null ”Tämän on tarkoitus olla hyvää tekevää maleksimista joululaulujen parissa” − Valon laulajaisissa ei pingoteta vaan kierretään luonnon tulilla valaistu Kuusijärvi laulaen 

− Kuusijärvi on hurjan tunnelmallinen pimeällä, kun valot heijastuvat hienosti veden pinnalta, Rekolan seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kirsi Vuorikivi sanoo. 

− Kuusijärvi on hurjan tunnelmallinen pimeällä, kun valot heijastuvat hienosti veden pinnalta, Rekolan seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kirsi Vuorikivi sanoo. 

Ajankohtaista

”Tämän on tarkoitus olla hyvää tekevää maleksimista joululaulujen parissa” − Valon laulajaisissa ei pingoteta vaan kierretään luonnon tulilla valaistu Kuusijärvi laulaen 

Yhteislaulutilaisuuteen kannattaa ottaa mukaan lyhty tai taskulamppu. Kuusijärven ympäri kiertävää reittiä pystyy kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa. 

Tänä vuonna Rekolan seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja ­Kirsi Vuorikivi pääsee touhuamaan ­Valon laulajaiset -tapahtumaan Kuusijärven maisemiin Vantaalle. Laulutapahtuma jouduttiin perumaan viime vuonna koronan vuoksi.

Valon laulajaiset järjestetään perinteiden mukaan talvipäivänseisauksena eli tiistaina 21.12. ­Tapahtuman järjestävät Rekolan ja Hakunilan seurakunnat.

Tapahtumassa Kuusijärvi, joka ei oikeasti ole järvi vaan metsälampi, kierretään ympäri joululauluja laulaen. Reitti valaistaan kynttilöillä, ja matkan varrelle on sytytetty myös kaksi nuo­tiota.

Koska eletään vuoden pimeintä aikaa, osallistujien kannattaa tuoda mukanaan myös lyhty tai taskulamppu.

− Kuusijärvi on hurjan tunnelmallinen pimeällä, kun valot heijastuvat hienosti veden pinnalta, Vuorikivi sanoo. 

Kirsi Vuorikivi toivoo, että mahdollisimman monet löytävät Valon laulajaiset -tapahtuman koronatauon jälkeen. 

Kirsi Vuorikivi toivoo, että mahdollisimman monet löytävät Valon laulajaiset -tapahtuman koronatauon jälkeen. 

Osallistujat jaetaan noin 25 hengen porukoihin. Ryhmien vetäjinä toimivat kanttorit ja laulavat vapaaehtoiset. Lähtö tapahtuu noin kymmenen minuutin välein Kuusijärven uimarannasta.

− Tämän ei ole tarkoitus olla mikään urheilusuoritus vaan pikemminkin hyvää tekevää maleksimista joululaulujen parissa, Vuorikivi muistuttaa.

Kierrokseen menee noin 45 minuuttia, ja Kuusijärven rantaviivaa kulkeva hiekkatie on hieman yli kilometrin pituinen. Hiekkatietä on juuri kunnostettu, joten tapahtumaan voi osallistua hyvin lastenvaunujen kanssa. Täysin esteetön reitti ei kuitenkaan ole. Reitin varrella soitetaan kelloja, ja metsään on kätketty erilaisia yllätyksiä.

Tapahtumassa on luvassa perinteisiä ja koskettavia joululauluja, jotka Rekolan kanttori ja tapahtuman alullepanija Sirkku-Liisa Niemi on valinnut tilaisuutta varten yhdessä kollegojensa kanssa.

Rekolan kanttori Sirkku-Liisa Niemi kertoo, että Valon laulajaiset -tapahtuma on suunnattu kaikille vauvasta vaariin. Tapahtumaa varten valitut laulut sopivat kaikkien suuhun. 

Rekolan kanttori Sirkku-Liisa Niemi kertoo, että Valon laulajaiset -tapahtuma on suunnattu kaikille vauvasta vaariin. Tapahtumaa varten valitut laulut sopivat kaikkien suuhun. 

− Olemme valinneet mahdollisimman tuttuja lauluja, joita lapset ja aikuiset voivat laulaa yhdessä.

− Laulamme esimerkiksi Joulupuu on rakennettu. Se on suomalainen perusbiisi, ja se sopii aivan kaikille, Niemi sanoo.

Se sattuu myös olemaan Niemen lempijoululaulu. 

Parhaimmillaan Valon laulajaisiin on osallistunut jopa 500 henkeä. Kirsi Vuorikivi toivoo, että tänäkin vuonna mahdollisimman moni uskaltautuisi mukaan. Vuorikivi itse odottaa erityisesti paikalle pieniä laulajia.

− Lapset ovat aina ihanan hellyttäviä. On kiva katsella pikku ihmisten jännitystä pimeässä fikkareiden valossa, Vuorikivi kertoo. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.