null Helin: Suru helpottaa kymmenessä vuodessa – samassa ajassa voi saada uuden yhteisön

Helin: Suru helpottaa kymmenessä vuodessa – samassa ajassa voi saada uuden yhteisön

Surun vuodet opettivat, että kun katsoo ympärilleen, sieltä voi löytää uusia ystäviä.

Kirjoitan tätä junassa matkalla uurnanlaskuun ystävän tueksi. Hän menetti vanhemman korkeassa iässä, omat vanhempani lähtivät ennen eläkkeelle pääsyä, kuudenkympin iässä.

Silloin toinen lapsi oli vuoden, töissä oli muistaakseni yt-neuvottelut ja perheessä joku lukemattomista vaalikiertueista. Silloin olimme veljeni kanssa yht’äkkiä täysorpoja, eikä meillä ollut enää mummolaakaan, koska mummo kuoli samassa syssyssä. Loput sukulaiset kaikkosivat kuka minnekin. Nyt kun katsoo taakse päin, voi sanoa, että toipuminen vei kymmenen vuotta. Onneksi tilalle tuli uusia perheenjäseniä. Jo kymmenen vuotta perheeseeni on kuulunut puoli päiväkotia.

Samalla kun lapset hitsautuivat yhteen, yhteen hitsautuivat myös vanhemmat.

Lasteni päiväkodin pitkäaikainen johtaja johti lapsia ja meitä aikuisia erittäni viisaasti. Kävimme välillä tekemässä päiväkodissa porukalla vihannessoppaa, välillä pidimme kirpputoria ja kappas vaan, kuin varkain me kaikki tutustuimme toisiimme erittäin hyvin. Samalla kun lapset hitsautuivat yhteen, yhteen hitsautuivat myös vanhemmat. ”Yhtä perhettä” tarkoitti samaa kuin yhtä päiväkotiperhettä ja tarkoittaa sitä yhä: aina voi pyytää apua ja tarjota apua. Nyt samaa päiväkotia käyneet lapset ovat samalla luokalla yläkoulussa. Sen kymmenen vuoden suru opetti, että että pitää katsoa ympärilleen ja ymmärtää, että ystävä voi olla uudessa suunnassa. Ja sen, että yhteisö tehdään itse.

Pyhäinpäivän aika on monelle raastavaa tuntien laskemista, jolloin vain odottaa, että pyhä on ohi. Ettei tarvitse enää keskittyä muistamaan, koska sen muistamisen raskautta ei tajua ennen kuin on sen kokenut pohjia myöten. Joskus menee kymmenen vuotta, joskus jopa enemmän.

Kirjoittaja on äiti ja Huono Äiti -yrityksien vetäjä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: