Harras hetki: Puutarhuri Tuomo Salovuori perusti hiljaisuuden puutarhan
Tuomo Salovuori istutti Vivamon hiljaisuuden puutarhaan narsisseja ja orvokkeja.

Tuomo Salovuori istutti Vivamon hiljaisuuden puutarhaan narsisseja ja orvokkeja.

Harras hetki: Puutarhuri Tuomo Salovuori perusti hiljaisuuden puutarhan

Puutarhatyö Vivamossa rauhoittaa Tuomo Salovuoren mieltä. Siinä näkee konkreettisesti käsiensä työn tuloksen.

Englannin hiljaisuuden puutarhoissa 15 vuotta sitten kierrellyt ­Tuomo Salovuori ihastui näkemäänsä. Palattuaan matkalta puutarhurin koulutuksen saanut Salovuori ehdotti tällaisen puutarhan perustamista Lohjalla sijaitsevan Vivamon loma- ja kurssikeskuksen alueelle.

Ehdotus meni läpi, ja Salovuori on hoitanut viiden aarin kokoista kukkivaa keidasta kahden muun vapaaehtoisen kanssa. Puutarha kuuluu kansainväliseen Quiet Garden -ketjuun.

Hiljaisuuden puutarhoista pyritään Tuomo Salovuoren mukaan luomaan psyykkistä hyvinvointia lisääviä, rauhallisia ja suojaisia lepopaikkoja. Vivamon puutarhasta löytyy kasvihuone ja rauhoittavia elementtejä kuten vesiaiheita, seesteisiä värejä, tauluja ja mindfulness-harjoitteita.

Toisaalta puutarhassa on kiehtovaa rosoisuutta, sillä vapaaehtoiset puutarhurit eivät ehdi hoitaa sitä päivittäin. Kävijät ovatkin antaneet hyvää palautetta siitä, ettei paikka ole niin viimeisen päälle.

Puutarhaharrastus synnyttää lepuuttavan luontoyhteyden ja tarjoaa uutta luovaa fyysistä tekemistä.

Erityisesti keväällä puutarha vaatii vapaaehtoisilta ison ponnistuksen, kun he istuttavat sinne uusia kasveja. Salovuoren kokemus on, että puutarhanhoidosta pystyy nauttimaan paremmin myöhemmin kesällä. Silloin ehtii katsella rauhassa puutarhan kasvua, juomaan kahvit ja juttelemaan puutarhassa käyvien ihmisten kanssa.

Tuomo Salovuorelle puutarhaharrastus merkitsee kokonaisvaltaista, hyvinvointia kannattelevaa voimaa. Se synnyttää lepuuttavan luontoyhteyden ja tarjoaa samalla uutta luovaa fyysistä tekemistä vuoden rytmin mukaan. Kun näkee käsiensä työn tulokset, se on hyvin palkitsevaa.

Vivamon puutarhassa kukkivat keväisin sipuli­kasvit, krookukset, lumikellot ja narsissit. Toukokuussa maasto on sinisenä lemmikeistä. Silloin kukkivat myös omena- ja kirsikkapuut.

Kesällä kukkaloistoa tuovat syreenit, perennat, ruusuorapihlajat ja pensasruusut.

Salovuori kertoo, että puutarhassa on pyritty myös vaalimaan paikan lähes satavuotista historiaa aurinkokellon ja muiden vanhojen esineiden muodossa. Vivamon loma- ja kurssikeskus sai aikanaan alkunsa siitä, kun helsinkiläinen aatelisnainen Karin af Björkesten osti alueen ja perusti sinne pohjoismaisten naisten hengellisen yhteisön.

Green Care -toiminnan kehittäjä Tuomo Salovuori, 60, asuu Vantaalla. Hän on työskennellyt pitkään kuntouttavan luontotoiminnan parissa Sininauhaliiton Vihreä veräjä -hankkeessa.

Tänä keväänä Salovuorelta ­on ilmestynyt kirja ­Luonnon ­lahjoja (Kirjapaja). Se antaa vinkkejä luontoyhteyden vahvistamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen sitä kautta. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt puutarha­painotteinen kirja ­Vihreyden keskellä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi