Pimeys käy vähiin. Kuva: iStock
200-vuotiaat jokihelmisimpukat kuolevat ja valosaaste peittää kaupungit – Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaassa ja muissa syksyn kirjoissa surraan luonnon puolesta
Anni Kytömäen Margarita, Mikko-Pekka Heikkisen Sähkömies ja Sigri Sandbergin Pimeys kuvaavat, miten ihmisten ja luonnon kohtalot ovat lopulta yhtä.
Sota pani jokihelmisimpukat ja ihmiset koville
Tunnetko Suomen pitkäikäisimmän eläimen? Jotkut nykyeläjät saattoivat elää jo silloin, kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Erittäin uhanalainen raakku eli jokihelmisimpukka voi elää 200-vuotiaaksi.
Anni Kytömäen kolmas, kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Margarita (Gummerus 2020) kertoo, mitä 1940–50-lukujen sotavuodet ja niiden jälkeinen Suomen valtion kiihkeä kasvuaika merkitsivät luonnolle ja ihmisille.
Ikivanhat metsät hakataan romaanissa valtion tarpeisiin, ja päähenkilö Senniltä kielletään abortti hänet näännyttävästä raskaudesta huolimatta, koska valtio odottaa naisilta keskimäärin kuutta lasta. Raakut kuolevat, kun joista perataan tukinuittorännejä.
Kytömäki kirjoittaa luonnosta kuin rakastetustaan: ”Silmäilen tienvarren kuusia, niitä jotka näyttävät unisina riiputtavan havuisia sormiaan ja niitä joiden oksat pörhistelevät kirkkaanvihreää valoa.”
Margarita kuvaa myös elämää virusepidemian aikana: Helsingissä riehui polio ennen kuin sitä vastaan kehitettiin tehokas rokote 1950-luvulla.
Ilmastosankari kurittaa hiilenmustaa Helsinkiä
Sähköasentaja rakastaa virtaa mutta vihaa sen tuottamista menneistä elämänmuodoista syntyneellä kivihiilellä. Hän elättää uusperhettään asentamalla ökyrikkaiden kotiin tarpeettomia sähkösyöppöjä, vetää yöllä ylleen kirpparilöydöistä kasatun naamioasun ja sabotoi asiakkaansa katumaasturin – kunnes siirtyy isompiin ilmastotekoihin.
Toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kuvaa Sähkömiehessä (Johnny Kniga 2020) tunnistettavaa Helsinkiä, joka toimii epätavallisten sähkökatkosten aikana uskottavasti.
Pimeyden lisääntyessä lähikaupasta tulee vaaran paikka, perheen agilityä harrastavasta lemmikistä sukeutuu suojelukoira ja teinitubettaja löytää isoimman yleisönsä muualta kuin kiihkeästi vaihtuvien sesonkien trendivermeiden esittelystä.
Hanasaaren hiilikasa on näkyvin merkki siitä, millä kaupunki toimii, mutta sen uumenista löytyy yllättäen myös ratkaisu kriisiin.
Pimeys kaivaa esiin tunteita tuntureilla
Milloin viimeksi näit tähtitaivaan? Linnunradan eteen levittäytyy öisin likaisenkellertävä valoharso, ja pimeydestä on tullut harvinaista.
Jo kaksi kolmasosaa norjalaisista asuu niin, ettei näe tähtiä. Yksi heistä on oslolainen toimittaja Sigri Sandberg, joka vastustaa valosaastetta tarinallisessa tietokirjassa Pimeys (Nemo 2020).
Sandberg kertoo pimeyden merkityksestä unelle, mielenterveydelle, tähtitieteelle ja luonnolle. Ja onhan kirkas tähtiyö myös uskomattoman kaunis.
Kirjoittaja pohtii pimeyttä alkeellisessa majassa Pohjois-Norjan tuntureilla ja kamppailee samalla oman pelkonsa kanssa. Entä jos pimeydestä tuijottaa hullu vaeltaja, joka murtautuu kohta sisään?
Sandberg lukee itävaltalaisen Christiane Ritterin kertomusta talvestaan vuonna 1934 Huippuvuorten kaamoksessa. Pimeys ja yksinäisyys koettelivat Ritterin minuuden rajoja, mutta myöhemmin hän puhui kaamostalvesta elämänsä onnellisimpana aikana.
Toimittaja Sandberg löytää yksinäisyydessään uuden, pehmeän pimeän.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uusisilta: Juhlat jatkuvat täysillä – nykyihminen ajaa itsensä ja ympäristön burnoutiin
PuheenvuorotHidastaminen on luonnon vuoksi välttämätöntä, mutta se tekisi hyvää myös ihmisille.
