null Snellun erityisnuorisotyötä vähennetään rajusti – psykologin palvelut lopetettiin jo

Uusiin somealustoihin laajenevan Saapas-työn kehittäminen on yksi tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohteista. Kuva Snellun Saapas-ryhmän päivystysvuorosta vuoden 2022 alussa.

Uusiin somealustoihin laajenevan Saapas-työn kehittäminen on yksi tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohteista. Kuva Snellun Saapas-ryhmän päivystysvuorosta vuoden 2022 alussa.

Snellun erityisnuorisotyötä vähennetään rajusti – psykologin palvelut lopetettiin jo

Helsingin seurakuntayhtymä säästää erityisnuorisotyön yksikkö Snellusta, jonka kohtaavan nuorisotyön tekijät vähenevät seitsemästä kolmeen.

Helsingin seurakuntayhtymä vähentää erityisnuorisotyön yksikkö Snellun toimintaa yhteensä kolmen ja puolen henkilötyövuoden verran. Virkojen vähentämisestä päätettiin seurakuntayhtymän yhteisiä palveluita koskeneissa yt-neuvotteluissa.

Erityisnuorisotyö on etsivää, kohtaavaa ja läsnäolevaa työtä, jossa pyritään tavoittamaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia ja tukemaan heitä. Työssä yhdistyvät kirkon kasvatus ja diakonia.

– Snellu Cafessa tehtävän työn rinnalla kohtaavaa nuorisotyötä on tehty tähän asti seitsemällä työntekijällä. Jatkossa kohtaavaa työtä tekee enää kolme ihmistä, erityisnuorisotyönohjaaja Maria Anttila sanoo.

Työntekijöitä vähennetään virkoja lakkauttamalla ja yhdistämällä sekä eläköitymisen avulla. Lisäksi määräaikainen nuorisotyönohjaajan projektivirka loppuu vuoden 2023 puolivälissä. Anttila mainitsee, että Snellun nuorille tarjoamat psykologipalvelut päätettiin lopettaa yt-neuvottelujen seurauksena.

Anttila kiinnittää huomiota siihen, että Snelluun kohdistuvat säästötoimet ovat huomattavia. Helsingin seurakuntayhtymän yhteisten toimintojen henkilöstöstä vähennettiin yt-neuvottelujen yhteydessä kaikkiaan yhdeksän prosenttia.

Kampin kappelin toimintaan kohdistuvien säästöjen jälkeen Snellun työtä leikattiin käsitykseni mukaan toiseksi eniten, Anttila sanoo.

Snellun Saapas-työ on kuulunut erityisnuorisotyönohjaaja Maria Anttilan tehtäviin. Hänen sijaisuutensa päättyy vuodenvaihteessa.

Snellun Saapas-työ on kuulunut erityisnuorisotyönohjaaja Maria Anttilan tehtäviin. Hänen sijaisuutensa päättyy vuodenvaihteessa.

Erityisnuorisotyön toimintamalli menee uusiksi

Snellun virkojen vähentämistä koskeva yhteisen kirkkovaltuuston päätösesitys on otsikoitu ”erityisnuorisotyön toiminnan uudelleenorganisointi”.

Esityksen mukaan tähän saakka pitkälle erikoistunutta erityisnuorisotyötä tehdään tulevaisuudessa entistä enemmän seurakunnissa sekä seurakuntien ja erityisnuorisotyön yhteistyönä. Uudenlaisessa toimintamallissa Snellun erityisnuorisotyölle on jatkossa löydettävä yhteistyökumppani joko seurakunnasta, yhteistyöjärjestöistä tai yhteisistä palveluista.

Lapsilta, nuorilta ja perheiltä leikataan, mutta se yritetään saada näyttämään hyvältä.

Päätösesityksen mukaan seurakuntien työntekijät toimivat jatkossa entistä useammin myös erityisosaamista edellyttävissä tehtävissä kuten vankilatyössä, ja saavat näihin tehtäviin tukea ja koulutusta.

Lisäksi erityisnuorisotyön yhteistyötä Helsingin seurakuntayhtymän Varustamojen kanssa vahvistetaan. Varustamot ovat uudenlaisia matalan kynnyksen diakoniakeskuksia, joissa ihmisiä autetaan eri tavoin. Nuoria työllistävä Snellu Cafe kokoaa päivittäin ihmisiä Itäkeskuksessa sijaitsevan Matteuksenkirkon Varustamolle lounastamaan.

Päätösesityksen mukaan seurakuntien yhteinen erityisnuorisotyö on ollut Helsingissä edelläkävijä useissa sellaisissa toiminnoissa, joita nykyään hoitavat jo useat muut toimijat.

Vahvistuuko nuorten auttaminen?

Edellä kuvatuilla toimenpiteillä pyritään päätösesityksen mukaan siihen, että Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyö ”ei heikkene vaan sen sijaan laajenee ja vahvistuu”.

Päätökseen liittyvän lapsivaikutusten arvioinnin mukaan palvelujen poistumisella voi olla akuutteja vaikutuksia lapsiin ja nuoriin, mutta pitkällä aikavälillä laajemmalle jakautunut osaaminen tukee entistä laajempaa lasten ja nuorten joukkoa.

– Pyrkimys on varmaan hyvä, mutta käytännön toteutus on vielä aivan auki. Ei tiedetä, mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä. Ilmeisesti päätökset siitä, mitä jätetään resurssien vähenemisen vuoksi jatkossa tekemättä, tehdään Snellussa, Maria Anttila sanoo.

Anttila pohtii myös, riittääkö seurakuntien nuorisotyöntekijöiden aika oikeasti erityisnuorisotyöhön, kun he vastaavat samalla rippikoulutyöstä, isoskoulutuksesta ja monenlaisesta kokoavasta työstä.

– Myös Helsingin seurakunnissa kasvatustyön resursseja on vähennetty jo ennen näitä leikkauksia, ja moni kasvatustyön pesti on ollut täyttämättä. Kun olemme kyselleet työpareja seurakunnista, niitä ei ole välttämättä löytynyt, Anttila sanoo. 

– Yksi oleellinen seikka on se, ettei yhtymän yhteisissä palveluissa voida määritellä, mitä seurakunnissa tehdään tai aletaan tehdä.

Muut toimijat eivät korvaa Snellussa tehtävää työtä

Tällä hetkellä Helsingin seurakunnissa on vain yksittäisiä työntekijöitä, joiden työnkuvaan erityisnuorisotyö kuuluu. Maria Anttila toteaa kuitenkin, että monessa seurakunnassa nuorisotyötä tehdään erityisnuorisotyön kaltaisella otteella.

– Esimerkiksi moni nuorten ryhmä voisi hyvin olla erityisnuorisotyön otsakkeen alla.

Helppoja säästökohteita ei yhteisessä seurakuntatyössä ole.

Anttila tarttuu myös päätösesityksen ajatukseen, jonka mukaan erityisnuorisotyön toimintoja hoitavat nykyään useat muut toimijat.

– Ylätasolta asia voi näyttää siltä, kun esimerkiksi sateenkaarityötä, kriminaalityötä ja nettiauttamista tekevät muutkin, mutta spesifimpi tarkastelu näyttäisi, että emme tee samoja asioita.

Maria Anttila hoitaa Snellun erityisnuorisotyönohjaajan sijaisuutta, joka päättyy vuodenvaihteessa. Määräaikaisuus on ollut koko ajan tiedossa, eikä työn päättyminen ole hänelle henkilökohtainen tragedia.

– Tässä ei ole kyse muutamasta työpaikasta vaan siitä, että lapsilta, nuorilta ja perheiltä leikataan, mutta se yritetään saada näyttämään hyvältä. Esimerkiksi Snellun psykologipalvelujen loppuminen on täysin kestämätöntä tässä tilanteessa, jossa julkisen puolen jonot ovat valtavat ja yksityiset palvelut ovat monelle liian kalliita.

Maria Anttila (vasemmalla) ohjasi NettiSaappaan päivystysryhmää Itäkeskuksen Snellussa tammikuussa 2022.

Maria Anttila (vasemmalla) ohjasi NettiSaappaan päivystysryhmää Itäkeskuksen Snellussa tammikuussa 2022.

Nuorten auttaminen on nyt kirkon Yhteisvastuukeräyksen kohteena

Yksi säästötoimien herättämistä kysymyksistä on se, millä tavalla Snellun kautta tehtävää Saapas-työtä voidaan jatkaa. Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys keskittyy nuorten auttamiseen, ja Saapas-työn kehittäminen ja laajentaminen on yksi keräyksen kohteista. Snellussa Saapas-työ on kuulunut Maria Anttilan toimenkuvaan.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Saapas-työ kuuluu jatkossa saman viranhaltijan tehtäviin, joka hoitaa myös esihenkilötehtävät. Se tarkoittaa, että Saappaaseen käytetään jatkossa noin puolet siitä työajasta, mitä tähän asti on voitu käyttää. Tämä tulee näkymään muutoksina toiminnassa sekä enenevänä yhteistyönä Itä-Helsingin Saappaan kanssa, Anttila sanoo.

Anttila mainitsee vielä päätösesityksen kohdan, jonka mukaan yhteistyötä Varustamojen kanssa lisätään. Ajatus Varustamojen kehittämisestä syntyi alun perin Snellun työn yhteydessä, ja Snellu on ollut tiiviisti mukana toiminnan kehittämisessä.

– Tästäkin syntyy vaikutelma, että Snellun laajaa verkostoitumista ei tunneta tai sitä ei arvosteta. Pyrkimys yhteistyön vahvistamiseen on jo nykyisen strategiamme mukaista.

”Kyse on siitä, että meidän on pakko säästää”, sanoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Jukka Pakarinen

Miksi Helsingin seurakuntayhtymän säästöt painottuvat niin voimakkaasti erityisnuorisotyöhön, Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja Vartiokylän kirkkoherra Jukka Pakarinen?

– Kyse on siitä, että meidän on pakko säästää – ei halusta. Säästöjä joudumme tekemään monessa kohdassa, eritysnuorisotyö on yksi monien joukossa.

– Euromääräisesti säästö erityisnuorisotyössä on suhteellisen maltillinen, kun katsotaan kokonaissäästöjä. Toki kaikilla säästöillä on vaikutuksia. Helppoja säästökohteita ei yhteisessä seurakuntatyössä ja yhteisissä palveluissa ole.

Millä tavalla suunniteltu erityisnuorisotyön vahvistuminen toteutuu käytännössä? Riittääkö seurakuntien nuorisotyöntekijöiden aika siihen, että he tekevät jatkossa aikaisempaa enemmän erityisnuorisotyötä?

– Seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa toimintatapoja on suunniteltava yhdessä, ja sitä kautta on mahdollista löytää uudenlaisia ratkaisuja haastavaan tilanteeseen. Kaikilla tasoilla määrärahat vähenevät niin seurakunnissa kuin yhteisissä palveluissa. Yhteistyötä Snellun, seurakuntien ja rovastikuntien välillä on kehitettävä, jotta tähän haasteeseen löytyy toimivia ratkaisuja.

Saapas-työn kehittäminen ja laajentaminen on yksi tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohteista. Jatkuuko Snellun Saapas-työ myös tulevaisuudessa, kun kohtaavan työn resurssit vähenevät?

– Snellussa Saapas-työ jatkuu, Pakarinen sanoo.

– Helsingin Mikaelin seurakunnassa on tehty hyvää ja arvokasta Saapas-työtä pitkään. Vuodenvaihteessa Vartiokylän seurakunta ja Helsingin Mikaelin seurakunta yhdistyvät. Nyt on mahdollisuus miettiä ja suunnitella, kuinka täällä Itä-Helsingissä voidaan kehittää Saapas-työtä Helsingin Mikaelin seurakunnan ja Snellun yhteistyönä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: