Keskusteluja kryptassa -sarjan erikoisjaksossa olivat Ukrainan sodan herättämiä kysymyksiä pohtimassa Pilvi Torsti (vas.), Arseniy Svynarenko, Elina Hirvonen, Mika Aaltola ja Helena Ranta.
”Vain voitto voi tuoda ukrainalaisille rauhan” – Helsingin tuomiokirkon kryptassa puhuttiin Venäjästä kiihkottomasti ja suoraan
Keskusteluja kryptassa -sarjan erikoisjaksossa todettiin, että Venäjästä on uskallettava puhua rehellisesti.
Kun Venäjän uusi hyökkäysvaihe sodassa Ukrainaa vastaan alkoi 24. helmikuuta, ukrainalaisten puhetapa oli toisenlaista kuin muun maailman puhetapa. Näin arvioi kirjailija Elina Hirvonen juontamassaan Keskusteluja kryptassa -sarjan erikoisjaksossa eilen tiistaina 19.4. Osallistujina keskustelussa olivat suomenukrainalainen sosiologi Arseniy Svynarenko, ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, valtiosihteeri Pilvi Torsti ja professori Helena Ranta.
– Muu maailma saattoi puhua rauhasta, myös täällä [Helsingissä] ensimmäisissä mielenosoituksissa oli sellainen yleinen rauhanviesti. Ukrainalaiset itse ovat koko ajan puhuneet voitosta, Hirvonen huomautti.
Hän kysyi Svynarenkolta, mistä ero johtuu.
Keskustelu oli vakavahenkinen. Svynarenko pohti, mitä Venäjä itse tarkoittaisi sanalla rauha. Hän päätyi siihen, että ukrainalaisten kannalta vain voitto voi tuoda todellisen rauhan.
Venäjän näkökulmasta rauha tulee, kun ukrainalaisia ja ukrainan kieltä ei enää ole.
– Arseniy Svynarenko
– Minskin sopimus toi ”rauhan”, vaikka taistelut jatkuivat melkein päivittäin. Ei se tuonut rauhaa. Täytyy katsoa, mikä on sodan ja konfliktin aiheuttaja, Svynarenko totesi.
– Poliittisesti Venäjä on niin autokraattinen, Venäjä haluaa laajentua ja tuhota.
Svynarenko toi esiin sen, että Venäjän poliittinen johto on onnistunut herättämään monissa venäläisissä vihan ukrainalaisia kohtaan.
– Se on harmillista, sillä kun me ukrainalaiset puhumme voitosta, en ole koskaan nähnyt kenenkään ukrainalaisen sanovan, että etniset venäläiset ovat jotenkin erilaisia. Voitto on poliittinen voitto. Venäläiset taas puhuvat ukrainalaisista ihan kuin heitä ei olisi olemassa. Venäjän näkökulmasta rauha tulee, kun ukrainalaisia ja ukrainan kieltä ei enää ole.
– Olen aina sanonut, että Venäjällä pitäisi vaihtaa koko poliittinen järjestelmä, Svynarenko sanoi.
Pilvi Torsti huomautti, että muun muassa Balkanin sotien sotarikolliset joutuivat myös vastaamaan rikoksistaan.
Suomen suhde Venäjään on muuttunut
Helena Ranta toi esiin, että toisen maailmansodan jälkeen sodat eri puolilla maailmaa ovat olleet lähinnä eri maiden sisäisiä konflikteja. Venäjän vuonna 2014 alkanut valloitussota Ukrainaa vastaan on siten paluuta perinteiseen sotaan.
– Olemmeko me oppineet yhtään mitään, vai onko tässä eskalaation mahdollisuus, että nämä levottomuudet leviäisivät Eurooppaan laajemmalti. Siitä syystä Ukrainan täytyy voittaa, ja meidän tulee auttaa Ukrainaa voittamaan, Ranta totesi.
Mika Aaltola korosti moneen kertaan, miten hitaasti vuodesta 2014 lähtien Venäjän toimiin on reagoitu.
– Kun Putin viime kesänä kirjoitti esseen Venäjän kolmesta heimosta, jotka pitää saattaa yhteen, niin olisi pitänyt haistaa siinä se fasistinen sävy, mikä siinä tekstissä oli, Aaltola totesi.
1990-luvulla kansainvälinen yhteisö ei esimerkiksi puuttunut Ruandan kansanmurhaan ajoissa, eikä kansanmurha-sanaa edes haluttu käyttää, koska kansainvälisten sopimusten mukaan sen sanominen olisi edellyttänyt valtioita puuttumaan tilanteeseen.
Tuon kaltaisille järjestelmille on hyvin tyypillistä, että niiden on vaikea erottaa ulkoista ja sisäistä vihollista toisistaan, vaan ne vainoharhaisesti näkevät niiden liittyvän toisiinsa.
– Mika Aaltola
Aaltolan mukaan Venäjä ei käy sotaa saavuttaakseen jotain tiettyä yksittäistä tavoitetta, vaan sen taustalla on jotakin vielä pahempaa.
– Siinähän ei ole kysymys sodankäynnistä minään instrumenttina joidenkin tavoitteiden saavuttamiseen vaan se on paljon syvempää ja olemuksellisempaa. Se on Ukrainan puhdistamista, mutta se on samalla myös Venäjän puhdistamista vääristä elementeistä ja sisäisestä vihollisesta. Tuon kaltaisille järjestelmille on hyvin tyypillistä, että niiden on vaikea erottaa ulkoista ja sisäistä vihollista toisistaan, vaan ne vainoharhaisesti näkevät niiden liittyvän toisiinsa, Aaltola totesi.
Hänen mukaansa Venäjän käymän sodan taustalla on tarve löytää oma kunniakas paikka Euroopan kartalla. Kun Venäjä ei ole tätä asemaa saavuttanut, se tuntee Aaltolan mukaan sisäistä sielullista tuskaa omasta pirstaloitumisestaan.
– Kun he puhuvat denatsifikaatiosta, kyse on Ukrainan kansallisen identiteetin hävittämisestä. Silloin puhutaan asioista, jotka menevät hyvin syvälle tai hyvin kauas sodasta instrumenttina, jolla saavutetaan kirurgisesti jotain. Liikutaan tuhoamissodan kansanmurhaiseen suuntaan, Aaltola sanoi.
Tällä on hänen mukaansa seurauksia Suomen Venäjä-suhteisiin.
– Jos vielä viisitoista vuotta sitten puhuttiin Venäjästä uutena Nokiana, niin sitähän se ei ole. Se on yhä enemmän puolustuspoliittisesti hallittava häiriötila.
Helena Ranta muistutti, että toisen maailmansodan jälkeen sodat ovat olleet usein maiden sisäisiä konflikteja. – Venäjän ”erityisoperaatio” on paluuta vanhaan perinteiseen, sillä sotaahan tämä on, hän sanoi.
Rikolliset on saatava vastuuseen
Keskustelijat pitivät tärkeänä, että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Pilvi Torsti toi esiin, miten 1990-luvulla Balkanin sotien yhteydessä yleinen puhetapa hämärsi käsitystä, kuka todella oli ylivoimainen hyökkääjä ja kuka altavastaaja.
– Jollain lailla ruvettiin näkemään kaikissa vähän vikaa, vaikka oli täysin ylivoimaisesta vastustajasta silloinkin kysymys, Torsti sanoi.
Kun jossain vaiheessa keskustellaan rauhanehdoista, on Torstin mielestä oltava tarkkana, että neuvottelijoilla ja kansainvälisellä yhteisöllä säilyy kirkkaana käsitys, mitä on tapahtunut. Torstin mukaan pitäisi varoa toistamasta Balkanin sotiin liittyvää puhetapaa, jonka mukaan kaikissa on vähän vikaa.
– Sitten kun jossain kohtaa ruvetaan keskustelemaan rauhanehdoista, se ei voi olla myöskään relativistinen keskustelu.
Torstin mukaan tosiasiakeskustelu on tärkeää, koska se muokkaa sitä kuvaa, joka meillä on tapahtumista. Tämä kuva täytyy pitää tarkkana myös tulevaisuuden neuvottelupöydissä, jottei unohdeta, mistä oikeastaan on ollut kyse.
– Se on myös viesti ikään kuin sotarikoksiin jollain tasolla syyllistyneille. Ajattelen, että tällä hetkellä lehtien pitäisi kirjoittaa Ratko Mladićista, joka istuu vankilassa, että näin voi kuitenkin sitten oikeasti käydä.
Voit katsoa koko keskustelun nauhoitettuna täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ketola: Paavi rukoilee rauhaa Ukrainaan, mutta on myös ärsyttänyt puheillaan
PuheenvuorotFranciscuksen halu säilyttää keskusteluyhteys patriarkka Kirillin kanssa on välillä näyttänyt Venäjän pussiin pelaamiselta.
