Brittiläinen ilmastojärjestö Operation Noah soveltaa Raamatun vedenpaisumuskertomusta.
Amerikkalaisprofessori: ympäristöliike on uskonto, joka haastaa talouskasvuun nojaavat paratiisilupaukset
Amerikkalaisen professori Robert H. Nelsonin mielestä ihmisen on pakko leikkiä Jumalaa, halutti tai ei. Ekoteologi Panu Pihkala on eri linjoilla Nelsonin kanssa.
Kertomus, jonka avulla käsittelemme ilmaston lämpenemiseen liittyviä uhkakuvia, on uusi versio Nooan arkista. Näin väittää yhdysvaltalainen ympäristöpolitiikan professori Robert H. Nelson, jonka mielestä ympäristöliike on pohjimmiltaan uskonnollinen ilmiö.
– Kun sanomme, että meidän on suojeltava maailman lajeja ja ihmisen tieten tahtoen aiheuttama lajien sukupuutto on suuri moraalinen synti, keskustelussa on vahva uskonnollinen kaiku, Nelson sanoo.
Väite liittyy Nelsonin teoriaan, jonka mukaan monet modernin yhteiskunnan kantavat ideat ovat kätketysti uskonnollisia. Ajatus ympäristöliikkeestä uskontona liittyy näkemykseen, jonka mukaan myös markkinatalous on syvimmältään uskonto.
Nelson perustelee näkemystään kertomalla modernin ”taloususkonnon” – ja samalla sen haastajaksi nousseen ”ympäristöuskonnon” - syntytarinat.
Tavoitteena oli luoda taivas maan päälle, koska nyt tiedämme, kuinka voimme synnyttää taloudellisen kasvun ja edistyksen.
- Robert H. Nelson
Eedenin puutarhasta edistysuskoon
Kansantaloustieteilijän koulutuksen saanut Nelson on käsitellyt nykyajan ilmiöiden uskonnollista luonnetta useissa kirjoissaan. Vuonna 2017 julkaistiin Nelsonin teos, jonka mukaan 1900-luvun sosiaalidemokraattinen ajattelu oli pohjimmiltaan maallistunut versio luterilaisuudesta.
Länsimainen ihminen on Nelsonin mukaan menettänyt uskonsa Raamatun kertomukseen, jonka mukaan pahuus tuli maailmaan, kun ihminen lankesi syntiin Eedenin puutarhassa. Perisyntiopin tilalle on tullut moderni ajatus, jonka mukaan pahuuden aiheuttaa ihmisen elinympäristö, ennen muuta aineellinen köyhyys.
Nelsonin mukaan moderni talous lupasi pelastaa maailman poistamalla köyhyyden ja aineellisen puutteen.
– Kun poistamme köyhyyden, maailmassa ei olisi enää perustaa pahuudelle. Tavoitteena oli luoda taivas maan päälle, koska nyt tiedämme, kuinka voimme synnyttää taloudellisen kasvun ja edistyksen, Nelson selittää.
Moderni taloususkonto on siis Nelsonin mukaan ihmisen yritys pelastaa itsensä omilla teoillaan, jotka koostuvat tieteellisestä ja taloudellisesta edistyksestä.
– Ympäristöuskonnon mukaan tarvitsemme uuden moraalin suhteessamme luontoon. Ihmisen pitää kääntyä ja uudestisyntyä ekologisesti, Robert H. Nelson sanoo. Kuva Sirpa Päivinen.
Kehotus ekologiseen kääntymykseen
1900-luvun jälkipuoliskolla taloususkonnon haastajaksi noussut ympäristöliike huomautti, että taloudellinen edistys ei ratkaissut pahuuden ongelmaa. Aineellisen vaurauden kääntöpuolena kohtaamme ilmaston lämpenemisen, ekosysteemien tuhoutumisen ja massasukupuuton kaltaisia kriisejä.
Vuonna 2010 ilmestyneessä teoksessaan The New Holy Wars Nelson esittää, että ristiriita on synnyttänyt uuden pyhän sodan taloususkonnon ja ympäristöuskonnon välillä.
Taloususkonnon menestystarina antoi Nelsonin mukaan ainekset nousevan ympäristöuskonnon syntiinlankeemuskertomukselle. Kuten alkuperäisessä Raamatun kertomuksessa, myös ekologisen liikkeen versiossa ongelmat alkavat, kun ihminen yrittää leikkiä Jumalaa.
– Ympäristöuskonnon mukaan tarvitsemme uuden moraalin suhteessamme luontoon. Tuon moraalin pitää ymmärtää ja tunnustaa, että nykyihminen toimii synnillisellä tavalla. Siksi ihmisen pitää kääntyä ja uudestisyntyä ekologisesti, Nelson kiteyttää.
Sanavalinnat heijastavat Nelsonin näkemystä, jonka mukaan yhdysvaltalaisen ympäristöliikkeen perustavanlaatuiset uskomukset nousevat kalvinistisesta kristillisyydestä. Pohjoismaisten ympäristöliikkeiden aatteellisia juuria Nelson jäljittää luterilaisuuteen.
Emme voi paeta Jumalan roolia
Robert H. Nelson pitää globaalin ympäristöliikkeen roolia tärkeänä, kun ihminen pohtii tulevaisuuttaan maapallolla. Hänen mielestään ympäristöliike kuitenkin epäonnistuu yrittäessään vastata kysymykseen ihmisen paikasta maailmassa.
– Yksinkertaistettu vastaus on se, että ihminen ei saa leikkiä Jumalaa. Se voi kuitenkin olla mahdotonta maailmassa, jossa on seitsemän miljardia ihmistä. Olemme menneet jo liian pitkälle, eikä paluuta ole. Mielestäni ympäristöliike ei ole onnistunut pääsemään tämän kysymyksen taakse, Nelson sanoo.
Esimerkiksi ajankohtainen kysymys siitä, minkä tulevaisuuden maapallon keskilämpötilan valitsemme ilmastopolitiikan tavoitteeksi, on Nelsonille esimerkki "Jumalan roolista", jota emme voi paeta.
– Meidän pitää valita, kuinka suuren maapallon lämpenemisen otamme tavoitteeksi esiteolliseen aikaan verrattuna. Rajan asettamisessa kahteen Celsius-asteeseen ei ole mitään ylhäältä annettua. Kyse on ihmisen valinnasta, joka koskee maapallon tulevaisuutta, Nelson sanoo.
Nelson mainitsee myös geenimanipuloidut maataloustuotteet, joita Euroopan ympäristöliike on vastustanut juuri "älä leiki Jumalaa" -perustelun avulla. Nelson huomauttaa, että geenitekniikka parantaa maatalouden tuottavuutta, joka on tärkeää paitsi maailman väestön ruokkimisen, myös luonnonsuojelun kannalta.
– Mitä tehokkaampaa maanviljely on, sitä vähemmän maata siihen tarvitaan ja sitä enemmän maata jää muiden lajien kuin ihmisten käyttöön, Nelson sanoo.
Ihminen ei ole kaikkeen kykenevä, eikä kaikki ole eettisesti hyväksi.
- Panu Pihkala
Nöyryys muistuttaa ihmisen rajoista
Ekoteologian tutkija Panu Pihkala tulkitsee Nelsonin ajatuksen ihmiskunnan saamasta "Jumalan roolista" niin, että ihmisten tulisi tiedostaa suuri vastuuasema, jossa he ovat.
Pihkalan mukaan ajatus ei ole ympäristöliikkeessä uusi. Esimerkiksi ympäristöetiikan ja ympäristönsuojelun pioneeri Aldo Leopold nosti saman asian esiin jo 1900-luvun alkupuolella.
Kristillisessä yhteydessä ”Älä leiki Jumalaa” -lause tarkoittaa Pihkalan mukaan sitä, että tietyissä perimmäisissä kysymyksissä ihmisen tulisi osoittaa hillintää ja nöyryyttä. Usein ajatus liitetään Raamatun näkemykseen ihmisestä luomakunnan tilanhoitajana.
– Toisaalta siis painotetaan ihmisen tarvetta käyttää valtaa ja tehdä päätöksiä. Samalla kuitenkin muistutetaan, ettei ihminen ole kaikkeen kykenevä, eikä kaikki ole eettisesti hyväksi. On siis olemassa kristillisiä näkemyksiä, joissa toteutetaan paljon siitä, mitä Nelson peräänkuuluttaa, mutta silti käytetään ”Älä leiki Jumalaa” -ohjenuoraa, Pihkala sanoo.
Pihkalan mielestä Nelsonin havainto protestanttisen kristillisyyden ja ympäristöliikkeen kytköksistä osuu oikeaan. The New Holy Wars -teosta kommentoivassa tuoreessa blogissa Pihkala arvioi kuitenkin, että Nelson esittää perustelemattomia väitteitä ja sivuuttaa suureksi osaksi aihetta käsittelevän ympäristöhistorian ja ekoteologian alojen tutkimuksen.
– On perustelematonta väittää, että ympäristöliike nousisi suoraan kristinuskosta. En myöskään luokittelisi ympäristöliikettä piilouskonnoksi. Nelson on taitava tekemään huomiota herättäviä pelkistyksiä, mutta usein hänen väitteensä ovat liian yksinkertaistavia, Pihkala sanoo.
– On perustelematonta väittää, että ympäristöliike nousisi suoraan kristinuskosta. En myöskään luokittelisi ympäristöliikettä piilouskonnoksi, Panu Pihkala sanoo. Kuva Esko Jämsä.
Vedenpaisumus nyt?
Kristinuskoa ja ympäristöliikettä yhdistävät kulttuuriset juonteet näkyvät Pihkalan mukaan esimerkiksi tilanteissa, joissa ilmaston lämpenemistä käsittelevä toimittaja puhuu ilmastosynneistä tai vertaa ilmastonmuutosta torjuvia kulutusvalintoja aneisiin.
Läheisestä yhteydestä kertoo Pihkalan mukaan sekin, että ympäristöliikkeen varhaisvaiheessa 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa mukana oli useita kristittyjä edelläkävijähahmoja ja kristittyjä kansan syvistä riveistä.
Pihkala lisää, että raamatullista vedenpaisumuskertomusta on sovellettu ympäristöongelmiin jo pitkään. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa toimii teemasta ammentava kristillinen ilmastojärjestö Operation Noah.
– Olennaisinta mielestäni on se, millä tavalla kertomusta sovelletaan. Parhaimmillaan kertomus kehottaa varautumaan, mutta pahimmillaan se ohjaa näkemykseen, jossa pieni joukko yrittää selviytyä samalla kun tuhoon tuomittu muu maailma hukkuu, Pihkala sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vantaan seurakuntien metsät sitovat hiilidioksidia kaksi kertaa Suomen keskiarvoa paremmin – ”Kirkko voi olla suunnannäyttäjä”
AjankohtaistaVantaan seurakunnat on tutkituttanut metsiensä hiilitaseen ja hakee jälleen kirkon ympäristödiplomia.
