Helin: Vihaatko sinä teiniä?
Teiniä vihaamalla teini oppii vain vihaamaan itseään.
”Voitteko kertoa niille mopoileville kullannupuillenne, että sitä pakoputkiviritettyä paskakasaa ei tarvitse huudattaa ilta-aikaan tai kohta jotain sattuu leukaan.”
”Taas jonkun kullannuput on roikkuneet kaupan lastauslaiturilla, kertokaa omillenne, että teidät on nähty ja kuvat otettu.”
”Vanhemmat, pitäkää huoli siitä, ettei meidän pihan läpi kävellä, teidän kullannuput käyttää meidän pihaa oikotienä ja kohta pistän sähkölankaa väliin!”
Voi miten ihania tietolähteitä somen kaupunkiryhmät ovat. Niissä kerrotaan luomuporkkanan myyntiajat läheisellä parkkipaikalla kerran kuussa, lähiparturin tukanleikkuutarjoukset, ja niissä syyllistetään kanssaihmisiä tehdyistä ja tekemättömistä asioista. Syyllisistä helpoimpia ovat nuoret.
Monen nuoren ainoat kaverit ovat kaljakassi ja tupakka-aski, kotona kolkuttaa työttömyys ja itseinho.
Jos perustaisin tietoni pelkästään somen puskaradioihin, voisin luulla, että nuoret ovat saatanasta. Nuoret ovat liian äänekkäitä, nuoret ovat väärissä paikoissa, nuoret eivät tee töitä tai jos tekevät, tekevät töitä väärin, nuoret ajavat autolla liian kovaa ja mopoilla liian äänekkäästi. Oikeastaan olisi parempi, jos nuoruutta ei olisi, pulleaposkinen vauva voisi vaihtua suoraan keski-ikäiseksi, joka ei vaivaa ketään paitsi ehkä puolisoa.
Nuorten pahoinvointi lisääntyy. Nuoret ovat masentuneita, ahdistuneita, itsetuhoisia ja onnettomia. Monen nuoren ainoat kaverit ovat kaljakassi ja tupakka-aski, kotona kolkuttaa työttömyys ja itseinho. Ja minkähän takia? Meidän nuoremme saavat kasvaa siihen, että he ovat tiellä, he ovat rasite, he ovat vaikeita, he ovat väärässä paikassa ja aina väärässä.
Nuoruusinholle on psykologinen nimi, efebifobia. Nuoruusinholle altistavia tekijöitä ovat nuoria koskevien negatiivisten uutisten ja sosiaalisen median postausten jatkuva lukeminen. Ihan pikaisella silmäyksellä voi todeta, että meillä on kansassa vakava uusi kansantauti: nuoruuden inho. Siihen muuten saa Yhdysvalloissa jo hoitoa.
Nuorten ja vanhempien kommunikaatio on kaksisuuntainen tie: jos viestimme nuorille on rohkaisun, ymmärryksen, kunnioituksen ja rakkauden viestin, meillä on mahdollisuus saada sama takaisin.
Kesällä meillä oli ravintolassa töissä monta nuorta, joita kaikkia yhdisti se, että he olivat ensimmäisissä kunnon töissä. He olivat mahtavia ja tunsivat itsensä tärkeiksi osasiksi yrityksen toiminnassa. He oppivat, kun heitä opetti. Jokainen heistä teki töitä oman kapasiteettinsa mukaan ja ylsi parhaimpaansa.
Nuorten ja vanhempien kommunikaatio on kaksisuuntainen tie: jos viestimme nuorille on rohkaisun, ymmärryksen, kunnioituksen ja rakkauden viestin, meillä on mahdollisuus saada sama takaisin. Ei se ole helppoa, mutta kokeilemisen arvoista. Meillä ei ole varaa opettaa nuoriamme ajattelemaan itseään ihmisroskana.
Kirjoittaja on äiti ja Huono Äiti -yrityksien vetäjä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helin: Rippipapilla olisi loistava tilaisuus yhdistää erkaantuneita perheitä
PuheenvuorotLiki puolet rippikoululaisten vanhemmista ovat eronneita. Konfirmaatiossa suvut istuvat yleensä eri puolilla kirkkoa toisiinsa vilkaisematta.
Helin: Lapsella ei pitäisi olla kasin aamuja
Puheenvuorot