Gurun opissa: Jumala odottaa sisäisen melusi laantumista

Gurun opissa: Jumala odottaa sisäisen melusi laantumista

Katolinen munkki ja rauhanaktivisti Thomas Merton oli rauhaton mies, joka etsi rauhaa Jumalasta.

Maailman hulluna vuonna 1968 – sinä vuonna, jona Martin Luther King murhattiin ja Vietnamin sota kävi yhä julmemmaksi, opiskelijat osoittivat mieltään ympäri maailmaa ja Prahan kevät päättyi venäläisten tankkien tuloon – sai trappistimunkki Thomas Merton Louisvillen opiskelijoilta pyynnön kirjoittaa yliopiston kirjallisuuslehteen.

He tiesivät hänet munkiksi, joka vastusti sotaa ja puolusti ihmis­oikeuksia.

Merton asui tuolloin kolmatta vuotta erakkomajassa, jonka hän oli rakentanut luostarinsa yhteyteen. Kirjoituksessaan opiskelijoille hän kysyi: ”Mitä rukous, yksinäisyyteen vetäytyminen, hiljaisuus ja meditaatio voivat merkitä atomiajan maailmassa? Ovatko ne menettäneet merkityksensä?”

”Ainoa ongelma, mistä koko olemassaoloni, rauhani ja onnellisuuteni riippuu, on löytää itseni Jumalan löytämisestä.”

Merton tiesi monen opiskelijan etsivän elämyksiä ja toivoa elämäänsä idän mietiskelyperinteistä. Kirjoituksessaan hän painotti, että jos etsii sisäistä eheyttä meditaatiosta ja kokemusta Jumalasta, se edellyttää sitoutumista. ”Sisäinen visio” on aina lahja. Sitä ei saavuteta tekniikoilla eikä psykedeelisillä elämyksillä.

Pyhäksi ei voi tulla myöskään parantamalla maailmaa tai muita ihmisiä, Merton muistutti. ”Sillä, joka yrittää toimia ja tehdä asioita toisten ja maailman hyväksi syventämättä omaa itseymmärrystään, vapauttaan ja kykyään rakastaa, ei ole mitään annettavaa kenellekään. Hän ei voi kommunikoida mitään muuta kuin omia pakkomielteitään, aggressioitaan ja egokeskeisyyttään, harhakuvitelmiaan päämääristä ja keinoista, opillisia ennakkoluulojaan ja ideoitaan.”

Tämä on hyvä ohje kenelle tahansa maailmanparantajalle tai julistajalle.

 

Omassa elämässään Merton oli havainnut, että syvimmän toivon ja elämäntarkoituksen hän oli löytänyt yhä uudestaan yksin Jumalasta, hänen rakkaudestaan ja armostaan. ”Siksi ainoa ongelma, mistä koko olemassaoloni, rauhani ja onnellisuuteni riippuu, on löytää itseni Jumalan löytämisestä”, Merton kirjoitti kirjassaan New Seeds of Contemplation. Hän oli tuolloin asunut parikymmentä vuotta trappistiluostarissa Kentuckyn metsäisillä kukkuloilla ja saanut kokea, että Jumala odottaa kärsivällisesti ihmisen sisäisen hälinän laantumista.

”Jos löydän hänet, löydän itseni, ja jos löydän tosi itseni, löydän hänet”, Merton kirjoitti. Hän oli vakuuttunut siitä, että jokaisessa meissä on paikka, jossa olemme yhtä Jumalan kanssa ja jossa voimme löytää itsemme ja toisemme. Se on kohta, jossa havahdumme olevamme riippuvaisia yksin Jumalan rakkaudesta emmekä siitä, mitä ulkoisesti olemme.

Kun ymmärrämme tämän pohjiaan myöten, koko olemuksellamme, sanat käyvät vähiin. Silloin ihmettelemme ja kiitämme – ja suremme, että olemme vielä niin etäällä Jumalasta ja toisistamme.

 

Thomas Merton kuoli sähköiskuun hotellihuoneessaan Bangkokissa idän ja lännen munkkien kokouksessa 7.12.1968. Hänet lennätettiin kotiin armeijan lentokoneessa, jossa oli Vietnamin sodassa kuolleita amerikkalaisia sotilaita. Siinä olivat sodan vastustaja ja sotilaat samassa koneessa matkalla kotiin.

Rukous Jumalalle, Isälleni

Täällä Sinä näet minut.

Täällä Sinä rakastat minua.

Täällä pyydät minua

vastaamaan rakkauteesi

omalla rakkaudellani

ja luottamuksellani.

Täällä pyydät minua

olemaan ystäväsi.

Sinun ystävänäsi oleminen

merkitsee yksinkertaisesti sitä,

että hyväksyn ystävyytesi,

koska se on Sinun ystävyyttäsi.

Olet kutsunut minut tänne

syntymään yhä uudestaan,

kerta kerran jälkeen

Sinun valossasi.

(Thomas Merton vuonna 1968)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi