Rukous ja mietiskely kuuluvat Leena Piiraisen jokaiseen päivään.
Harras hetki: Leena Piirainen palaa joka kevät espanjalaisluostarin puutarhuriksi
Leena Piirainen luopui nunnahaaveistaan tultuaan isoäidiksi, mutta elää silti neljä kuukautta vuodesta luostarissa. Suomessakin hän pyrkii pitämään rukouksen mukana kaikissa tekemisissään.
Leena Piiraisen kotona piirongin päällä on orjantappurakruunuun ja punaiseen viittaan puetun Jeesuksen kuva. Sen edessä keinutuolissa hän lukee Raamattua, rukoilee ja mietiskelee. Jeesuksen kuva on tuomisia espanjalaisesta Batuecasin luostarista.
Alun perin Piiraisen ei pitänyt viettää eläkepäiviään tässä helsinkiläiskaksiossa. Hän oli pitkään suunnitellut liittyvänsä katoliseen kirkkoon ja muuttavansa luostariin. Kaipuu alkoi kasvaa niinä vuosina, jotka hän oli lähetystyössä Venezuelassa. Hän myös kävi lomillaan Espanjassa pitkillä pyhiinvaelluksilla ja luostareissa. Sitten hän sai lapsenlapsia, ja suunnitelmat muuttuivat.
Luostarielämästä Piiraisen ei silti ole tarvinnut luopua kokonaan. Vuonna 2014 hän poikkesi eräällä vaelluksellaan Salamancan maakunnassa sijaitsevaan Batuecasin karmeliittaluostariin. Kun hän vuorten yli taivallettuaan näki lopulta edessään pienen, vähän hylätyn oloisen erämaaluostarin, hän tunsi saapuneensa kotiin.
Oliiveja poimiessaan Piirainen kiittää Jumalaa kasvusta.
Elämä luostarin vaatimattomissa oloissa tuntui niin omalta, että Piirainen tiedusteli mahdollisuutta viettää siellä pidempiä aikoja kerrallaan. Sattumalta luostari tarvitsikin jonkun puutarhatöihin – ja Piirainen rakastaa puutarhanhoitoa. Seuraavana keväänä hän alkoi raivata ja kunnostaa luostarin hylättyä puutarhaa ja pihaa. Syksyllä hän palasi korjaamaan oliivi- ja hedelmäsatoa. Siitä lähtien hän on viettänyt luostarissa kaksi kuukautta kahdesti vuodessa: maalis–huhtikuussa ja loka–marraskuussa.
Batuecasissa Piirainen nauttii eniten hiljaisuudesta ja ympäröivästä luonnosta. Puutarhassa työskennellessään hän kuuntelee luonnon ääniä ja kokee olevansa yhtä koko luomakunnan kanssa. Työtä tehdään hiljaa rukoillen. Oliiveja poimiessaan Piirainen kiittää Jumalaa kasvusta. Jos hän vaikka tiskaa, hän siunaa ihmistä, joka on syönyt lautaselta. Jos hän kattaa pöytää, hän siunaa sitä, joka tulee sillä paikalla aterioimaan. Tällä tavalla koko elämään tulee rukouksen henki.
Suomessakin Piirainen pyrkii pitämään rukousta mukana kaikissa tekemisissään. Pitkin päivää hän toistaa mielessään Jeesuksen rukousta ”Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä ihmistä”. Joissakin tilanteissa rukous tiivistyy kahteen sanaan: ”Jeesus Kristus” tai ”Jeesus armahda”. Ne myös toimivat mietiskelyssä mielen tyhjentämisen apuna.
Luostarissa aamu alkaa aina hetkipalveluksella, jonka jälkeen rukoillaan tunti hiljaisuudessa polvillaan. Sitten on messu. Saarnat ovat erilaisia kuin ne, joihin Piirainen on Suomessa tottunut. Niissä painotetaan jumalasuhdetta ja Jumalan etsimistä omasta sisimmästä. Ehtoollisen jälkeen istutaan vielä jonkin aikaa hiljaisuudessa. Piirainen on kokenut, että juuri se on paras aika seurustella Jeesuksen kanssa.
Ohjausta hiljaiseen rukoukseen saa kaikille avoimesta ryhmästä, joka kokoontuu torstaisin klo 18 Annankulmassa, Annankatu 14 D, Helsinki.
Illan aluksi on aina lyhyt ohjaus johonkin meditatiivisen rukouksen traditioon ja sen jälkeen 20–30 minuutin mittainen hiljainen rukous. Illan lopuksi on mahdollista keskustella koetusta tai kysymyksistä, joita harjoituksen aikana on noussut esille.
Ohjaajina ovat Pekka Yrjänä Hiltunen, Tapio Koivu, Lauri Maarala, Leena Piirainen, Anne Pönni ja Sirkka-Liisa Raunio.
Lisätietoja antaa Sirkka-Liisa Raunio, sirkka-liisa.raunio@evl.fi tai 050 359 3616.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Ihme voi olla sekin, että näkee jonkun asian toisella tavalla”, sanoo kirjailija Joel Haahtela, joka kulki Athos-vuoren pyhiinvaelluksella hyvin kauas
HengellisyysKristinusko on opettanut Joel Haahtelalle, että kaikkea ei tarvitse yrittää hallita itse. Voi nöyrtyä ja kääntyä Jumalan puoleen.
