Bisnesantropologi: Voitko työskennellä yrityksessä, joka tekee enemmän pahaa kuin hyvää?
Identiteettipolitiikka jakaa myös työnantajat hyviksiin ja pahiksiin. Jako riippuu tietenkin siitä, kuka asiaa arvioi.
Nuoret työnhakijat ovat muuttuneet. Oma tuore kokemukseni heistä on konsulttien rekrytoijana. Minun ikäpolveni yrittää töitä hakiessaan kysyä asioita, jotka kuulostavat fiksuilta mutta eivät uhkaa haastattelijaa. Nykyiset vastavalmistuneet sen sijaan kysyvät työhaastattelussa usein vaikeita, kuten: ”Ketkä teillä ovat sellaisia asiakkaita, joille firmanne ei suostuisi tekemään töitä?”
Ensimmäistä kertaa kysymyksen kuultuani olin ymmälläni. Toisella kerralla opin: jos en osaa vastata fiksusti, kaikkia ei kiinnosta tulla meille töihin. Miten tässä näin kävi?
Kun itse valmistuin kauppiksesta, yksi suurimpia tuoreiden ekonomien työllistäjiä oli tupakkateollisuus. Kukaan ei pitänyt sitä omituisena: työ kuin työ, ja ”ison tupakan” tarjoama kansainvälinen kokemus oli arvossaan. Eiväthän kaikki voineet mennä Nokiallekaan.
Martin maailmassa jopa pyövelin ymmärrettiin täyttävän kutsumustaan, kun tämä piti kirveensä terävänä.
Luterilaiseen yhtenäiskulttuuriimme on perinteisesti kuulunutkin kaikkien töiden arvostaminen. Vuonna 2018 kuollut yhdysvaltalainen taloustieteen professori Robert H. Nelson piti juuri protestanttista kutsumusajattelua perustana pohjoismaiselle työelämän tasa-arvolle ja siksi myös sosiaaliselle oikeudenmukaisuudellemme. Olihan itse Martti Luther korostanut, että kaikki maallinen työ oli Jumalan palvelemista. Martin maailmassa jopa pyövelin ymmärrettiin täyttävän kutsumustaan, kun tämä piti kirveensä terävänä.
Oma aikuiselämäni suurin kertomus on ollut tämän yhtenäiskulttuurin mureneminen. Yhteiskuntafilosofi Francis Fukuyama kutsuu viimeisen vuosikymmenen nopeaa kehitystä identiteettipolitiikan nousuksi: kun aiemmin oikeisto ja vasemmisto erottuivat suhteessaan työhön ja talouteen, nyt ne jakautuvat suhteessa identiteettikysymyksiin. Sellaisiin kuin vähemmistöjen oikeudet tai etninen puhtaus.
Tässä jaossa työnantajasta on tulossa ensimmäistä kertaa identiteettikysymys: kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, kenen agendaa ja valtaa sinun työnantajasi edustaa? Sitä kysytään, ja siihen myös halutaan vastaus.
Aina silloin tällöin päädymme sanomaan hyvinkin maksavalle asiakkaalle ei.
Olen silti konsulttiyhtiön vetäjänä kieltäytynyt jakamasta maailmaa hyviksiin ja pahiksiin. Millä viisaudella minä sen tekisin niin, että osaisin ottaa huomioon kaikki järkevät argumentit?
Siksi kerron kysyjille, että valikoimme kyllä asiakkaamme mutta sen mukaan, löydämmekö joukostamme vähintään kolmen hengen tiimin, joka innostuu asiakkaan tarjoamasta haasteesta. Jos porukassamme on eri näkökantoja, se näkyy myös asiakasjoukossamme.
Aina silloin tällöin päädymme sanomaan hyvinkin maksavalle asiakkaalle ei. Ensireaktio on torjutulta yleensä samanlainen: ”Onko todellakin niin, että yksittäinen konsultti voi nykyään määrittää, kenelle tekee töitään?” Vastaan, että kyllä, ja tämän pitääkin olla näin. Jos konsultti ei sydämestään halua asiakkaan menestyvän, voimmeko mitenkään taata, että asiakas saa häneltä tämän parhaan työpanoksen? Kaikkein etu on, että kirvestä käyttävä pitää kirveensä terävänä.
Kirjoittaja on strategiakonsultti, rahoitustieteilijä ja teologi, jolta on ilmestynyt teos bisnesantropologiasta. Hän kirjoittaa rahan, talouden ja työelämän uskonvaraisista elementeistä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Bisnesantropologi: Yritysetiikassa välttämättömyys muuttuu hyveeksi – eivät yritykset oikeasti haluaisi Venäjältä poistua
PuheenvuorotEn ole ihan varma, onko yrityksen etiikasta tai halusta edes järkevää puhua. Kyse on omistajien päätöksistä.