Filosofi Maija-Riitta Ollila on kohdannut tiukan uskonnollisuuden kahdesti – väärät kysymykset osoittautuivat oikeiksi kummallakin kerralla
– Mikään ei estä keski-ikäistä tätiä olemasta samaan aikaan myös vihainen nuori mies, ­filosofi Maija-Riitta Ollila sanoo.

– Mikään ei estä keski-ikäistä tätiä olemasta samaan aikaan myös vihainen nuori mies, ­filosofi Maija-Riitta Ollila sanoo.

Filosofi Maija-Riitta Ollila on kohdannut tiukan uskonnollisuuden kahdesti – väärät kysymykset osoittautuivat oikeiksi kummallakin kerralla

Maija-Riitta Ollilasta tuli filosofi, koska varmat totuudet jättivät teini-ikäisen tytön olon turvattomaksi.

Jos aikoo pärjätä elämässä, kannattaa esittää keski-ikäistä tätiä, filosofi Maija-Riitta Ollila sanoo. Jokainen tietää, että keski-ikäinen täti on lämmin ja sydämellinen ja kantaa mukanaan puhdasta nenäliinaa. Hän on se, jolta kysytään aikataulutietoja, kun bussi ei ilmaannu pysäkille.

Ilkikuriseen elämänohjeeseen sisältyy koukku. Se, minkä toinen näkee Ollilasta, voi olla vain hyödyllinen rooli. Kerran uusi tuttava tiedusteli Ollilan silloiselta työtoverilta, millainen hän on. ”Aina erilainen”, kuului vastaus.

– Jotkut ajattelevat, että ihmisellä on kiinteä minuus. Pitkään ajattelin, että minunkin pitäisi hankkia sellainen, mutta en enää ajattele niin. Mikään ei estä keski-ikäistä tätiä olemasta samaan aikaan myös vihainen nuori mies, ­Ollila ­sanoo.

Ollila yrittää parhaansa mukaan vastata kysymykseen ”miten minusta tuli minä?”, mutta henkilöhaastattelun tavanomainen lähestymistapa ajaa tämän filosofin epämukavuusalueelle. Tärkeät asiat eivät avaudu hänelle kertomuksena, jossa tapahtumat seuraavat toisiaan.

Mietittyään hetken Ollila ryhtyy puhumaan siitä, mitä tapahtuu, kun perustukset järkkyvät.

Maailmanpolitiikan käänne vei kriisiin

Maija-Riitta Ollila palaa vuoteen 2003. Silloin Yhdysvallat aloitti sodan Irakia vastaan. Maailmanpolitiikan käänne ajoi akateemisen filosofin henkilökohtaiseen kriisiin.

Ollilaa järkytti tapa, jolla USA ja sen liittolaiset perustelivat sotaa. Irakin olisi pitänyt osoittaa vedenpitävästi, ettei sillä ei ollut joukkotuhoaseita. Perustelu rikkoi räikeästi keskeistä filosofian periaatetta: todistamisen taakka on aina sillä, joka väittää, että jotakin on.

– Joogaharjoitus tuottaa automaattisesti onnellisen mielentilan, jos sellaista kaipaan, Maija-Riitta Ollila sanoo.

– Joogaharjoitus tuottaa automaattisesti onnellisen mielentilan, jos sellaista kaipaan, Maija-Riitta Ollila sanoo.

Ensimmäisen kerran elämässään Ollila päätti osallistua mielenosoitukseen.

– Siihen saakka olin ajatellut, että ihmiskunta menee eteenpäin ja maailman meno on jossakin perustavassa mielessä järjellistä. Olin varma, että kukaan ei voi ryhtyä sotaan niin mielettömin perustein, hän sanoo.

Sota kuitenkin alkoi ja filosofin maailma romahti, mutta seuraavana aamuna aurinko nousi kuten aina ennenkin.

– Kaikki ne asiat, jotka järkyttivät minut suunniltani, olivat olleet olemassa aina. Se, mikä oli ollut minun mielestäni jotakin perustavanlaatuista, olikin vain erehdys.

Vaikea kysymys irrotti herätysliikkeestä

Seuraava muistikuva vie vuoden 1970 kevääseen ja Poriin, jossa teini-ikäinen Maija-Riitta Ollila osallistui kirkon viidenteen herätysliikkeeseen lukeutuvan Kansanlähetyksen herätyspäiville. Tapahtuman puhujaksi oli kutsuttu karismaattinen amerikkalainen evankelista.

Ollila poimi kirjatiskiltä kirjan, jonka nimi oli Tanssisalista suoraan helvettiin.

– Kirjan nimi kolahti minuun. Olin juuri aikeissa liittyä sosiaaliseen elämään, ja maaseudulla juuri tanssit olivat nuorten tapa tutustua toisiinsa.

Varsinaissuomalaisessa pienviljelijäperheessä kasvaneen tytön elämä sai uuden suunnan. 16-vuotiaana Ollila kiersi paikallisen papin mukana tämän saarnamatkojen toisena puhujana. Myös Ollilan vanhemmat liittyivät herätysliikkeeseen.

En voinut käsittää, miten voisin olla iloinen kenenkään taivaaseen pääsystä, kun suurin osa ihmisistä oli menossa helvettiin. 

Fundamentalismin vetovoima perustuu Ollilan mukaan turvallisuuden tarpeeseen. Turvallisuus edellyttää järjestystä ja järjestys sitä, että asiat ovat kontrollissa. Kansanlähetyksessä turvallisuuden perustana oli Raamattu, jota ei kuulunut tulkita, vaan noudattaa kirjaimellisesti.

Kaiken piti olla varmalla pohjalla, mutta jokin meni vikaan. Varmat totuudet eivät tuoneetkaan turvallisuuden tunnetta. Ollila huomasi esittävänsä toistuvasti asiaankuulumattomia kysymyksiä. Vaikein kysymys liittyi helvettioppiin.

– Koin suunnatonta vastuuta toisten ihmisten kohtalosta. En voinut käsittää, miten voisin olla iloinen kenenkään taivaaseen pääsystä, kun suurin osa ihmisistä oli menossa helvettiin.

Ollila hiljenee. Hän ei halua mennä syvemmälle siihen, miten opetus helvetistä vaikutti teini-ikäisen tytön mieleen. Väärien kysymysten esittäminen johti henkiseen irrottautumiseen yhteisöstä, ja 22-vuotiaana hän jätti sen lopullisesti.

Ilo ja hengellisyys kuuluvat yhteen

Toisin kuin useimmat ystävänsä, Maija-Riitta Ollila kokee olevansa uskonnollinen ihminen, jolle hengelliset asiat ovat pysyneet tärkeinä. Nuoruuden varmuuksiin verrattuna erilaista on se, että hän ei yritä määritellä hengellisyyttään.

Ollila vertaa hengellisyyttä arkiseen tilanteeseen, jossa ihminen tulee kotiin ja tuntee, että ”täällä on joku”. Ollila kokee, että universumissa on jotakin, mikä on hänen tietonsa, ajatustensa ja tunteidensa tuolla puolen.

– Hengellisyys on minulle tärkeää, mutta se, mitä se merkitsee milloinkin, vaihtelee. Uskon, että on olemassa jotakin muuta kuin se, minkä näen silmilläni. En kuitenkaan pidä tärkeänä luoda siitä tietynlaista kuvaa, hän sanoo.

Ollila lisää, että hänen kokemuksessaan ilo ja hengellisyys kuuluvat yhteen.

– On helppoa nähdä ympärillään pelkästään epätoivoisia asioita. Kokemukseni on kuitenkin se, että tunnen iloa, kun tavoitan syvän kohdan elämässä.

Hyvällä tuulella oleminen ei vielä ratkaise yhtään maailman ongelmaa. 

Toisinaan joku kysyy Ollilalta, uskooko hän Jumalaan. Hän vastaa kysymykseen vaihtelevasti.

– Ajattelen, että filosofina minulla pitäisi olla jotakin kättä pidempää, jos väitän jotakin olemassa olevaksi. Olen myös oppinut suojaamaan itseäni uskontoon liittyviltä opillisilta kamppailuilta.

Ensimmäinen omaehtoinen päätös

Maija-Riitta Ollila yllättää toistuvasti ihmiset sillä, että hän havaitsee asioita eri tavalla kuin he. Ollila puolestaan yllättyy herättämistään reaktioista. ”Milloin tiesit, että olet erilainen kuin muut”, häneltä kysyttiin hiljattain. ”Seitsemän sekuntia sitten”, Ollila vastasi.

Yhteiskunnallista keskustelua seuratessaan ­Ollila huomaa auktoriteettiuskon voiman. Kaksi ihmistä voivat sanoa täsmälleen samat asiat, mutta toisen sanomana se on väärin ja toisen sanomana oikein.

Toisin on filosofiassa, jossa perustelut ja ajattelun johdonmukaisuus ratkaisevat.

– Monet valinnat elämässäni olisivat voineet olla fiksumpia, mutta filosofian opintojen aloittamista en ole katunut päivääkään. Se oli ensimmäinen päätös, jonka tein omista lähtökohdistani enkä toisten ihmisten odotusten ohjaamana.

Maaliskuussa 2014 Ollila teki toisen tärkeän päätöksen, josta hän kertoo kirjassaan Ajatusten vangit karkumatkalla. Ravitsemustietouden ja kuntosalin aktiivinen harrastaja yllätti itsensä ilmoittautumalla sekä personal trainer -kurssille että kundaliinijoogan ohjaajakoulutukseen.

Ristiriitaisia tunteita joogamatolla

Istuessaan joogamatolla ja laulaessaan mantroja valkoisissa vaatteissa Maija-Riitta Ollila tajusi päätyneensä uususkonnon harjoittajaksi, vaikka uskonnosta ei mainittu mitään koulutuksen esittelyssä. Filosofin mieli analysoi cocktailia, joka sisälsi hindulaista joogaa, sikhiläistä teolo­giaa, tantrafilosofiaa ja new agea.

Opillisesti tiukka joogasuunta perustui valaistuneen opettajan auktoriteettiin, jota oppilaan ei sopinut kyseenalaistaa. Ollila reagoi tilanteeseen voimakkaasti. Hän mainitsee erityisesti 5 000 vuotta vanhat terveysopit ja sen, että liikkeen oppien mukaan naiset saavuttavat valaistumisen eri tavalla kuin miehet.

– Minun odotettiin omaksuvan ajatuksia, joita vastustin koko persoonallani. Päätin lopettaa kurssin kesken, mutta sitten tajusin, että olin tehnyt sen jo nuoruudessani. En voi lähteä pois aina, kun jokin ryhmä ajattelee eri tavalla kuin minä.

Ollila turvautui huumorintajuunsa ja kävi joogakurssin loppuun. Tiedollisesta opetuksesta hän omaksui vain sellaiset ajatukset, jotka olivat hänen mielestään testattavissa. Ollilan mukaan jooga ja meditaatio toimivat, joskin ehkä eri syystä kuin niiden oppien kannattajat ajattelevat.

Hänelle itselleen mielen ja kehon erottamattomuus on ollut joogakoulun tärkein löytö.

– Kehollinen joogaharjoitus tuottaa automaattisesti onnellisen mielentilan, jos sellaista kaipaan. Onnellisuuskeskustelu ei kiehdo minua, koska hyvällä tuulella oleminen ei vielä ratkaise yhtään maailman ongelmaa. Mahdollisuus vaikuttaa omiin tunteisiin antaa kuitenkin hyvän lähtö­kohdan tarttua asioihin.

Kuka?

Maija-Riitta Ollila, 63, on Espoossa asuva filosofi, tietokirjailija ja luennoitsija. Viime aikoina hän on puhunut talouspäättäjille, digitaalisen hevosterveyden edistäjille ja leppävaaralaisille seurakuntalaisille.

Mitä?

Ollila kirjoittaa parhaillaan tekoälyä käsittelevää teosta, joka on jatkoa vuonna 2019 ilmestyneelle kirjalle Tekoälyn etiikkaa.

Motto

Harjoittamassani omintakeisessa uskonnossa on vain yksi käsky: Have mercy (armahda). Armahtaminen on jokapäiväinen suhtautumistapa, joka johtaa sovintoon ihmisten, maailman ja menneisyyden kanssa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi