Harras hetki: Pimiöön meneminen on kuin menisi messuun, tuumii Antti Nylén
Antti Nylénin valokuvauslaitteisto oli muutama vuosikymmen sitten ammattilaisten käytössä.

Antti Nylénin valokuvauslaitteisto oli muutama vuosikymmen sitten ammattilaisten käytössä.

Harras hetki: Pimiöön meneminen on kuin menisi messuun, tuumii Antti Nylén

Pimiötyöskentely maadoittaa Antti Nylénin maailmaan. Samalla hän lähenee Jumalaa.

Antti Nylén on oivaltanut jotain tärkeää elämästä. Siinä on oltava oikeassa suhteessa kahta asiaa: maailmasta vetäytymistä ja maailmalle antautumista.

Sunnuntaiaamuisin Nylén vetäytyy katoliseen messuun. Usein hän ei jaksaisi. Hän yrittää keksiä tekosyitä jäädä kotiin. Mutta kun hän lopulta voittaa itsensä ja menee messuun, se palkitsee. Nylén on käynyt sunnuntaimessussa satoja kertoja ja lähtenyt sieltä pahoilla mielin ehkä kahdesti.

Messu on maailma, joka toimii omien sääntöjensä mukaan. Messuun tuodaan se, mitä kuutena päivänä ollaan koettu, ja kuutena arkipäivänä yritetään elää todeksi sitä, mitä messussa harjoitellaan.

Arkena pitää elää, antautua maailmalle ja saada "jälkiä, haavoja, tartuntoja, traumoja", kuten Nylén kirjoittaa uusimmassa kirjassaan. Sitten pitää taas vetäytyä ja katsoa, mitä kantaa mukanaan. Jos jompikumpi puuttuisi, Antti Nylén tulisi hulluksi.

Jumalasta erkaantuu esimerkiksi kovassa krapulassa.

Messu ei ole ainoa tapa vetäytyä. Nylén voi myös mennä pimiöön. Hänen rivitalokotinsa pohjakerroksen kylpyhuoneessa on punavalo ja vanhoja laitteita, jotka olivat muutama vuosikymmen sitten huippukallista ammattilaistavaraa. Nyt niitä saa kirpparilta pikkurahalla.

Nylén alkoi valokuvata kymmenisen vuotta sitten. Perheeseen oli tullut lapsia, ja Nylén tiesi, että meidän kulttuurissamme on velvollisuus valokuvata lapsia. Valtavirtaan tulleet digipokkarit eivät kiinnostaneet tippaakaan, joten Nylén osti käytetyn filmijärjestelmäkameran ja objektiiveja. Pian hän oppi rakastamaan valokuvauksessa käytettäviä asioita: kameroita, filmejä, myrkyllisiä kemikaaleja ja ennen kaikkea paperisia kuvia.

Pimiöön menemisessä on paljon samaa kuin messuun menemisessä. Ensin on kuljettu maailmassa ja kerätty aineistoa. Sitten mennään pimeään huoneeseen, jossa maailma täytyy unohtaa ja jossa saa ja pitää keskittyä siihen kauniiseen ja merkitykselliseen, mikä on käsillä. Pimiöön meneminen on vaivalloista, mutta kun Nylén saa mentyä sinne, hän ihmettelee, miksei mene useammin.

Messussa käyminen ja pimiötyöskentely maadoittavat Antti Nylénin maailmaan. Nylén ajattelee, että samalla hän lähenee Jumalaa. Jumala on hänelle realiteetti, josta korkealentoiset sanat ja ylevä filosofia lähinnä erkaannuttavat. Jumala tarkoittaa sitä, että maailmassa on jokin mieli.

Jumalasta erkaantuu myös esimerkiksi kovassa krapulassa. Silloin Nylénistä tuntuu, että hän leijuu irrallaan kaikesta, että kaikki on yhdentekevää ja että merkitysten maailma on vain harmaata sotkua. Silloin hämärtyvät Jumalan ohella muutkin tosiasiat, kuten puiden hahmot ja niissä elävät linnut.

Sitten onkin taas hyvä mennä messuun tai pimiöön ja palata maan pinnalle.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi