo. Minä näen siinä luterilaisen vastineen katolisille Maria-kuville, Bastubacka sanoo.
Pyhiinvaellusmuistot ovat kevyitä kantaa
Lea Purhonen sanoo olevansa keräilijäluonne. Kotiin on kertynyt paljon muistoesineitä pyhiinvaelluksilta ja useampia seimiä.
Lea Purhosen kotona katseen vangitsee lokerikko, jossa on monenlaisia pikkuesineitä. Niillä kaikilla on tarina. Monet ovat muistoja Purhosen lukuisilta pyhiinvaellusmatkoilta Euroopassa ja Suomessa. Hän on tehnyt vaelluksia viidentoista vuoden ajan ja myös ohjannut niitä.
– Kun keskiajalla tehtiin pyhiinvaellus jonnekin kauas, sieltä tuotiin mukana jokin merkki todisteeksi matkasta. Nykypäivän versio siitä ovat pinssit ja muut pienet tuliaiset, jotka ovat kevyitä kantaa ja jotka eivät vie paljon tilaa, Purhonen kertoo.
– Aika monet näistä esineistä ovat Santiago de Compostelaan vievältä Jaakontieltä, esimerkiksi toinen muovinen Playmobile-ukkeli on vaeltava Jaakko. Toinen ukkeli on Luther. Kivi on Ionan saarelta Skotlannista, San Damianon risti Assisista, kultainen enkeli Vadstenasta, Birgitat Naantalista ja Tallinnan Piritan luostarista, hän luettelee.
Purhonen kertoo, että pyhiinvaelluksella on paljon aikaa ajatella niin oman elämän kuin läheistenkin asioita.
– Joskus huomaa, että asioista tulee rukouksia ja niihin saa vastauksia. Nämä esineet tuovat niitä mieleen myös jälkeenpäin. Ja vanhoilla pyhiinvaellusreiteillä on rukoiltu paljon. Se jää jotenkin askeliin.
Lea Purhonen keräilee myös seimiä, joita hän on hankkinut kirpputoreilta, huutokaupoista ja matkoiltaan. Yhden niistä hän asettaa ensimmäisenä adventtina kotialttarilleen, keraamisen Jumalanäidin eteen. Sitä hän sitten rakentaa pikkuhiljaa hahmo kerrallaan, kunnes jouluyönä on Jeesus-vauvan vuoro.
– Seimen rakentaminen on minulle myös mietiskelyä. Asetun jouluevankeliumin maailmaan ja elän siinä mukana.
Suojaavat enkelit
”Olen löytänyt tämän enkelin kadulta parkkimittarin vierestä. Otin sen mukaani ja poikani kunnosti sen eli teki puuttuvat siivet. Enkelin löytäessäni olin hoitanut äitiäni, joka oli sairastanut neljä vuotta Alzheimerin tautia. Itse olin sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan, ja aloin olla aika loppu. Koin, että nyt minulle annettiin suojelusenkeli nenäni eteen.” Nainen, 65
”Enkelitaulu on käsintehty lahja, jonka sain perhetutulta ollessani teini-ikäinen. Taulu on ollut osa huoneeni sisustusta kohta melkein 20 vuoden ajan. Se on symboloinut yhteyttä Jumalan kanssa sellaisinakin aikoina, jolloin en ole muuten pitänyt hengellisiä asioita erityisemmin esillä. Pidän ajatuksesta, että se toivottaa siunausta kaikille kotonani vieraileville. Sitä katsoessani tunnen aina kiitollisuutta.” Nainen, 35
”Kuvassa on mummuni antama suojelusenkeli. Mummuni poismenosta alkaen on enkeli pidellyt hänen sormuksiaan. Enkelipatsas on samaan aikaan muisto mummusta ja lapsuuden uskosta. Opin mummultani uskon suojaavaan ja rakastavaan Jumalaan. Mummuni on myös edelleen muistoissani esikuvani lähimmäisenrakkaudessa. Hän uskoi kaikista hyvää ja tahtoi kaikille hyvää, vaikka ei heitä tai ratkaisujaan ymmärtänyt.” Nainen, 30
Kapinallista henkisyyden etsintää
Uskonnolliset kuvat ja esineet ovat Johan Bastubackan mielestä nykyisin jo eräänlaista vastakulttuuria. Elämme maallistuneessa länsieurooppalaisessa yhteiskunnassa, mutta kodeissa meitä katsovat ja suojelevat Jumalanäidit, enkelit ja Buddhat.
– Elämme kyllä mielenkiintoista aikaa. Näissä kuvissa näkyy toisaalta selkeitä jatkumoita ja toisaalta eräänlaisia rajojen ylityksiä, joissa jokin kuvaperinne – selvimmin ikonit ja buddhalainen kuvasto – laajenee yli kulttuuristen ja uskonnollisten rajojen. Ehkä se on länsimaisen ihmisen hieman kapinallista henkisyyden etsintää, Bastubacka arvioi.
Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että lukijoiden kuvissa ja ilmeisesti siis kodeissakin elävät sovussa rinnakkain eri kirkkokuntien ja muidenkin uskontojen kuvat ja esineet. Ikonin edessä saattaa roikkua katolinen rukousnauha ruusukko ja Neitsyt Mariaa esittävän patsaan vieressä myhäillä Buddha.
– Tämä on ihmisten elettyä uskontoa visuaalisessa ja materiaalisessa muodossa.
Lukijoiden kuvat myös edustavat ihan toisenlaista todellisuutta kuin sisustuslehtien ja -blogien riisutun puhdaslinjaiset kuvat.
– Näistä näkyy, että ihmiset rakastavat pientä ja nättiä ja yhdistelevät suruttomasti erilaisia visuaalisia elementtejä.
Bastubacka vierittää ruudullaan kuvavirtaa ja pysähtelee arvuuttelemaan joidenkin esineiden alkuperää tai merkitystä.
– Tämäkin on jännä. Tässä on Jumalanäidin ikoneita, katolinen rukousnauha, kirja ja taskukello. Kun katsoo tätä esinekomboa, ei välttämättä arvaisi, että lähettäjä on luterilainen nainen.
Taskukello tuo Bastubackalle mieleen vanhoihin asetelmiin usein maalatun tiimalasin, jonka tarkoitus oli muistuttaa ajan kulumisesta ja kuolevaisuudesta.
– Ja tämä on ihan huikea yhdistelmä! Tässä näkyy juuri se, kuinka ihmiset yhdistelevät omaan hengellisyyteensä vapaasti erilaisia elementtejä, Bastubacka innostuu ja pysähtyy katsomaan kuvaa, jossa on paljon kaikenlaista luonnosta poimittua, lemmikkien kuvia, Buddha, pehmoeläin, jonkinlainen keijukaishahmo, tuohuksia, suitsukkeita ja monenlaista muuta.
Äidin kasvot
”Neitsyt Maria edustaa elämää, inhimillisyyttä ja jotenkin hänestä tulee lämmin olo. Evankelis-luterilaisista kirkoista näitä ei löydä. Lapsesta asti minusta on tuntunut, että kirkosta puuttuu jotain merkittävää, ja hankin niitä kotiin varmaankin siitä syystä.” Nainen
”Kookas ja kuitenkin herkkä Madonna-patsas on ostettu kymmeniä vuosia sitten Tallinnasta huutokaupasta. Minulle Madonna merkitsee pyhää äitiä, suurta rakkautta ja armoa itseä sekä toisia kohtaan. Niitä tämä patsas symboloi.” Nainen, 63
”Tämä ikoni on keittiössä ja ottaa vastaan rukouksia päivittäin. Katson Jumalanäidin käsiä ja silmiä usein. Ne merkitsevät paljon. Kärsivällisyyttä, itsensä antamista, hellyyttä, todellisuuden syvimmän luonteen muistamista.” Nainen, 47
Rauhaa, lohtua, turvaa
Kun Johan Bastubackalta kysyy, miksi esimerkiksi ikonit ja Buddha tuntuvat puhuttelevan niin monia, hän sanoo, että siihen ei tieteen keinoin pysty vastaamaan. Voi vain tunnistaa taustalla olevia kulttuurisia virtauksia ja maailmankuvan muutosta ja ehkä jonkinlaista henkistä käännettä.
Annetaanpa puheenvuoro lukijoillemme, jotka osaavat vastata omasta puolestaan. Kyselyyn vastanneet ikonien omistajat kirjoittivat rukouksesta, hiljentymisestä, pysähtymisestä, ystävyydestä, rauhasta, lohdusta, turvasta, pyhyydestä, kauneudesta ja Jumalan läsnäolosta. Monelle ikoneihin liittyi myös muistoja rakkaista ihmisistä ja oman elämän tapahtumista. Ikoni saattoi olla peritty, lahjaksi saatu, itse maalattu, matkamuisto tai juuri oikealla hetkellä kirpputorilta löydetty.
Ikonin kanssa saatetaan myös keskustella. 77-vuotias mies kertoo tallinnalaisesta antiikkiliikkeestä ostamastaan vanhasta ikonista näin: ”Joskus katselen ikonia pitkään. Se katsoo niin viisaasti. Jos kerron sille jotakin, se vastaa vain ’tiedän kyllä’.”
Toinen lukija, nainen, puhelee Buddha-patsaansa kanssa: ”Tätä leppoisaa päätä on mukava silitellä ja samalla jutella mukavia asioita hänelle.” Muillekin kyselyyn vastanneille Buddha tuntuu olevan positiivinen hahmo. Se viestii esimerkiksi rauhaa, tyyneyttä, henkisyyttä, hyvyyttä, viisautta ja hyvää oloa.
Matkamuistoilla on myös hengellinen merkitys
Laura Leipakan rakkaimmat esineet ovat äidin lahjoittama matkaikoni ja veljen Japanista tuoma Buddha.
Laura Leipakka on tottunut siihen, että hänen 32-neliöisessä kodissaan ensimmäistä kertaa vieraileva saattaa todeta, että ”sinähän oletkin aika uskonnollinen”. Kotiin on kertynyt ikoneita, rukousnauhoja ja Buddha-patsaita. Hindulaisia jumaliakin näkee, ja Raamattuja on useammalla eri kielellä.
– Ehkä olen materialisti tässä suhteessa, Leipakka naurahtaa.
Buddhissa ja hindulaisessa kuvastossa Leipakkaan vetoaa niiden estetiikka.
– Minua kiehtoo myös hindulaisuuden ajatus, että jumaluus on kaikessa – se saa erilaisia muotoja ja jumalia on useita. Buddhalaisuudessa minuun vetoaa pyrkimys rauhaan ja itsensä ja maailman hyväksymiseen. Tapa käsitellä kärsimystä on niin erilainen kuin kristinuskossa.
– Mutta en ole mihinkään kääntymässä, olen kyllä identiteetiltäni kristitty.
Tarvitsen uskon ulkoisia ilmauksia, ja kuvat ja esineet ovat minulle sellaisia.
- Laura Leipakka
Ensimmäisen ruusukkorukousnauhansa Leipakka osti 16-vuotiaana Espanjasta. Sittemmin hän on ostanut niitä lisää ja saanut sellaisia myös lahjaksi.
– En käytä niitä rukoukseen. Olen kyllä yrittänyt, mutta en oikein osaa. Mutta en myöskään käytä niitä koruina, se olisi minulle vierasta. Vaikka ne ovat matkamuistoja, niillä on myös hengellinen merkitys, Leipakka kertoo.
– Tarvitsen uskon ulkoisia ilmauksia, ja kuvat ja esineet ovat minulle sellaisia. En usko, että niihin liittyy mitään taikavoimia sinällään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ikoni, enkelikoriste tai jääkaappimagneetti on konkreettinen muistutus Jumalan läsnäolosta keskellä arkea
HengellisyysKirkko ja kaupungin lukijoiden pyhiin esineisiin liittyy usein muistoja rakkaista ihmisistä ja elämän käännekohdista. Kirpputorilöydöistä kerrotaan pieninä ihmeinä.
