Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen
Kuvalähteet: Gustave Dorén kuvitus Danten Jumalaiseen näytelmään sekä Istock.

Kuvalähteet: Gustave Dorén kuvitus Danten Jumalaiseen näytelmään sekä Istock.

Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen

Voiko hyvä Jumala sallia, että ihminen joutuu ikuiseen kadotukseen? Ei, toteaa David Bentley Hart.

1500-luvulla elänyt sveitsiläinen reformaattori Jean Calvin totesi, että helvetti on täynnä alle kyynärän pituisia pikkulapsia. Calvinin mukaan kyseiset lapset, samoin kuin muut helvettiin joutuvat, päätyvät ikuiseen kadotukseen siksi, että Jumala on niin etukäteen päättänyt. Miksi? Koska Jumala voi. Piste.

2000-luvulla elävä yhdysvaltalainen David Bentley Hart toteaa, että jos ihmiset ajattelevat Jumalasta kuten Calvin, on lähinnä makuasia, palvooko ihminen Jumalaa vai paholaista.

Hart on teologi ja filosofi, jonka edelliset kirjat Atheist Delusions: The Christian Revolution and Its Fashionable Enemies (2009, suomennos Ateismin harhat ilmestyi 2010) ja The Experience of God: Being, Consciousness, Bliss (2013) ovat pienimuotoisia moderneja klassikoita. Hänen uusin teoksensa That All Shall Be Saved: Heaven, Hell, and Universal Salvation käsittelee taivasta ja helvettiä.

Kärkevässä teoksessa on pamfletin makua, mutta Hartin äly ja kynä ovat huipputerässä.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta

David Bentley Hartin mukaan kristillisen kertomuksen ytimessä on jotain mätää, eikä ongelma koske vain kalvinisteja pimeine ennaltamääräämisoppeineen. Valtaosa koskaan eläneistä kristityistä on uskonut vakaasti, että Jumala tuomitsee huomattavan osan luomistaan ihmisistä ikuiseen kärsimykseen.

Hart käyttää ajatussuuntauksesta termiä ”infernalist orthodoxy”, leppeästi suomentaen ”helvetillinen oikeaoppisuus”.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita.

Monet kristityt uskovat, että vain henkilökohtainen usko Jeesukseen voi pelastaa ihmisen Jumalan vihalta ja ikuiselta tuomiolta. Hartin mukaan uskomus on johtanut tilanteeseen, jossa ”monien kristittyjen syy evankelioimiselle on kautta vuosien ollut epätoivoinen kilpajuoksu pelastaa mahdollisimman monta sielua Jumalalta – –”.

Mistä sellainen epätoivo kumpuaa?

Jeesus puhui Jumalasta taivaallisena isänä. Minkälainen isä antaisi uppiniskaisten lastensa astua helvettiin – saati loisi heidät tietoisena, että aikoo itse syöstä heidät ikuiseen tuskaan?

Ei ainakaan sellainen, joka on itse Hyvyys ja Rakkaus. Ja sitähän Jumala on, jos kristilliseen kertomukseen on uskominen.

Jumalan ikioma Auschwitz

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä. Sanotaan, että ikuinen helvetti on välttämätön osa Jumalan hyvää kokonaissuunnitelmaa (vaikka ihminen ei sitä voi ymmärtää), että Jumalalla on oikeus luoda mitä haluaa, että Jumalan rakkaus ja hyvyys eivät ole samanlaisia kuin ihmisten ymmärtämä rakkaus ja hyvyys, että ihminen valitsee itse helvetin, että helvetti on syntiinlankeemuksen seurausta ja niin päin pois.

Kaikki argumentit ovat yksinkertaisesti huonoja, ja Hart purkaa ne yksi kerrallaan.

Jos isä menettää tyttärensä, hän menettää samalla korvaamattoman osan itsestään.

Kaikkien on pelastuttava tai kukaan ei voi pelastua

Lopulta David Bentley Hartin mukaan jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa. Joko kaikkien on pelastuttava tai kukaan ei voi pelastua.

Miten niin?

Siten niin, että ihminen on olento, joka syntyy, kasvaa ja on olemassa nimenomaan suhteessa toisiin ihmisiin. Eristetty ihminen ei ole ihminen lainkaan. Jos isä menettää tyttärensä, hän menettää samalla korvaamattoman osan itsestään.

Me voimme mennä taivaaseen ilman läheisiämme yhtä hyvin kuin Tallinnaan ilman keuhkoja ja sydäntä. Jos taivaaseen menee isä mutta ei tytärtä, taivaaseen ei oikeasti mene myöskään isä.

Hart avaa ajatusta tarkemmin tällä videolla:

Toista video

1 700 vuotta kömpelöä raamatuntulkintaa

Meneekö kristinusko rikki, jos ikuinen helvetti poistetaan kuviosta? Päinvastoin, uskoo David Bentley Hart.

Hartin mukaan ajatus ikuisesta kadotuksesta perustuu Uuden testamentin tekstien kömpelöön ja yksipuoliseen tulkintaan, joka alkoi levitä valtavirtaan kirkkoisä Augustinuksen helvetillisten kirjoitusten myötä 300-luvulla. (Hart pitää Augustinusta jotakuinkin nerona, mutta neroillekin voi tulla huonoja ideoita.)

Ensimmäisten vuosisatojen teologien keskuudessa ajatus kaikkien lopullisesta pelastuksesta oli yleinen, etenkin idässä. Tänäkään päivänä ”helvetillinen oikeaoppisuus” ei kukoista samalla tavalla ortodoksien keskuudessa kuin läntisissä kirkoissa, mistä Hart, itsekin ortodoksi, huomauttaa useammin kuin kerran.

Kritiikistään huolimatta Hart kertoo uskovansa helvettiin. Se ei vain ole sitä, mitä Calvin, Augustinus ja muut infernalistit opettivat. Hartin mukaan helvetti on ”meissä jokaisessa oleva viha, joka tekee Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta piinaa”.

Hart ei pidä myöskään loogisesti epäjohdonmukaisena ajatusta, että kuoleman jälkeen sielu voisi joutua jonkinlaiseen rajalliseen, ”puhdistavaan” helvettiin.

Mutta lopulta, niin David Bentley Hart uskoo, Jumala vetää puoleensa jokaisen sielun ja kaiken luodun.

Siihen voi uskoa tai olla uskomatta. Mutta ainakin se on jumalallinen rakkaustarina, johon tuntuu hyvältä uskoa. Samaa ei voi sanoa kaikista kristinuskon versioista.

Toimittajan fiilikset:

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi