null ”Koen, että rukous kiinnittää minut tehtävään” – Hannu-Pekka Björkman rukoilee näyttämöllä myös yleisön puolesta

– Teatterissa on paljon sellaista ääneen lausumatonta moraalia, että töitä tehdään, vaikka olisi mikä, kertoo Hannu-Pekka Björkman, jonka vakava sairaus pakotti pysähtymään.

– Teatterissa on paljon sellaista ääneen lausumatonta moraalia, että töitä tehdään, vaikka olisi mikä, kertoo Hannu-Pekka Björkman, jonka vakava sairaus pakotti pysähtymään.

”Koen, että rukous kiinnittää minut tehtävään” – Hannu-Pekka Björkman rukoilee näyttämöllä myös yleisön puolesta

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman on oppinut, että on parempi pitää asiat yksinkertaisina ja tehdä niitä voimiensa mukaan.

“Ei, Hannu-Pekka, haluatko sinä tappaa itsesi tuolla tavalla?” kysyi läheinen ystävä näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanilta. Ystävää ei naurattanut yhtään, kun Björkman oli yrittänyt vitsaillen kertoa tapahtumaketjusta, jossa hän kulki sairaalan ja Kansallisteatterin väliä. Björkman valmistautui tuolloin Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuoleman päärooliin Willy Lomanina, itsepetoksessa elävänä työnsankarina, joka ajautuu umpikujaan.

Ensi-iltaa siirrettiin, kun Björkmanin munuaiskivet veivät hänet muutamaan otteeseen sairaalaan. Operaatioiden välillä hän sitkeästi palasi harjoituksiin stentti sisuksissaan. Sairauden vakavimmassa käänteessä Björkman sai verenmyrkytyksen ja joutui henkihieverissä teho-osastolle.

Tilanne oli uusi. Björkmanilla oli takanaan yli kaksikymmentä vuotta tiivistä työtahtia teatterissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Sinä aikana hän oli vain kerran ollut niin sairas, että se esti häntä lähtemästä töihin.

– Olen kyllä usein ollut tilanteessa, jossa lääkäri olisi ehdottanut sairauslomaa, mutta olen sanonut, etten voi ottaa – etten tunne sellaista ­termiä.

– Teatterissa on paljon sellaista ääneen lausumatonta moraalia, että töitä tehdään, vaikka olisi mikä. Esimerkiksi kuume ei ole estänyt ihmisiä tulemasta töihin. Nyt koronan takia on tapahtunut käsittämätön käänne: onkin moraalitonta tulla töihin, jos on nuhaa tai kurkkukipua.

Olen ollut kaksikymmentä vuotta ortodoksi, ja omat rajat ovat ehtineet tulla monta kertaa vastaan.

Björkman epäilee, ettei pelkkä vakavakaan sairastuminen olisi riittänyt pysäyttämään häntä. Tarvittiin korona – se, että kaikki ympärillä pysähtyi ja työt loppuivat kertaheitolla muutamaksi kuukaudeksi. Kotikoulun ja -keittiön pyörittämisen lomassa Björkmanilla oli aikaa katsoa taaksepäin. Syntyi oivallus, että asioita voi muuttaa.

– Nyt jälkeenpäin tuntuu täysin järjettömältä, että jatkoin töitä siinä kunnossa kuin silloin olin. Jo vuosia läheiset olivat sanoneet, että teen liikaa töitä. Olen viisastunut ja oikeasti hiljentämässä työtahtia. Esimerkiksi ensi syksynä olen virkavapaalla.

Pakollinen pysähtyminen synnytti Björkmanille ja hänen puolisolleen, kirjailija Nina Honkaselle, myös idean kirjasta. Juuri ilmestyneessä esseekokoelmassa Pakopiste (Into) kymmenen kirjoittajaa Juha Hurmeesta Juha Seppälään pohtii pysähtymisen välttämättömyyttä. Koronaakin siinä käsitellään, mutta myös elämän rajallisuuden tajuamista, ilmastonmuutosta ja kaipuuta yksinkertaisempaan elämään.

Ilman rukousta jotain puuttuu

Sairastumisen tuoma herätys ei ollut ensimmäinen vedenjakaja Hannu-Pekka Björkmanin elämässä. Kahdesti aiemminkin elämä on tuntunut menneen kahtia. Ensimmäisen kerran niin tapahtui, kun hän nuorena miehenä löysi ­teatterin.

– Oli lapsuus ja nuoruus Pohjanmaalla ja sitten yhtäkkiä teatterin todellisuus. Se oli valtava maailma, johon vain sukelsin ja jota aloin tutkia.

– Teatteri johti sitten toiseen murrokseen, kun ymmärsin, ettei se vastaakaan elämän suuriin kysymyksiin. Usko alkoi puhutella. Siinä ratkaisevana tekijänä oli ystäväni Petri Korhonen, joka oli minua ennen lähtenyt sille tielle ja jolle olin kateellinenkin, kun hän pääsi opiskelemaan ortodoksista teologiaa.

Ensi syksyn Hannu-Pekka Björkman on virkavapaalla. Hän aikoo käyttää aikansa kirjoittamiseen.

Ensi syksyn Hannu-Pekka Björkman on virkavapaalla. Hän aikoo käyttää aikansa kirjoittamiseen.

Matka Laatokalle Vanhaan Valamoon muodostui ystävyksille käänteentekeväksi. Jo ennen matkaa Björkman oli lukenut paljon luostarin historiasta ja luostarihengellisyydestä ylipäänsä. Jonkinlaiselta yhteydeltä tuntui sekin, että Vanhan Valamon munkit olivat olleet talvisotaa paossa Kannonkoskella, jossa Björkman on syntynyt, ja heitä on haudattu samalle hautausmaalle kuin Björkmanin isovanhemmat.

– Minulle Vanhan Valamon -reissusta tuli pyhiinvaellusmatka. Siellä syntyi lopullinen päätös liittyä ortodoksiseen kirkkoon. Kotiin tulemisen tunne on ehkä klisee, mutta sellainen se oli.

Björkmanin ystävästä tuli ortodoksipappi. Björkmankin opiskeli kaksi kirkkohistorian kurssia, mutta huomasi, että hänen on parempi pysyä teatterissa.

– Hengellisyyden voi ottaa osaksi elämää. Ei välttämättä tarvitse olla suoraan siellä etulin­jassa.

Björkmanin arjessa hengellisyys tarkoittaa ennen kaikkea rukousta.

– Kotona se näkyy aamu- ja iltarukouksina. Enkä oikeastaan ryhdy mihinkään tehtävään ilman rukousta. En mene lavalle ilman rukousta, en tule pois sieltä niin, etten kiittäisi. Esityksen aikana teen usein ristinmerkin. Rukoilen myös yleisön puolesta.

– Koen, että rukous kiinnittää minut tehtävään. Se on siunauksen pyytämistä teoille. Ilman rukousta jotakin olennaista puuttuu. En kai minä sitä tekisi, jos minulla ei olisi kokemusta yhteydestä. Rukous ei ole koskaan tuntunut turhalta.

Kirkkojakaupunki.fi:ssä on nyt julkaistu Huokaa rukous -videoita ja -podcasteja, joissa Björkman lukee ääneen Lauri Maaralan kirjoittamia tekstejä. Niissä on hänen mukaansa kyse modernista, käytännönläheisestä rukouselämästä, joka samalla lainaa kirkon vanhaa perinnettä.

– Toivottavasti ne madaltavat kynnystä rukoilla. Rukoillakseen ei tarvitse olla rukouksen ammattilainen, pappi tai munkki. Kuka tahansa missä tahansa koska tahansa voi rukoilla.

Ainoa palkinto työstä on luomisen hetki

Monen kiinnostus ortodoksista uskoa kohtaan alkaa ikoneista. Niin alkoi Hannu-Pekka Björkmaninkin. Ikonit ovat anonyymejä, niiden tekijää ei yleensä tiedetä eikä niitä signeerata. Ne eivät ole ensisijaisesti taidetta vaan rukouksen välikappaleita.

– Olen miettinyt, olisiko mahdollista tehdä myös näyttelijäntyötä niin kuin ikonia: ilman egon korostumista, Jumalan kunniaksi. Sisäisenä asenteena se tarkoittaa sitä, että ei kiinnity kiitoksiin eikä moitteisiinkaan, vaan koettaa irrottaa itsensä turhasta ajattelemisesta ja pyrkimisestä, Björkman sanoo.

– Teatterikorkeakoulussa opettaessani sanoin opiskelijoille, että ainoa palkinto työstä on luomisen hetki lavalla tai kameran edessä. Kaikki sen ulkopuolella on ylimääräistä.

Hannu-Pekka Björkman haluaisi tehdä työtään kuin ikonimaalari: Jumalan kunniaksi, kiitoksiin kiinnittymättä.

Hannu-Pekka Björkman haluaisi tehdä työtään kuin ikonimaalari: Jumalan kunniaksi, kiitoksiin kiinnittymättä.

Siitä ylimääräisestä Björkman on mahdollisuuksiensa mukaan kieltäytynyt. Hän ei ole koskaan tehnyt mainoksia, eikä aio tehdäkään. Hän myös yrittää pysyä poissa viihdeohjelmista: häntä ei tulle näkemään tanssiparketilla eikä hänen luokseen tulla yökylään.

– Kannattaa kysyä itseltään, miksi johonkin lähtee. Tarvitsenko todella tätä ja mitä tämä tuo tullessaan muille? Vaikka teenkin paljon, kieltäydyn vielä enemmästä. Joku varmaan pitää minua vanhanaikaisena, varmaan ne oppilaanikin ­pitivät.

Mutkatonta paastoa

Parhaillaan elettävä adventin aika olisi luterilaisessakin kirkossa paastonaikaa, vaikka harva sitä tuntuu huomioivan. Ortodoksisessa kirkossa joulupaasto alkoi jo marraskuun puolivälissä. Perinteisesti paasto on näkynyt ruokapöydässä lihasta, munista ja maitotuotteista luopumisena. Ortodoksiseen kalenteriin on merkitty erilaisilla symboleilla paastopäivät ja se, milloin paastotaan kevyemmin niin, että esimerkiksi kalan syöminen on sallittua.

Hannu-Pekka Björkman sanoo, että varmasti on monia, jotka noudattavat perinteisiä sääntöjä. Kyllä hän itsekin sitä kirkkoon liityttyään yritti.

– Ystäväni isä Petri muistaa, kuinka olin esitellyt hänelle täyttä jääkaappiani ja sen paastoherkkuja: näitä ja näitä saa syödä. Lihaa ei saanut syödä, mutta falafelia sai. Herkuttelu vain muutti muotoaan. Paaston henki, joka on elämän yksinkertaistaminen, ei ollut minulla ihan hallussa.

Björkman lisää, että säännöt sinänsä ovat hyvä asia, mutta aika pian ne alkavat tuntua orjuuttavilta.

– Sitten pian luopuu siitä vähästäkin. On parempi pitää asiat yksinkertaisina ja tehdä voimiensa mukaan. Olen ollut kaksikymmentä vuotta ortodoksi, ja omat rajat ovat ehtineet tulla monta kertaa vastaan.

Nyt Björkmanin idea paastosta on mutkaton: luovutaan jostakin itselle addiktiota aiheuttavasta asiasta. Joillekuille se voi olla some, hänelle itselleen esimerkiksi sokeri.

– Tavoitteena on se, ettei mieli askartele jatkuvassa tarpeiden tyydyttämisessä. Silloin tilalle voi tulla jotakin uutta: voi lukea hengellisen kirjan, jaksaa lähteä kirkkoon tai muistaa useammin rukoilla. 

Kuka?

Hannu-Pekka Björkman, 51, on näytellyt Lahden kaupunginteatterissa, KOM‑teatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa sekä lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänen seuraava roolinsa on Kansallisteatterissa Juha Jokelan Dosentit-näytelmässä, jonka ensi-iltaa jouduttiin lykkäämään koronarajoitusten vuoksi.

Mitä?

Björkmanin ääneen lukemia Huokaa rukous -tekstejä voi kuunnella osoitteessa www.­kirkkojakaupunki.­fi/ huokaarukous sekä mm. Soundcloudissa ja Spotifyssa.

Björkman on toimittanut yhdessä Nina Honkasen kanssa Pakopiste-esseekokoelman, jossa on heidän lisäkseen kahdeksan muuta kirjailijaa.

Motto

Heti, kun keksit ajatuksen, naura sille. (Laotse)

H-P Björkman lukee katkelmia Lauri Maaralan kirjasta Huokaa rukous, joka pukee vuosisatojen takaa nousevia, klassisia kristinuskon opetuksia sanoiksi. Kuuntele tästä, niin saatat samalla oppia kiitollisuutta, myötätuntoa ja hiljentymistä. Hiljaisessa rukouksessa tulet tietoiseksi siitä, mikä on elämäsi keskus.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi