null Bisnesantropologi: Rahan valta on niin voimakas, että se vaikuttaa meihin jopa oman hautamme takaa

Bisnesantropologi: Rahan valta on niin voimakas, että se vaikuttaa meihin jopa oman hautamme takaa

Jos haluat mehevän riidan, ehdota perintöveroasteen muutosta mihin tahansa suuntaan.

”Käärinliinassa ei ole taskuja.” Hirtehinen toteamus summaa jotain suomalaisten suhtautumisesta varallisuuden haalimiseen. Mutta kuoloon oikeasti valmistauduttaessa tämä savolais-zeniläinen näkökulma murtuu. Rintaperillinen-sanaa googlatessa kone antaa ensimmäiseksi arvaukseksi etsintäni kohteeksi ”rintaperillinen perinnöttömäksi”.

Perheen sisäisessä psyykkisessä voimanmittelössä perinnöttä jättämisellä uhkailu onkin eräänlainen ultimaatumi. Kristitty ei voi uhkailla kuoleman jälkeen palaavansa kummittelemaankaan. Mutta haudan takaa voi vannoa kostoa perunkirjoituksen kautta.

Perintöverotuksesta keskusteleminen tunteetta on vaikeaa. Onhan perintäverotus tulonsiirtoa kaikkein kauneimmillaan. Teknisesti se on nimittäin saajalleen niin sanottu ”vastikkeeton saanto” – siis jotain, jonka eteen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Tästä näkökulmasta sitä voisi oikeudenmukaisesti verottaa jopa sataan prosenttiin saakka. Tällaisena verona perintöverotus on täsmäase rakennettaessa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa ihmisen lähtökohdat elämään riippuisivat mahdollisimman vähän esimerkiksi siitä, kenen lapseksi hän sattuu syntymään.

Hiukan traagisesti saatamme uhrata kaiken aikamme työlle varmistaaksemme taloudellisen tulevaisuuden lapsillemme, joita meillä ei ole aikaa tavata.

Toki kuka tahansa, joka on joutunut elämään vanhempiensa kanssa ja vallankäytön kohteena, tietää, että ilmaisu ”vastikkeeton” ei täsmälleen pidä paikkaansa. Suurempi syy vastustaa perintöveron kiristyksiä ja jopa ajaa sen poistoa on kuitenkin siinä, että meistä vain tuntuu täydellisen luonnolliselta, että perintö kiistatta kuuluu juuri jälkeläisille.

Tausta tässä tunteessa lienee biologinen. Samalla tavalla olemme keskimäärin enemmän kiinnostuneita hoivaamaan omia lapsiamme kuin muita lapsia. Perinnön jättäminen voidaan siksi nähdä eräänlaisena tuonelan portit ohittavana huolenpitona.

Kulttuurimme on kuitenkin jalostanut tätä tunnetta suuntiin, jotka eivät välttämättä ole linjassa hyvän elämän tavoittelun kanssa. Hiukan traagisesti saatamme uhrata kaiken aikamme työlle varmistaaksemme taloudellisen tulevaisuuden lapsillemme, joita meillä ei ole aikaa tavata. Perinnön jättäminen saattaa olla myös status-kysymys: jälkeläistemme elintaso joko korottaa nimemme tai paljastaa häpeämme. Lapsi on tässä ketjussa vain välikappale.

Pieni lapsi ei tietenkään osaa toivoa vanhemmiltaan vaurautta. Mutta keskinäinen kilpailumme on niin raakaa, että meillä on oikeasti riski, että onnistumme opettamaan heille senkin.


Kirjoittaja on strategiakonsultti, rahoitustieteilijä ja teologi, jolta on ilmestynyt teos bisnesantropologiasta. Hän kirjoittaa rahan ja talouden uskonvaraisista elementeistä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi