null Walk in -terapian tarjoaminen nuorille alkaa syyskuussa Leppävaarassa – ”Joskus asioista voi olla vaikea puhua läheisille”

Kasvatuksen asiantuntija Anne-Maria Laukkarinen uskoo, että Ohjaamotalo Leppävaarassa on hyvä paikka walk in -terapialle, sillä se on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja siellä on muitakin nuorten parissa työskenteleviä.

Kasvatuksen asiantuntija Anne-Maria Laukkarinen uskoo, että Ohjaamotalo Leppävaarassa on hyvä paikka walk in -terapialle, sillä se on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja siellä on muitakin nuorten parissa työskenteleviä.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Walk in -terapian tarjoaminen nuorille alkaa syyskuussa Leppävaarassa – ”Joskus asioista voi olla vaikea puhua läheisille”

Viherlaakson kappeli ei ollut toimiva paikka nuorille suunnatulle maksuttomalle keskusteluavulle. Nyt toiminta alkaa uudessa paikassa. 

Nuorille suunnattu, maksuton ja ilman ajanvarausta toimiva walk in -terapia alkaa Leppävaaran Ohjaamotalossa 4. syyskuuta. Kyseessä on 16–29-vuotiaille suunnattu keskusteluapu, jossa käytetään ratkaisukeskeisen lyhytterapian menetelmiä. Walk in -terapian tarjoamista kokeiltiin muutaman kuukauden ajan Viherlaakson kappelissa vuonna 2022, mutta kokeilu ei onnistunut odotusten mukaisesti.

– Se ei ollut se paikka, jonka ihmiset löytävät, kasvatuksen asiantuntija Anne-Maria Laukkarinen Espoon seurakuntayhtymästä sanoo.

Nyt nuorten odotetaan löytävän tiensä walk in -terapiaan paremmin. Espoon kaupungin omistama Ohjaamotalo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Leppävaarassa. Taloon on keskitetty nuorten palveluita, joten se on muutoinkin tuttu paikka monelle nuorelle.

– Tila on monella tapaa saavutettava ja neutraali ja sopii heillekin, joille kirkon tiloihin tuleminen tuntuu vaikealta, sanoo Laukkarinen.

Jo yksi tapaaminen voi auttaa eteenpäin

Walk in -terapiaa on aluksi tarjolla maanantai-iltapäivisin kello 14–18. Juttelemaan voi tulla myös anonyyminä, eikä asiakkaista muodosteta asiakasrekisteriä. Tapaamisesta ei jää kirjallista merkintää.

– Emme muodosta pitkiä terapiasuhteita, vaan walk in -terapiassa käydään yksi käynti kerrallaan, Anne-Maria Laukkarinen kertoo.

Tapaaminen kestää enintään tunnin. Keskustella voi mistä vain haluaa, esimerkiksi ihmissuhteista, opinnoista tai mielenterveydestä. Walk in -terapiaa antaa viiden hengen tiimi, johon kuuluu seurakuntien työntekijöitä, joilla on terapiakoulutusta ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian opiskelijoita, jotka ovat opintojensa loppuvaiheessa.

– Vuorossa on aluksi kaksi työntekijää kerrallaan, mutta voimme kasvattaa kapasiteettia, mikäli palvelulle on kysyntää.

Jos haluaa tutkia omaa tilannettaan ja pohtia, mistä vaikkapa uupumus johtuu ja mitä kaikkea siihen liittyy, walk in -terapia voi sopia.

Ihmisten ongelmat ja huolet ovat usein monissyisiä eivätkä ratkea ihan helposti ja nopeasti. Anne-Maria Laukkarisen mukaan jo yhdestä keskustelukerrasta saattaa silti olla apua.

– Jos haluaa tutkia omaa tilannettaan ja pohtia, mistä vaikkapa uupumus johtuu ja mitä kaikkea siihen liittyy, walk in -terapia voi sopia. Ohjaamme myös tarvittaessa eteenpäin ja kerromme, millaisia palveluita on tarjolla.

Walk in -terapia voi olla hyvä ratkaisu myös silloin, kun nuori odottaa terapiaan tai muun avun piiriin pääsyä. Avun saaminen voi olla joskus työlästä ja viedä aikaa.

– On vaikea sanoa, ovatko nuorten ongelmat lisääntyneet vai puhutaanko niistä vain aiempaa enemmän, Anne-Maria Laukkarinen sanoo.

– On vaikea sanoa, ovatko nuorten ongelmat lisääntyneet vai puhutaanko niistä vain aiempaa enemmän, Anne-Maria Laukkarinen sanoo.

Yksin pärjäämisen eetos on kova

Nuorten mielenterveyden ongelmista ja pahoinvoinnista ja toisaalta avun riittämättömyydestä on puhuttu viime vuosina paljon. Anne-Maria Laukkarinen ei tällä hetkellä työskentele suoraan nuorten parissa, mutta seurakunnan nuorisotyöntekijöiden kanssa kylläkin. Heiltä kuulee samaa viestiä kuin muualtakin: on paljon nuoria, joilla on kaikki hyvin, mutta myös heitä, joilla on jo hyvin nuorena masennusta, uupumusta, ahdistusta ja pahaa oloa. Monenlaiset paineet ovat tuttuja lähes kaikille.

– On tietysti vaikea sanoa, ovatko ongelmat lisääntyneet vai puhutaanko niistä vain aiempaa enemmän, Laukkarinen pohtii.

Koronapandemia rajoituksineen, Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ovat kaikki vaikuttaneet myös nuoriin ja siihen, miten he näkevät tulevaisuuden.

Hyvää on se, että nuoret puhuvat ongelmistaan aiempaa avoimemmin. Yksin pärjäämisen eetos on kuitenkin kova. Esimerkiksi opinnoissa vaaditaan nykyään paljon itseohjautuvuutta ja sitä, että jo varhain tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Opettajilla tai muilla aikuisilla ei välttämättä ole aikaa yksittäisen nuoren pohdinnoille ja keskusteluille.

– Joskus asioista voi olla vaikea puhua läheisille, esimerkiksi omille perheenjäsenille tai kaverille. Siksi walk in -terapia voi olla hyvä vaihtoehto. Siellä on koulutettu, vaitiolovelvollinen aikuinen keskustelua varten.

Kirkon tarjoama walk in -terapia sai alkunsa Tampereella syksyllä 2021. Sen jälkeen sitä on tarjottu usealla paikkakunnalla ympäri Suomea, esimerkiksi Helsingissä, Hämeenlinnassa, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Vantaalla.

Walk in -terapia 4. syyskuuta alkaen ma klo 14–18 Ohjaamotalossa (Lintuvaarantie 2, Espoo).

Juttua korjattu 21.8. klo 9.30. Korjattu walk in -terapian loppumisaika klo 18 leipätekstiin, faktalaatikossa kellonajat olivat oikein. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.