Espoolaisella hautausmaalla on erikoinen ongelma: miten säilyttää 10 000 haudoilla olevaa muistoesinettä remontin aikana?
Espoon seurakunnista vedotaan omaisiin ja hautapaikan haltijoihin, jotta he hakisivat muistoesineensä väliaikaissäilytykseen.
Espoossa Olarin kirkon vieressä sijaitsevan Gräsan uurnalehdon perusparannustyöt ovat käynnissä, ja hankekehitysinsinööri Mika Heimalalla Espoon seurakuntien kiinteistöpalveluista on toivomus.
– Muistoesineitä on todella iso määrä ja omaisille on tärkeä saada rakkaat muistoesineet säilymään. Pyydämme hautapaikan haltijoita hakemaan haluamansa muistoesineet ja kasvit pois haudoilta väliaikaisesti. Ne voi palauttaa takaisin omille paikoilleen perusparannuksen valmistuttua.
Muistoesineitä ovat kaikki mitä omaiset keksivät haudoille tuoda, esimerkiksi kynttilälyhdyt, koriste-esineet ja kukat. Gräsan haudoilla arvioidaan olevan noin 10 000 erilaista muistoesinettä, jotka pitäisi saada nyt remontin edetessä turvaan eli pois haudoilta.
Muistoesineet, joita hautapaikkojen haltijat eivät hae, pyritään merkitsemään ja siirtämään mahdollisimman lähelle hautaa. Siis pyritään, mutta tilaa säilytykseen ei juuri ole. Alueen yleisilmettä kun ei haluta remonttitöiden lisäksi haitata vielä varastoinnillakin. Uurnalehto on käytössä koko perusparannuksen ajan.
Jos säilytystila ei riitä, niin esineet siirretään Olarin kirkon puoleisen pääportin lähellä sijaitsevalle nurmialueelle väliaikaiseen säilytykseen. Siinä ne makaavat maailmalle alttiina pitkään, koska kunnostustöiden on tarkoitus valmistua lokakuun lopussa. Jos siis haluaa varmistaa, että oma muistoesine löytää ehjänä takaisin paikalleen, se kannattaa hakea talteen.
Gräsan uurnalehtoon haudataan vuosittain lähes 200 vainajaa. Se sai Vihervuoden mitalin vuonna 2001 korkeatasoisesta ja esteettisesti viimeistellystä toteutuksesta. Uurnalehto on otettu käyttöön vuonna 1996 ja sen kokonaispinta-ala on 0,6 hehtaaria.
Gräsan perusparannuksen kustannusarvio on yli miljoonaa euroa. Alueelle rakennetaan muun muassa automaattinen kastelujärjestelmä. Myös kasvillisuutta ja kasvualustoja uusitaan sekä käytäviä kunnostetaan.
Gräsan uurnalehto Espoon seurakuntien sivuilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Gräsan uurnalehdon peruskorjaus valmistui – käytävillä liikkuminen helpottui, uusia kasveja istutettiin 7 700
AjankohtaistaUurnalehto on ollut käytössä koko korjauksen ajan. Hautausmaan kunnostaminen maksoi runsaat miljoona euroa.