null Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyönohjaaja Sirpa Zotow palkittiin uraauurtavasta työstä – ”He ovat ihania nuoria, jotka ovat joutuneet vaikeisiin elämäntilanteisiin”

Erityisnuorisotyönohjaaja Sirpa Zotow työskentelee esimerkiksi vapautuvien nuorten vankien parissa.

Erityisnuorisotyönohjaaja Sirpa Zotow työskentelee esimerkiksi vapautuvien nuorten vankien parissa.

Ajankohtaista

Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyönohjaaja Sirpa Zotow palkittiin uraauurtavasta työstä – ”He ovat ihania nuoria, jotka ovat joutuneet vaikeisiin elämäntilanteisiin”

Sirpa Zotow on tehnyt nuorisotyötä 40 vuotta. Maailma on muuttunut, mutta nuorten perustarpeet eivät. 

Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön keskus Snellussa työskentelevä Sirpa Zotow on saanut Kirkon Erityisnuorisotyön teko 2021 -palkinnon. Perusteluissa kiiteltiin erityisesti Zotowin kehollista ja kokonaisvaltaista työotetta vaikeassa asemassa olevien nuorten hyväksi. Zotow on katu- ja vankilatyön pioneeri, joka on ollut myös perustamassa tarinateatteri Pyhää Solmua. 

Kehollinen työote Zotowin työssä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän teetättää kehollisia harjoituksia, jotka auttavat laukaisemaan jännitystä.

– Olen käynyt myös shiatsu-hierojakoulutuksen, johon liittyy ajatus ihmisestä kokonaisuutena. Mitä paremmin keho voi, sitä paremmin mieli voi ja päinvastoin.

Sirpa Zotow tekee töitä nuorten ja nuorten aikuisten parissa, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

– He ovat syrjäytettyjä, huonosti voivia nuoria, jotka ovat ehkä jo lapsuudesta alkaen joutuneet taistelemaan. Osa on aika traumatisoituneita tai hyväksikäytettyjä. He ovat ihania nuoria, jotka ovat joutuneet vaikeisiin elämäntilanteisiin, Zotow sanoo.

Kohdatessaan vankilassa olevia nuoria aikuisia Sirpa Zotow tahtoo välittää toivoa ja uskoa omiin kykyihin.

Kohdatessaan vankilassa olevia nuoria aikuisia Sirpa Zotow tahtoo välittää toivoa ja uskoa omiin kykyihin.

Toivoa vankilassa oleville nuorille

Sirpa Zotowin työhön kuuluu myös vankiloissa käyminen ja vapautuvien tai koevapauteen pääsevien vankien kohtaaminen.

– Kun vapautuminen koittaa, siinä on suuria riskejä. Yritän auttaa nuorta sopeutumaan yhteiskuntaan, mahdollisesti autan myös asunnon saamisessa. Työkokeilupaikka voi löytyä Snellu Cafésta Matteuksenkirkolta.

Vankilassa olevat nuoret aikuiset ottavat kaiken avun yleensä erittäin kiitollisina vastaan. Zotow kokee, että hänen tehtävänsä on antaa heille toivoa.

– Vankilassa ihmisillä on ikään kuin etsikkoaika. He alkavat miettiä, onko tämä sitä mitä haluan vai haluanko muutosta elämään.

Pitää auttaa syvemmin ihmisiä, jotka ovat avun tarpeessa.

Nuoret, joita Sirpa Zotow tapaa, ovat usein kohdanneet monenlaisia auttavia tahoja elämänsä aikana. Ongelmana on kuitenkin se, että esimerkiksi lastensuojelussa työntekijöillä ei ole paljoa aikaa yhtä lasta tai nuorta kohti. Snellun työntekijöillä sitä on enemmän.

– Monessa paikassa on kiire ja tietty sapluuna, jonka mukaan toimitaan. Meillä Snellussa ei ole tiukkoja kaavoja, miten työtä tehdään, vaan saa etsiä ja kokeilla erilaisia juttuja, että mikä toimii ja auttaa.

Toisten auttamisessa pitää kuitenkin oppia tuntemaan omat rajansa. Sitä Zotow on opetellut kantapään kautta. 

– 30 vuotta sitten yritin auttaa kaikkia ja olin aivan loppu. Nyt autan muutamaa kerrallaan. Pitää auttaa syvemmin ihmisiä, jotka ovat avun tarpeessa.

Nuoret tarvitsevat sitä, että heidät hyväksytään

Sirpa Zotow on tehnyt nuorisotyötä kirkossa 30 vuotta. Sitä ennen hän oli 10 vuotta Espoon kaupungilla tekemässä jengityötä. Sinä aikana maailma on muuttunut, mutta nuoret ovat tavallaan aina samanlaisia. Tietyt perusasiat pätevät.

– Nuoret tarvitsevat sitä, että heidät hyväksytään sellaisina kun he ovat ja nähdään sellaisina kuin ne ovat. He tarvitsevat sitä, että heidän annetaan miettiä omaa elämäänsä. Vanhempien, opettajien ja kaverien tehtävänä on miettiä heidän kanssaan.

Zotow toivoo, että Suomessa ymmärrettäisiin lasten ja nuorten parissa tehtävän työn arvo. Ongelmien periytyminen sukupolvelta toiselle ja nuorten pahoinvointi ovat torjuttavissa. Tämän kaikki periaatteessa ymmärtävätkin, mutta resursseissa se ei näy. Kyse on valinnoista, siitä mihin yhteiskunnan varoja käytetään.

– Me tarvitsemme ihan jokaista nuorta, joka tuolla vetää kamaa. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.