Harras hetki: Oi Herra, jos mä matkamies maan − vapaaehtoista kantajaa Anssi Rauhalaa koskettavat etenkin hautajaiset, joihin ei saavu saattoväkeä
Kuolema on liipannut läheltä Anssi Rauhalaa itseäänkin.

Kuolema on liipannut läheltä Anssi Rauhalaa itseäänkin.

Harras hetki: Oi Herra, jos mä matkamies maan − vapaaehtoista kantajaa Anssi Rauhalaa koskettavat etenkin hautajaiset, joihin ei saavu saattoväkeä

Rauhala on kokenut arkunkantajan tehtävän erittäin merkitykselliseksi.

Kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Anssi Rauhalan isä alkoi sairastella muutama vuosi sitten. Se sai Rauhalan miettimään, että hän voi joutua lähiaikoina kantamaan hautaan läheisen ihmisen. Rauhala alkoi lukea hautaamiseen liittyvää kirjallisuutta. Hän syventyi asiaan niin perusteellisesti, että päätti mennä kysymään hautaustoimistosta, miten pääsisi vapaaehtoiseksi arkunkantajaksi.

Muutaman viikon kuluttua siitä Rauhala sai Kantajapalvelusta ensimmäisen työtehtävän. Hänen saavuttuaan Honkanummen hautausmaalle kollegat odottivat jo rivissä ja alkoivat opastaa häntä. Joku myös heitti kysymyksen, osaako hän seisoa yhdellä jalalla. Rauhalasta se osoittaa, että eri ammattikuntia edustavat arkunkantajat ovat vakavasta ja vastuullisesta tehtävästään huolimatta huumorintajuista porukkaa.

Toisten auttaminen onkin Rauhalasta tärkeintä, mitä ihminen voi elämässään tehdä.

Arkunkantajan tehtävän Rauhala on kokenut erittäin merkitykselliseksi. Se on auttanut häntä ymmärtämään, miten riippuvaisia ihmiset ovat muiden avusta erityisesti kuoleman kohdatessa. Toisten auttaminen onkin Rauhalasta tärkeintä, mitä ihminen voi elämässään tehdä. Siitä tulee myös hyvä olo.

Rauhalan mukaan arkunkantajalla on hyvä olla tumma puku ja oma auto sekä tilannetajua. Auto on tarpeen, koska kantaja joutuu kulkemaan työkeikoilla eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Arkunkantaja saa Kantajapalvelusta yleensä pari kertaa viikossa tekstiviestillä kyselyn, käykö tietty päivä. Jos päivä sopii, hän saa ohjeet, missä hautaaminen tapahtuu ja millaisen kaavan mukaan se toimitetaan, sillä eri kirkkokuntien hautajaismenot poikkeavat toisistaan.

Rauhala kuvailee arkunkantajien tekevän työtään huomaamattomasti ja keskittyneesti, tietyssä tahdissa ja selkeitä sääntöjä noudattaen.

Anssi Rauhala on nähnyt monenlaisia hautajaisia. Toisessa ääripäässä ovat hautajaiset, joissa on satojen ihmisten saattojoukko, toisessa hautajaiset, joissa ei ole paikalla ketään. Koskettavimpia kokemuksia ovat olleet viimeksi mainitut. Kerran yksi arkunkantajista alkoi yksinäisen vainajan arkun ääressä laulaa spontaanisti virttä Oi Herra, jos mä matkamies maan.

Rauhalan isä lähetettiin viimeiselle matkalle veljensä rakentamassa arkussa kaksi vuotta sitten. Rauhala oli sinut isänsä kuoleman kanssa ja halusi pukea tämän arkkuun eli tehdä arkuttamisen.

Kuolema liippasi Rauhalaa itseään läheltä reilu vuosi sitten, kun hän putosi Espoossa jäälle riippuliitimellä. Järkyttävän onnettomuuden myötä hänen ymmärryksensä kuolemasta ja elämän arvaamattomuudesta syveni entisestään. Rauhala toivoo, että osaisi elää loppuelämänsä ihmisiksi muiden ihmisten rinnalla. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi