null Entistä useampi nuori on hakenut apua Snellusta koronavuonna – maksuton tapaaminen psykologin tai erityisnuoriso-ohjaajan kanssa järjestyy yleensä alle viikossa

”Monesti meille tulee sellaisia nuoria, jotka eivät vielä itsekään tiedä, millaista apua tarvitsevat”, kertoo Snellun esihenkilö Sanna Parkkinen.

”Monesti meille tulee sellaisia nuoria, jotka eivät vielä itsekään tiedä, millaista apua tarvitsevat”, kertoo Snellun esihenkilö Sanna Parkkinen.

Ajankohtaista

Entistä useampi nuori on hakenut apua Snellusta koronavuonna – maksuton tapaaminen psykologin tai erityisnuoriso-ohjaajan kanssa järjestyy yleensä alle viikossa

Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön keskus Snellu tunnetaan kaduilla nuoria kohtaavasta palveluoperaatio Saappaasta. Snellu tarjoaa myös keskusteluapua ja vertaisryhmiä.

Korona on näkynyt Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön keskus Snellussa lisääntyneinä yhteydenottoina. Nuorten tavallisten huolien päälle ovat tulleet ahdistus sosiaalisen elämän puutteesta, etäkoulun ongelmat ja runsaan kotonaolon kärjistämät perhetilanteet.

– Yksittäisten nuorten tapaamiset ovat meillä pyörineet koko ajan. Osittain niitä on tehty etänä ja tavattu nuoria esimerkiksi ulkona kävelyllä. Viime vuonna yksilötapaamisia oli 2 900, kertoo Snellun esihenkilö Sanna Parkkinen.

Erityisnuoriso-ohjaajan tai psykologin luo pääsee nopeasti

Itäkeskuksessa Matteuksenkirkolla toimivan Snellun palvelut on tarkoitettu alle 29-vuotiaille ja heidän perheilleen. Maksuton tapaaminen erityisnuoriso-ohjaajan tai psykologin kanssa järjestyy yleensä alle viikossa.

Tarjolla on myös ryhmiä. Osa on koronan vuoksi tauolla, mutta tälläkin hetkellä etänä kokoontuu sukupuoleltaan moninaisten ja sukupuoltaan pohtivien nuorten ryhmä, ja huhtikuussa alkaa ihmissuhteita käsittelevä ryhmä 18–29-vuotiaille.

Palveluoperaatio Saapas auttaa vapaaehtoisten aikuisten voimin nuoria kaduilla ja kesäfestareilla.

– Monesti meille tulee sellaisia nuoria, jotka eivät vielä itsekään tiedä, millaista apua tarvitsevat. Yhteyttä voi ottaa myös anonyymisti, Parkkinen kertoo.

Apu räätälöidään nuoren tarpeiden mukaan, ja se voi olla varsin kokonaisvaltaista. Snellun kautta voi nimittäin päästä jopa työkokeiluun Matteuksenkirkolla sijaitsevaan Snellu Caféhen.

– Nuoria ohjaa siellä yksi erityisnuorisotyönohjaaja ja yksi kokki. Tavoite on, että he ovat tukena muutenkin ja auttavat löytämään reittejä elämässä eteenpäin.

Saappaan katupäivystys jatkuu taas tauon jälkeen

Tunnetuinta Snellun työtä on varmaankin palveluoperaatio Saapas, joka perinteisesti auttaa vapaaehtoisten aikuisten voimin nuoria kaduilla. Se pitää myös selviämisasemia kesäfestareilla. Viime vuonna festarit oli peruttu ja katupäivystyskin oli välillä tauolla, mutta nyt se jatkuu taas.

– Maskien ja turvavälien takia kohtaaminen on tavallista haastavampaa, mutta nuoret kaipaavat kuuntelevia aikuisia, Sanna Parkkinen sanoo.

Se onkin hänestä Saappaan ydin: kuuntelu.

– Tällä hetkellä etäkoulu puhuttaa paljon. Joillekin se on tosi helppoa, toisille taas tosi vaikeaa. Tulokset tästä ajasta näkyvät parin vuoden päästä, Parkkinen arvelee.

Saapas on poikkeusaikoina aktivoitunut netissä. NettiSaappaan vapaaehtoiset pitävät säännöllisesti SaapasChattia yhteistyössä Tukinetin kanssa ja juttelevat nuorten kanssa Instagramissa ja Youtubessa.

– Jos joku vaikka omassa MyStoryssaan kysyy, mitä voin tehdä kun mua ahdistaa, saapaslaiset saattavat käydä kommentoimassa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.