Aini Jämsen koristeli hoivakodin kuusen.
Anja Jousikari odottaa, että lapsenlapsenlapsi näyttää kieltä – muistisairaat vanhukset kertovat, mikä joulussa on olennaista
Eeva Nurmi, 84, viettää ensimmäisen joulun tekemättä itse "huushollia". Ebba Niilekselä, 90, toivoo eniten rauhaa. Vierailimme Korson vanhustenkeskuksen hoivakodissa.
Eeva Nurmi, 84: "Vietän nyt ensimmäistä jouluani hoivakodissa. On pikkuisen haikea mieli, kun pystyisin tekemään huushollia, ja olisin niin hyvä valmistamaan laatikoita ja pikkuleipiä. Näin juuri untakin piparkakkujen leipomisesta.
Yleensä olen laitellut jouluksi ruoat ja leiponut Lucian piparkakkuja. Se on minusta hieno nimi. Kirjoitin reseptin ylös kansakoulun taloustunnilla.
Kerran leivoin sata piparkakkua ja laitoin ne hyvillä mielin vaatekaappiin. Onneksi kurkkasin piparilaatikkoon myöhemmin, koska siellä ei ollut enää mitään syötävää. Minulla oli siihen aikaan kolme taaperoa, joilta kysyin, että onko kukaan teistä käynyt piparilaatikolla. ”Ei”, he vastasivat viattomina. ”No onko joku käynyt piparilaatikolla?” ”Joo”, he nyökkäsivät. ”Mutta kun ne olivat niin hyviä!” Minä sanoin, että taisivat tulla tarpeeseen, mutta älkää tehkö noin toiste. Seuraavana päivänä valmistin uuden taikinan.
Nyt saan mennä valmiiseen pöytään. Olen tehnyt vieraalle töitä 17-vuotiaasta asti, mutta enää ei tarvitse huolehtia mistään. Meistä pidetään täällä hyvää huolta.
Poikani ja hänen neljä aikuista lastaan tulevat tervehtimään minua ennen joulua. He asuvat lähellä, ja varsinkin nuorin pojanpoika käy täällä usein. Melkein kolmekymppinen ja lähes kaksimetrinen mies oli sanonut äidilleen, että mummi on hänelle niin tärkeä. Kyllä minä rutistan häntä, kun hän tulee kylään.
Eeva Nurmi syö joulupäivänä herkkuja, jotka miniä on laittanut Nurmen omien reseptien mukaan.
Minulla on ollut traditiona mennä joulupäiväksi poikani luokse syömään, koska olen leski. Siellä on myös kolme koiraa, jotka tulevat heti syliini.
Miniä on oikein hyvä talousihminen. Hän on saanut minulta reseptit, joiden mukaan tekee jouluruoat. Miniä saattaa soittaa ja kysyä, että kuule mummi, miten tämä tehtiinkään. Meillä on niin läheiset välit, että kutsun häntä tyttärekseni.
Minulla oli pojan lisäksi kaksi tytärtä, mutta toinen heistä kuoli alle viisikymppisenä alkoholiin ja toinen alle kolmekymppisenä mielenterveysongelmiin. Anteeksi, tulee kyyneleet silmiin.
Jouluaattona haluan aina rentoutua yksin ja katsoa joulujumalanpalveluksen telkkarista. Tykkään jouluaatosta, kun silloin on niin rauhallinen ja hyvä olla. Täällä saa syventyä itseensä ja miettiä rauhassa hauskoja asioita."
Joulupukki puki turkin nurin päin
Ebba Niilekselä, 90: "Muistan, kuinka odotimme pukkia kotona maalaistalossa Niilekselässä. Meillä oli iso huone, jota nimitettiin saliksi. Tiesimme, että äiti käärii siellä paketteja. Sanoimme oven takana, että tuomme äidille paperia, mutta emme päässeet sisään.
Kysyin jouluaattona äidiltä, onko Lapissa muuta kuin joulupukki ja tontut. Äiti sanoi, että ei siellä ole semmoisia, se on vain satua. Minä ajattelin, että olisivat ne saaneet olla olemassa. Olin silloin 5–6-vuotias.
Pukin piti ehdottomasti tulla, ja sillä saattoi olla tuttu turkki päällä nurin päin. Onhan niitä pukkeja täälläkin, mutta sellaisen tuleminen riippuu hoitajista.
Lapsena mentiin hevosella joulukirkkoon, ja se oli mukavaa. Täällä kuuntelen hartauden radiosta. Televisiosta en välitä. Sitä olen katsonut jo oman aikani.
Kerran kun halusin kuunnella radiota, yksi hoitaja sanoi, että sinä et täällä isännöi. Edellisen vahtimestarin kanssa laskettiin siitä leikkiä, että minä olen isännöitsijä ja hän vahtimestari. Täällä pärjää, kun ottaa huumorilla.
Kun Ebba Niilekselä oli lapsi, hevonen veti reessä joulukirkkoon.
En sen kummemmin vietä jouluaattoa, siinähän se menee. Jouluna on hartaus, kynttelikköjä, kuusi ja ruokaa. Ruokapöydässä joku voi heittää vaikka kahvikupin päälleni. Vanhuus tulee ihmisille niin monella tavalla, että jotkut ovat aivan sekaisin.
Olen aikanaan kasvattanut joulukuusen pienestä taimesta asti sekä joulutähtiä ja muita. Kun ennen muinoin paistoin torttuja, kotona haisi hirveän hyvälle, mutta täällä ei ole sellaista.
Olen viettänyt sairaaloissa ja parantoloissa paljon aikaa lapsesta asti jalkojeni takia. Seuraan päivät ympäristöäni.
Joka osastolla pitäisi olla kaksi omaa hoitajaa ja lisäksi juoksutyttö. Nyt omahoitaja on vain nimi paperissa. Kun hoitajia koulutetaan, heille pitäisi opettaa, että hoida niin kuin haluaisit itseäsi hoidettavan vanhana.
Nykyään haluan rauhaa. En kaipaa enää muuta."
Piparkakkuja, joulutähtiä ja mitä näitä nyt on
Anja Jousikari, 88: "Voi ihme, miten mukavia pikkuisia tonttuja täällä on käynyt! He ovat pieniä koululaisia.
Anja Jousikari on jatkanut leipomista hoivakodissa.
Tontut lauloivat, ja he olivat tehneet joulukortit kaikille. Mukavan näköinen pikkupoika katseli ensin kaikkia mummuja, tuli sitten luokseni ja sanoi totisena, että hyvää joulua! Oli tehnyt oikein nätin kortin. Näin meitä täällä höpsötellään.
Olen mukana leipomisryhmässä, jossa tehdään pullia ja kakkuja. Nykyäänhän saa valmiina sitä, mikä se nyt on?
– Piparitaikinaa?
Joo, niitä ruskeita tehtiin.
– Piparkakkuja?
Niistä tuli hyviä. Täällä yritetään pitää henkeä yllä. On kynttelikköjä ja joka pöydällä noita kukkia. Sano nyt niiden nimi.
– Joulutähti.
Täällä käy mukava naispappi, joka lukee läpi Raamattua. Se on paksu kirja. Kanttori soittaa pianoa ja laulaa. Tänne tulee varmaan jouluhartaus.
Tyttäreni toi huoneeseeni upean amarylliksen, jossa on seitsemän kukkaa. Siitä tulee jouluinen olo.
Menen jouluna syömään tyttäreni luokse Tapanilaan, jonne tulee muutakin sukua. Kävi niin mukavasti, että tyttärentytär sai tyttären, joten aterialle tulee myös vauva. Voi että hän on ihana! Vauva katsoo silmiin ja on ruvennut näyttämään kieltäkin."
Korjattu 2.1.2019 otsikosta lapsenlapsi lapsenlapsenlapseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Tukkani hieman leimahti” – Lukijat kertovat joulukommelluksista
Hyvä elämäKysyimme tapauksia, jolloin joulunvietto ei mennyt ihan niin kuin piti. Ja niitähän riitti. ”Sitä joulua en unohda!”
