– Kun tekee jotain pientäkin, se pitää toivoa yllä, sanoo Reetta Meriläinen. Ennen eläkkeelle jäämistään hän työskenteli Helsingin Sanomien päätoimittajana.
”Jos haluat, että maailma on parempi paikka, tue naisia”, sanoo Naisten Pankin aktiivi Reetta Meriläinen
Naisten Pankin tukemissa hankkeissa on viidentoista vuoden aikana ollut mukana 92 000 kehittyvien maiden naista. Koulutetut naiset synnyttävät vähemmän lapsia ja haluavat lapsilleenkin koulutuksen.
Reetta Meriläisellä on moneen kertaan käytetty, muutaman lauseen mittainen myyntipuhe. Se menee osapuilleen näin: ”Jos haluat, että maailma on parempi paikka ja köyhyys maailmassa vähenee, paras tapa edistää sitä on tukea naisia. Vaurauden lisääntyminen ja tasaisempi jakautuminen olisi kaikkien etu. Kaikkien etu olisi myös se, että kenenkään ei olisi pakko lähteä etsimään toimeentuloa muualta, vaan ihmiset voisivat halutessaan pysyä kotiseudullaan.”
Myyntipuheen tarkoituksena on löytää lisää lahjoittajia ja vapaaehtoisia Naisten Pankille. Se on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto, joka tukee kehittyvien maiden naisten toimeentulo- ja yrittäjyyshankkeita.
Naisten Pankki sai alkunsa, kun Kirkon Ulkomaanapu vuonna 2007 vei ryhmän suomalaisia johtavissa asemissa yrityselämässä olevia naisia tutustumaan sisällissodan runtelemaan Liberiaan.
– Moni heistä ei ollut koskaan käynyt kehitysmaassa. Liberiassa he näkivät, mitä äärimmäinen köyhyys on ja miten konfliktit vaikuttavat naisten ja sitä kautta myös lasten elämään. Monella heräsi ajatus, että ei tämä voi olla oikein – että meillä on kaikkea ja heillä ei ole mitään, Meriläinen kertoo.
Kun hörsöjä ei ole, pystytään seuraamaan tarkasti, mihin kerätyt varat päätyvät. Ne eivät jää matkan varrelle esimerkiksi korruptoituneen hallinnon taskuihin.
– He tapasivat paikallisia naisia, joilla oli valtavasti yrittämisen halua ja voimaa ja joiden ainoa ongelmansa oli köyhyys. Suomalaiset näkivät näiden naisten potentiaalin ja alkoivat miettiä, mikä olisi paras tapa tukea heitä ja laajemminkin muita kehittyvien maiden naisia. Niin alkoi kehkeytyä idea Naisten Pankista.
Meriläinen tutustui Naisten Pankkiin aluksi työnsä kautta, sillä Helsingin Sanomat, jonka päätoimittajana Meriläinen silloin työskenteli, oli yksi sen yhteistyökumppaneista.
– Minulle Naisten Pankin idea ”naisilta naisille” kolahti heti, sillä se oli tarpeeksi simppeli ja suoraviivainen. Kerätään täällä rahaa, joka kehittyvissä maissa käytetään naisten kouluttamiseen. Turhia hörsöjä ei ole, hän sanoo.
Kun hörsöjä ei ole, pystytään seuraamaan tarkasti, mihin kerätyt varat päätyvät. Ne eivät jää matkan varrelle esimerkiksi korruptoituneen hallinnon taskuihin.
Ugandalainen Robinah Nakitende, 40, on perustanut Naisten Pankin tuella tuottoisan vihannes- ja hedelmäkaupan Ugandan pääkaupungin Kampalan Wakison slummialueelle. – Työ tarkoittaa minulle mielenrauhaa, kertoo neljän lapsen äiti.
Osaamisen siirtäminen vie aikaa
Kolahdus johti siihen, että Reetta Meriläisestä tuli Naisten Pankin aktiivi. Hän istui kymmenisen vuotta sen ohjausryhmässä ja oli siitä viisi vuotta sen puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän on omien sanojensa mukaan rivijäsen.
Kaikki rivijäsenet tuskin pystyvät Meriläisen tavoin sujuvasti tiputtelemaan numerotietoja tai kuvailemaan sitä, mitä ja miten Suomesta lähetetty raha saa aikaa. Meriläinen kutsuukin itseään matkasaarnaajaksi, sillä hän käy pyydettäessä kertomassa Naisten Pankin toiminnasta eri tilaisuuksissa.
Toiminnan ydin ovat kylissä toimivat naisten säästö- ja lainaryhmät. Ne antavat toimeentulo- ja yrittäjyyskoulutusta ja myöntävät lainoja yritystoimintaan ja ammatin harjoittamiseen. Kun naisten toimeentulo paranee, he pystyvät maksamaan lastensa koulunkäynnin, ehkä pikkuhiljaa laajentamaan yritystoimintaansa tai vaikkapa rakentamaan perheelleen talon savimajan tilalle.
Koulutusta annetaan myös esimerkiksi hygieniasta, ravitsemuksesta ja lastenkasvatuksesta. Lisäksi naiset saavat tietoa lainsäädännöstä, esimerkiksi siitä, että heillä on oikeus omaan kehoonsa ja omaisuuteensa.
Kun naisilta missä tahansa kehittyvässä maassa kysyy, millaisia heidän unelmansa ovat, vastaus on aina, että saada lapset kouluun ja saada heille hyvä ammatti.
– Reetta Meriläinen
– Olen maalta kotoisin ja elänyt lapsuuteni 1950-luvulla. Naisryhmien toiminta muistuttaa monella tavoin silloista maatalousneuvojien, Marttojen ja 4H:n neuvonta- ja valistustyötä, Meriläinen kertoo.
– Ihannetilanteessa Naisten Pankki tekee itsensä tarpeettomaksi, kun naiset vankistuvat ja itsellistyvät ja alkavat tulla toimeen omillaan. Mutta ne ovat pitkiä polkuja. En usko nopeisiin hankkeisiin – että jotain saataisiin parissa vuodessa valmiiksi. Osaamisen siirtäminen vie aikaa.
Meriläinen on vakuuttunut siitä, että ainoa kestävä tie ulos köyhyydestä on koulutus. 1900-luvun alussa se nähtiin meillä Suomessa. Kehittyvissä maissa avainasemassa on varsinkin naisten ja tyttöjen kouluttaminen.
– Se on todettu niin monessa tutkimuksessa ja tilastossa. Koulutus näkyy heti lapsiluvussa. Koulutettu nainen ei synnytä kymmentä tai kahtatoista lasta, ja kun lapsia on vähemmän, heille jää enemmän annettavaksi.
– Koulutetut naiset myös haluavat kouluttaa lapsensa, tytötkin. Kun naisilta missä tahansa kehittyvässä maassa kysyy, millaisia heidän unelmansa ovat, vastaus on aina, että saada lapset kouluun ja saada heille hyvä ammatti.
– Työ on tuonut minulle valtaa vaikuttaa elämääni, sanoo ugandalainen Amina Kagyia, 32. Hän on perustanut Naisten Pankin tuella oman katuravintolan Kamwengen slummialueelle Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan.
Kiertotaloutta ja kanankasvatusta
Nappikauppaa ja näpertelyä. Niin on Meriläinen kuullut monen kriitikon sanovan.
– Helposti tätä asiaa katsotaan meidän hyvinvoivien näkökulmasta. Asiaa pitäisi kysyä niiltä naisilta, jotka ovat saaneet tukea. Onko heistä näpertelyä se, että he ovat pystyneet nostamaan elintasoaan, rakentamaan pienen tiilitalon ja saaneet lapsensa kouluun?
– Autetaan naista kerrallaan. Emme pysty auttamaan lähestulkoonkaan kaikkia maailman köyhiä naisia, mutta autetaan niitä, joita voidaan.
Vaikka hyväntekeväisyys-sanaa ei nykyisin käytetä, minusta on hirveän hienoa, jos yksittäiset ihmiset haluavat tehdä hyvää.
– Reetta Meriläinen
Viidentoista vuoden aikana Naisten Pankin tukemissa hankkeissa on ollut mukana 92 000 naista. Välillisesti hyötyneitä eli naisten perheenjäseniä on 460 000. Rahaa on kerätty yli 20 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä Naisten Pankilla on meneillään toistakymmentä hanketta viidessä maassa: Ugandassa, Keniassa, Kambodžassa, Myanmarissa ja Nepalissa. Meriläinen on innoissaan erityisesti Keniassa aloitetusta kiertotaloushankkeesta, jossa naiset työllistyvät keräämällä roskia ja jätteitä. Osa toimitetaan yrityksille jalostettavaksi uusiokäyttöön, osasta naiset itse tekevät jotakin uutta.
Ugandaan puolestaan on perustettu iso, EU-standardien mukainen kanala, joka työllistää naisia kanojen hoitajina ja kananrehun viljelijöinä. Aiemmin rehu – niin kuin myös kananmunat – ovat olleet pitkälti tuontitavaraa. Nyt munista riittää vientiinkin.
Sairaanhoitaja Anita Owaruhanga, 29, (keskellä) pyörittää Naisten Pankin tuella omaa klinikkaa Ugandan lounaisosien maaseudulla, Kyakitaban kylässä. Parhaillaan hän säästää rakentaakseen isomman klinikan oman talonsa yhteyteen. Rabecca Tukamushaba (vas.) oli klinikalla potilaana malarian vuoksi. Hilda Kobujingye haki apua vatsakipuihinsa.
Myös miesten lahjoitukset ovat tervetulleita
Seurapiirirouvien puuhastelua. Se on yleinen ennakkoluulo, ja se kävi myös Reetta Meriläisen mielessä, kun hän ensimmäistä kertaa kuuli Naisten Pankista.
– Mutta ei se ole niin. Kaikki ovat tervetulleita – myös miehet. Sanon miehille aina, että tervetuloa mukaan ja ottakaa lompakkonnekin.
Naisten Pankilla on noin 1700 osakasta, jotka ovat ostaneet 750 euron hintaisen osakkeen. Heidän lisäkseen on monenlaisia lahjoittajia, esimerkiksi 3500 kuukausilahjoittajaa. Satunnaisia lahjoituksia tulee erilaisissa tapahtumissa ja kampanjoissa. On myös suur- ja testamenttilahjoittajia ja yrityskumppaneita. Rahan sijasta tai lisäksi voi lahjoittaa myös aikaansa.
– Otollisilta vaikuttaville sieluille sanon, että anna hyvälle mahdollisuus. Usein huomaan, että silloin ihmisen silmissä pilkahtaa jotakin. Vaikka hyväntekeväisyys-sanaa ei nykyisin käytetä, minusta on hirveän hienoa, jos yksittäiset ihmiset haluavat tehdä hyvää.
– Kun suuntaa katsetta muihin, omien ongelmien ja surujen taakka pienenee, sanoo Reetta Meriläinen.
Hidasta, hyvää muutosta on vaikea huomata
Reetta Meriläinen arvioi olleensa pienestä pitäen maailmanparantaja. Se vaikutti aikoinaan hänen ammatinvalintaansa, ja se sai hänet lähtemään vapaaehtoistyöhön.
– Mutta se on myös mielenterveyskysymys. Kun suuntaa katsetta muihin, omien ongelmien ja surujen taakka pienenee. Minullahan on kuitenkin asiat aika hyvin. Miksi en auttaisi, kun voin? Miksi jotkut ihmiset tuomittaisiin ikuiseen osattomuuteen? Jos köyhyydelle voi tehdä jotakin, tehdään – erityisesti me, joilla siihen on varaa.
Meriläinen myöntää, että maailmanparantajankin optimismi on välillä koetuksella. Vuosituhannen alusta aina koronapandemian puhkeamiseen asti näytti siltä, että kehittyvien maiden tilanne paranee koko ajan ja esimerkiksi YK:n tavoite äärimmäisen köyhyyden poistamisesta on mahdollista saavuttaa. Lapsikuolleisuus oli vähentynyt ja tyttöjen kouluunpääsy helpottunut.
– Pandemia sotki asioita: tuli ongelmia esimerkiksi tyttöjen koulunkäyntiin. Ja niin kuin pandemia ei olisi riittänyt, tuli myös sotilaallisia ja poliittisia konflikteja Afrikassa ja Aasiassa. Joissakin paikoissa luonnonolot ovat olleet vaikeat, on ollut pahoja tulvia tai kuivuutta. Nyt on jouduttu melkein takaisin lähtöruutuun, Meriläinen kertoo.
Ajattelen niin, että jos joku asia tuntuu vaikealta, se ei ole mikään syy lopettaa tekemistä.
– Reetta Meriläinen
Hän lisää, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa paljon Eurooppaa kauemmas. Kun viljaa ja lannoitteita on saatavissa aiempaa vähemmän, ne päätyvät rikkaisiin maihin. Ruoka kallistuu ja sen saanti varsinkin köyhemmissä maissa vaikeutuu, mistä seuraa ihmisten köyhtyminen ja pahimmillaan nälänhätä.
– Tässä hetkessä saattaa näyttää siltä, että mitään hyvää ei tapahdu. Mutta kun katsot taaksepäin historiaa, niin kyllähän sitä on tapahtunut. Me emme vain huomaa hidasta, hyvää muutosta.
– Ajattelen niin, että jos joku asia tuntuu vaikealta, se ei ole mikään syy lopettaa tekemistä. Ketään ei auta se, että istun tuossa sohvalla, katselen ikkunasta ulos ja rupean parkumaan. Kun tekee jotain pientäkin, se pitää toivoa yllä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaikki piispat vetoavat kehitysyhteistyön puolesta – kehitysavun leikkauksista keskustellaan hallitusneuvotteluissa
Ajankohtaista”Lähimmäisen rakastaminen on meille kaikille annettu tehtävä. Se ei rajoitu vain lähelle, vaan jokaiseen ihmiseen”, sanoo Helsingin piispa Teemu Laajasalo.
