null Espoon piispa Tapio Luoma mukaan arkkipiispanvaaliin

– Meidän on tehtävä kädet savessa töitä sen eteen, että pysymme kristittyinä yhdessä, arkkipiispaehdokkaaksi lupautunut Tapio Luoma linjaa.

– Meidän on tehtävä kädet savessa töitä sen eteen, että pysymme kristittyinä yhdessä, arkkipiispaehdokkaaksi lupautunut Tapio Luoma linjaa.

Ajankohtaista

Espoon piispa Tapio Luoma mukaan arkkipiispanvaaliin

Piispa Tapio Luoman mukaan kirkon jännitteitä sovitteleva puheenvuoro ei ollut vaalipuhe.

Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma lähtee ehdokkaaksi vuoden 2018 arkkipiispanvaaliin. Aikaisemmin arkkipiispakisaan ovat lähteneet teologian tohtori, Åbo Akademin opettaja Heli Inkinen sekä Sdp:n kansanedustaja, entinen Turun arkkihiippakunnan piispa Ilkka Kantola.

Moni aavisteli Luoman myönteistä päätöstä jo viime viikolla. Luoma piti Kirkon viestintäpäivillä puheenvuoron, joka käsitteli konservatiivien ja liberaalien välistä jännitettä.

Luoman mukaan pyrkimys kirkon sisäisten jännitteiden katoamiseen asettaa kristittyjen yhteydelle kohtuuttoman ankarat rajat. ”Puhtaan kirkon idea” tekee samanmielisyydestä yhteyden ehdon ja vaatii niiden eliminoimista, jotka eivät mahdu oikeanlaisten kirkon rakentajien joukkoon.

Konservatiivien ja liberaalien yhdistämistä on pidetty yhtenä tulevien vaalien avainkysymyksenä. Oliko kyseessä ehdolle asettumista ennakoiva vaalipuhe?

Ei ollut, Tapio Luoma vastaa.

– Otsikko annettiin minulle jo ennen kuin nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen oli ilmoittanut eläkkeelle jäämisestään. Olen puhunut ja kirjoittanut samoista asioista jo vuosien ajan esimerkiksi Kotimaa-lehden kolumneissa. Ymmärrän, että kaikki mitä sanon tai teen, on nyt helppo tulkita vaaleihin liittyväksi, Luoma sanoo.

Jännitettä ei voi poistaa kirkosta

Tapio Luoman mukaan kristittyjen yhteys ei ole "kevyesti otettava asia", joka syntyy samanmielisyyden sivutuotteena. Puheessaan Luoma muistutti, että pysyvyyden ja muutoksen välistä jännitettä ei voi poistaa kirkosta. Siksi jännitteet pitää hyväksyä samalla, kun ongelmiin etsitään ratkaisuja.

– Meidän on tehtävä kädet savessa töitä sen eteen, että pysymme yhdessä. Tämän seurakuntatyö on opettanut minulle, hän sanoo.

Pysyvyyden ja muutoksen jännitettä ei voi poistaa kirkosta.

– Piispa Tapio Luoma

Luoma kertoo saaneensa arkkipiispanvaaliin liittyviä yhteydenottoja eri puolilta Suomea. Kampanjateemoistaan tai muista tulevaan liittyvistä asioista hän ei osaa vielä kertoa tarkemmin. Luoma muistuttaa, että vaalien virallinen ehdokasasettelu ei ole vielä alkanut.

– Näissä asioissa annan vastuuta heille, jotka haluaisivat nähdä minut tuossa vaativassa virassa. Kalenterissani ei ole vielä mitään arkkipiispanvaaliin liittyvää, vaan se on täynnä Espoon hiippakunnan asioihin liittyvää työtä.

Valittiinpa tulevaksi arkkipiispaksi kuka tahansa, hänen työpöydällään odottaa Luoman mukaan tuttuja kysymyksiä.

– Avioliittokysymys pysyy varmasti ajankohtaisena tavalla tai toisella, samoin kuin kysymys kirkon asemasta moniarvoistuvassa yhteiskunnassa. Lisäksi on pohdittava kysymystä kirkon tehtävästä, josta ajatellaan eri tavoin. Itse ajattelen, että kirkko on hengellinen yhteisö, ja sen tulee pitää asioita esille ennen muuta tästä perustasta käsin.

Teologian ja luonnontieteiden rajalla

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, 55, aloitti virassaan helmikuussa 2012. Aikaisemmin Luoma on työskennellyt muun muassa Seinäjoen kirkkoherrana sekä kappalaisen viroissa.

Oppiarvoltaan Luoma on teologian tohtori. Hänen väitöskirjansa käsitteli teologian ja luonnontieteiden suhdetta.

Luoma on toiminut Lapuan hiippakunnan pappisasessorina vuosina 2001–2007 sekä Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012. Kirkolliskokoukseen Luoma valittiin vuonna 2008.

Luomalla ja hänen vaimollaan on kolme aikuista lasta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.