Amos Andersonin salissa on juhlava tunnelma. Kuva: Niclas Warius / Konstsamfundet
Harvassa kodissa on kappeli, kattoikkuna kylpyhuoneessa tai savupirttiä muistuttava ruokailutila, mutta sellaisiakin Helsingistä löytyy
Kotimuseokierroksella selviää, miten asuivat upporikas taidemesenaatti, maailmankuulu arkkitehtipariskunta ja tarmokas käsityöihminen.
Keittiö puuttuu, mutta kappeli on
Amos Andersonin kotona näkyy hänen kiinnostuksensa taiteeseen. Kuva: Niclas Warius / Konstsamfundet
Liikemies Amos Andersonin (1878–1961) kotimuseo Yrjönkadulla avattiin yleisölle vuonna 2023. Tiloissa toimi Andersonin kuoleman jälkeen taidemuseo vuoteen 2017 asti, joten kotimuseon perustaminen vaati muutostöitä, joissa huoneisto palautettiin 1920-luvun asuun.
On oikeastaan aika outoa, että joku on elänyt arkeaan kaiken tämän kullanhohdon, kristallikruunujen ja vanhan taiteen keskellä. Tilat tuntuvat enemmän edustustiloilta kuin kodilta. Tunsikohan perheetön Anderson itsensä koskaan yksinäiseksi täällä? Vai oliko hän, työteliäs sanomalehtikustantaja, taiteen tukija ja teatterin ystävä, edes kovin usein kotona?
On vaikea kuvitella Andersonia – tai ketään hänen seurapiireistään – rennosti löhöilemässä noilla sohvilla. Ruokasalikin näyttää siltä, että siellä on tarkoitus nauttia monen ruokalajin päivällisiä, ei pikaisesti lämmitettyjä tähteitä.
Etäistä vaikutelmaa vahvistaa myös se, että museokokonaisuuteen ei kuulu makuuhuonetta tai keittiötä, kylpyhuoneesta puhumattakaan. Sen sijaan puoli kerrosta muiden tilojen yläpuolella sijaitsee kappeli. Sinne Anderson sijoitti keräämäänsä uskonnollista taidetta. Hän myös työskenteli kappelissa. Ehkä hän välillä piti taukoa ja kävi soittamassa uruilla kappelin sivuhuoneessa. Kerrotaan, että hän olisi nuorena haaveillut kanttorin ammatista.
Amos Andersons Hem, Yrjönkatu 27. Lisätietoja www.amoshem.fi
Näin ammattilaiset sisustavat
Aino ja Alvar Aallon kodissa on monia tutunnäköisiä huonekaluja. Kuva: Kaisa Halonen
Arkkitehti Alvar Aalto (1898–1976) on iso nimi myös Suomen rajojen ulkopuolella. Siitä saa muistutuksen Aallon kotitalossa Munkkiniemessä. Arkipäivisin opastettuja kierroksia järjestetään vain englanniksi, koska vierailijat ovat kansainvälistä joukkoa.
Jos on tutustunut lähinnä Aallon suunnittelemiin julkisiin rakennuksiin, kotitalon ihmisenkokoinen mittakaava viehättää. Ikoniset, niin monesti nähdyt Aallon klassikkohuonekalutkaan eivät täällä näytä tylsiltä. Ei edes se jakkara.
Kadulle päin talo näyttää suljetulta, melkeinpä torjuvalta. Olohuoneen isot ikkunat, terassi ja kattoterassi avautuvat suloisesti rehottavaan puutarhaan päin.
Alvar Aalto suunnitteli Riihitiellä sijaitsevan, vuonna 1936 valmistuneen talon yhdessä arkkitehtipuolisonsa Ainon kanssa, ja talossa oli myös heidän arkkitehtitoimistonsa työtilat. Kiinnostavia yksityiskohtia löytyy ovenkahvoista ja kylpyhuoneen kattoikkunasta alkaen, ja kaikille ratkaisuille on jokin syy. Keittiössä tiskipöytä on sijoitettu ikkunan eteen, mikä on varmasti keventänyt tylsien kotitöiden tekemistä.
Kaikki talossa ei ole Aaltojen käsistä lähtenyttä, vaan siellä on esillä myös muotoilijakollegoiden ja taiteilijaystävien töitä. Alvar Aallosta itsestään pääsee kotona näkyviin myös vähemmän tunnettu puoli: kuvataiteilija, joka teki abstrakteja maalauksia ja puureliefejä.
Aino Aalto kuoli vuonna 1949. Talossa ehti olla kaksi emäntää, sillä muutaman vuoden leskenä oltuaan Alvar Aalto avioitui uudelleen. Myös Elissa Aalto oli arkkitehti ja miehensä työtoveri.
Alvar Aallon kotitalo, Riihitie 20. Lisätietoja ja pääsyliput www.alvaraalto.fi
Lasiaarteita ja karjalaismeininkiä
Tyyne-Kerttu Virkin kotoa on hienot merinäköalat. Kuva: Kaisa Halonen
En tiennyt ennestään mitään Tyyne-Kerttu Virkistä (1907–2000), ja juuri siksi hänen kotiinsa kurkistaminen on erityisen kiinnostavaa. Töölöläinen kerrostaloasunto ei ole ylellinen eikä ulkomaisten turistien ohjelmassa. Lähes kaikki museon vieraat näyttävät olevan eläkeikään ehtineitä naisia. He asettuvat mutkattomasti taloksi, riisuvat kengät ja jättävät laukkunsakin eteiseen. Kodin tuntua luo sekin, että tässä museossa sohvilla ja tuoleilla saa istua.
Tyyne-Kerttu Virkki oli Suomen ensimmäinen käsityöneuvos, joka urallaan ehti moneen. Hän muun muassa opetti, keräsi laajan kokoelman karjalaisia käsitöitä, toimi 26 vuotta Omin käsin -lehden päätoimittajana ja oli koti- ja taideteollisuusliike Vokki Oy:n toimitusjohtaja.
Virkki muutti arkkitehti Elsi Borgin suunnittelemaan taloon Merikannontiellä sen valmistuttua vuonna 1952. Käsityön ja designin ammattilaisena hän sisusti kotinsa tuon ajan huonekaluilla ja esineistöllä. Tulos on kodikas, käytännöllinen ja kaunis. Ihastuksesta huokaillen museovieraat bongailevat esimerkiksi Rut Brykin ja Toini Muonan keramiikkaa sekä Gunnel Nymanin, Oiva Toikan ja Kaj Franckin lasia.
1960-luvun lopulla osa seinistä maalattiin aikakauden muodin mukaisesti vahvoilla väreillä ja esimerkiksi olohuoneeseen laitettiin kangastapetti. Keittiön yhteydessä olevasta pienestä ruokailutilasta tuli tummasävyinen. Karjalan kannaksella syntynyt Virkki haki tilaan kuulemma savupirtin tunnelmaa, ja siksi sitä koristavat muun muassa rukinlavat ja kukkopillit.
Ilahduttava yksityiskohta löytyy keittiöstä. Pula-aikaan suunnitellussa kaapistossa leikkuulaudan alla on laatikko, johon leivänmurut voi ottaa talteen ja käyttää myöhemmin korppujauhoina.
Virkki kotimuseo, Merikannontie 3 B 32, Helsinki. Vierailu täytyy varata etukäteen, lisätietoja osoitteessa www.virkkimuseo.com
Kotimuseoissa aika pysähtyy
Kirjailija Pirkko Soininen esittelee kirjassaan Siellä missä sydän on (Avain 2026) yksitoista taiteilijakotia eri puolilta Suomea. Kirja ei ole tavanomainen matkaopas, sillä Soininen on viettänyt kotimuseoissa aikaa useamman päivän päästäkseen lähemmäs kunkin taiteilijan persoonaa ja elämäntapaa. ”Selväksi kävi, että taiteilijakodeista saa sitä enemmän irti, mitä pidemmäksi aikaa malttaa pysähtyä, hiljentyä, katsella, aistia, tutkia”, hän kirjoittaa.
Soininen on myös tehnyt huolellista taustatyötä elämäkertojen, lehtihaastattelujen ja muiden lähteiden parissa ja osaa poimia niistä värikkäitä tarinoita. Esimerkiksi taidemaalari Reidar Särestöniemellä oli koirien lisäksi lemmikkihanhia ja hän pelasti ja hoiti kuntoon loukkaantuneita lintuja, kuvanveistäjä Eva Ryynänen huhki heinätöissä ilkialastomana ja taidemaalari Jonas Heiska hiihteli järvellä itse rakentamillaan ponttonisuksilla.
Valitut taiteilijat ovat hyvin erilaisia: toisessa ääripäässä ovat ITE-taiteilijat Veijo Rönkkönen ja Enni Id, toisessa taas sellaiset kansalliset merkkimiehet kuin kuvanveistäjä Emil Wikström ja säveltäjä Joonas Kokkonen. Museo voi olla pieni mökki syrjäseudulla, komea ateljee, Alvar Aallon suunnittelema uniikki villa tai mitä tahansa niiden väliltä. Pääkaupunkiseudulta ovat mukana kuvanveistäjä Laila Pullisen ja käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkin kodit.
Vaikka museota perustettaessa monet kodit on selvästi kuratoitu ja niistä on raivattu pois elämän arki, eläytyvälle havainnoijalle ne kertovat paljon asukkaistaan. Soininen pysähtyy tutkailemaan kirjahyllyjä ja -pinoja, katselee valokuvia ja kiertää keittiöt ja pihapiirit.
Jos taiteilijakodeista pitäisi löytää yksi yhteinen piirre, se on Soinisen mukaan persoonallisuus. Niiden asukkaat ovat olleet itsenäisiä ja vapaita trendeistä ja muiden ihmisten odotuksista.
Välillä vierailijan valtaa melankolia. Museoidussa kodissa aika tuntuu pysähtyneen. ”Ihmiset katoavat, paikat jäävät”, Soininen kirjoittaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispa Kaisamari Hintikka esittelee virka-asuntonsa, jossa koti ja edustustilat sekoittuvat: ”Parhaimmillaan piispala on silloin, kun täällä on paljon väkeä ja puheensorinaa”
Hyvä elämäHän on sisustanut Espoossa sijaitsevaa empiretyylistä vanhaa pappilaa perintöhuonekaluilla ja nettihuutokauppalöydöillä.
