Bisnesantropologi: Ovelin ahneus naamioituu hyväntekemiseksi niin taitavasti, että hyväntekijä itsekin uskoo hyvyyteensä
Ihmisessä olevat ristiriidat saattavat pulpahtaa esiin ennalta-arvaamattomissa hetkissä.
Aiheutin joulun alla pienen some-kohun kolumnillani, jossa tarkastelin kriittisesti aggressiivista asuntosijoittamista. Sijoittajayhteisön ryntäys kimppuuni nosti jutun lukijamäärät taivaisiin ja paisutti siten kirjoittajanpalkkiotani. Monestakin syystä päätin tehdä palkkiostani lahjoituksen Vailla vakinaista asuntoa ry:lle. Päätös oli helppo. Toteutus ei niinkään. Ja se johtuu minusta.
Olen aina ollut huono antamaan omastani. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että he aina mieluummin antavat kuin ottavat. Äitini on sellainen. Minä olen juuri päinvastaista tyyppiä. Haluaisin nähdä itseni anteliaana, mutta piirteissäni on voimia, jotka vetävät vahvasti toiseen suuntaan. Siksi jo tehty päätös lahjoittaa saattaa vaarantua monta kertaa ennen toteutumistaan. Jos lahjoitan vaikka käteistä, saatan vielä viime hetkellä ”pelastaa” siitä osan.
Antamisen hetkellä minusta tuntuu, kuin minussa olisikin kaksi eri ihmistä. Uskon, että ihmisissä onkin keskenään täysin päinvastaisia uskomuksia ja toimintamalleja, joiden jännite saattaa tulla näkyviin yllättävissä paikoissa.
Tarkoittaisiko Jeesus, että jos annat, niin anna pois, mutta älä noteeraa sitä edes itse?
Neurologia tuntee tällaisen mielenkiintoisen ilmiön, äärimmäiseltä vaikuttavan häiriötilan, jonka englanninkielinen nimi on alien hand syndrome. Siinä jokin tukahdutettu halu murtautuu läpi toisen käden itsenäisenä toimintana: yhtä kättä henkilö pystyy tietoisesti ohjaamaan mutta toinen alkaakin käyttäytyä aivan oman tahtonsa mukaan.
Sadan vuoden ajalta lääketieteestä tunnetaan jopa kuvauksia, joissa henkilö joutuu taistelemaan toisella kädellä täysin omavaltaisesti käyttäytyvää kättä vastaan. Ilmiössä on jotain niin mielipuolisen vieraannuttavaa, että kauhuohjaaja Sam Raimi herkutteli sillä kulttielokuvassaan Evil Dead 2 (1987).
Jo pieni Mikko näki, että paras pelitaktiikka on yrittää näyttää hyväntekijältä.
Tämä nousi mieleeni Jeesuksen ohjeesta Matteuksen evankeliumissa: ”Kun annat almun, älköön vasen kätesi tiedä, mitä oikea tekee.” (Matt. 6:3) Jeesuksen pääviesti on selvästi, että omasta antamisesta ei pitäisi tehdä julkista. Voisiko silti sanavalinnassa olla muistuma kertomuksesta, jossa jonkun vasen käsi ei oikeasti ole tiennyt, mitä oikea tekee? Neurologinen ilmiö lienee kuitenkin muinainen. Tarkoittaisiko Jeesus, että jos annat, niin anna pois, mutta älä noteeraa sitä edes itse?
Olen pohtinut, että luonteeni saattaa osin johtua historiastani ison lapsikatraan keskimmäisenä, joka on joutunut taistelemaan omastaan. Muistan lapsuudesta hetken, kun isä antoi minulle ja kolmelle pienemmälle sisarelleni Fazerin parhaat -karkkipussin jaettavaksi. Karkit eivät menneet tasan ja yhden piti tyytyä muita vähempään. Silmää räpäyttämättä ilmoitin, että minä otan yhden vähemmän. Isä päätti opettaa muita sisaruksia ja pyysi heitä kaikkia antamaan minulle yhden karkeistaan.
Jo pieni Mikko näki, että paras pelitaktiikka on yrittää näyttää hyväntekijältä. Juuri sellaisesta Jeesus haluaa varoittaa: hyvän tekemiseksi naamioidusta itsekkyydestä. Eniten hän varoittaa antajaa itseään, sillä meillä on paha taipumus uskoa itseämme.
Kirjoittaja on strategiakonsultti, rahoitustieteilijä ja teologi, jolta on ilmestynyt teos bisnesantropologiasta. Hän kirjoittaa rahan, talouden ja työelämän uskonvaraisista elementeistä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Bisnesantropologi: Voitko työskennellä yrityksessä, joka tekee enemmän pahaa kuin hyvää?
PuheenvuorotIdentiteettipolitiikka jakaa myös työnantajat hyviksiin ja pahiksiin. Jako riippuu tietenkin siitä, kuka asiaa arvioi.
