Anu Pylkkänen käy kristillisen meditaation ryhmässä joka keskiviikko.
Harras hetki: Meditaatiossa etsitään suurta hiljaisuutta, joka on ajatusten takana
Kristillinen meditaatio auttaa Anu Pylkkästä tunnistamaan olennaisen.
Joka keskiviikko Anu Pylkkänen kiipeää portaat Helsingin tuomiokirkon kappelirakennukseen. Hän asettuu istumaan osaksi muutaman ihmisen piiriä ja sulkee silmänsä. ”Johdata meidät siihen salaperäiseen hiljaisuuteen, jossa rakkautesi näyttäytyy kaikille, jotka kutsuvat sinua”, pyydetään aloitusrukouksessa. Seuraavat 25 minuuttia Pylkkänen istuu hiljaa ja toistaa mielessään nelitavuista mantraa maranatha. Sana on arameaa, jota pidetään Jeesuksen äidinkielenä, ja tarkoittaa ”Herra, tule!” Mantra auttaa keskittymistä. Mieli karkaa nokkelasti omille teilleen tämän tästä, mutta kun niin käy, Pylkkänen palauttaa sen toistamaan mantraa.
Jaettu hiljaisuus on omanlaistaan. Toisten läsnäolon tuntee ja kuuleekin. Hengitystä, nieleskelyä, välillä kahinaa, kun joku korjaa asentoaan. Toisinaan joku saattaa yskäistä tai aivastaa.
Meditaatio on kuulunut Anu Pylkkäsen elämään lähes 30 vuotta. Hän on tutustunut erilaisiin perinteisiin ja meditaatiotapoihin, mutta kun hän viitisen vuotta sitten tuli ensimmäistä kertaa kristillisen meditaation ryhmään, hän tunsi löytäneensä etsimänsä: jotain omasta perinteestä nousevaa ja tarpeeksi yksinkertaista.
Vaikka meditaatio on yksinkertaista, helppoa se ei ole.
Pylkkänen meditoi kotona päivittäin ainakin kerran, useimmiten kahdesti. Hän sytyttää kynttilän ja rauhoittuu hetken ennen kuin asettuu meditoimaan. Päivittäinen harjoittelu vaatii sitoutumista. Joinakin päivinä mieli on levottomampi kuin toisina, mutta se täytyy vain hyväksyä. Vaikka aloittaminen tuntuisi hankalalta ja mieli keksisi kaikenlaisia verukkeita, Pylkkänen meditoi sittenkin.
Pylkkänen muistelee kuulleensa, että ihmisen päässä pyörähtää päivän aikana 50 000–60 000 ajatusta. Suurin osa niistä on todennäköisesti turhia. Mielen pintaroskan alle saattaa jäädä isoja ja merkittäviäkin asioita. Pylkkäselle meditaatio on tapa selkeyttää ja puhdistaa ajatuksia niin, että olennainen on helpompi nähdä ja tunnistaa. Ajatusten takana on suuri hiljaisuus, joka on meditaation varsinainen kohde.
Vaikka meditaatio on yksinkertaista, helppoa se ei ole. Kyse ei ole tekniikasta tai suorituksesta, jonka onnistumista voisi arvioida, vaikka kiusaus siihen olisi suuri.
Säännöllisen meditaation vaikutukset saattavat näkyä selvemmin muille ihmisille kuin meditoijalle itselleen, mutta on Pylkkänen itsekin huomannut muuttuneensa kärsivällisemmäksi. Hän on alkanut nähdä ihmiset lempeämmin kuin ennen. Meditaatio myös kirkastaa ajatuksia silloin, kun työssä tulee eteen hankala ongelma tai ihmissuhteissa jokin hiertää. Se on myös auttanut pääsemään irti harhaluulosta, että elämää pitäisi tai edes voisi kontrolloida.
Oikeastaan meditaatio tuntuu Pylkkäsestä kaikkein luonnollisimmalta tilalta. Siinä hän on kotonaan, oma itsensä. Hänelle on ollut suuri löytö se, että olemme olemassa, vaikka emme ajattelisikaan. Tai: olemme puhtaimmin olemassa, kun emme ajattele.
Ensimmäinen kristillisen meditaation ryhmä perustettiin Suomeen kymmenen vuotta sitten. Ryhmät kuuluvat Kristillisen meditaation kansainväliseen yhteisöön (World Community for Christian Meditation eli WCCM), jolla on toimintaa yli 120 maassa.
Varatuomari Anu Pylkkänen,65, on WCCM:n koordinaattori Suomessa.
Pääkaupunkiseudulla kokoontuu viikoittain kolme kristillisen meditaation ryhmää: maanantaisin klo 18 Tapiolan kirkon sakastissa, tiistaisin klo 18 Mikael Agricolan kirkon kappelissa ja keskiviikkoisin klo 18 Helsingin tuomiokirkon kappelissa. Ryhmät ovat avoimia kaikille. Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista eikä sitoutumista.
Lisätietoja, ohjausta ja meditaatiomateriaaleja voi kysyä osoitteesta kristillinenmeditaatio.wccm@gmail.com.
Lue Kristillisen meditaation kansainvälisen yhteisön johtajan, benediktiinimunkki Laurence Freemanin haastattelu täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Voiko mindfulness olla kristillistä? – ”Keskeistä on se, miten ihminen itse harjoituksensa määrittelee”
HengellisyysTutkijatohtori Ville Husgafvelin mukaan mindfulness itsessään ei ole välttämättä millään lailla henkinen tai uskonnollinen harjoitus vaan itsetuntemusta ja hyvinvointia tukeva työkalu. Luterilaisissa seurakunnissa mindfulness-harjoituksia käytetään monella tavalla.
