Helsinkiläismiehistä enää alle puolet kuuluu kirkkoon – maahanmuutto vähentää kirkkoon kuuluvien suhteellista osuutta kaupunkilaisista

Helsinkiläismiehistä enää alle puolet kuuluu kirkkoon – maahanmuutto vähentää kirkkoon kuuluvien suhteellista osuutta kaupunkilaisista

Seurakuntien jäsenyysprosenteissa on isoja eroja. Ne johtuvat lähinnä seurakunnan alueella asuvien maahanmuuttajien määrästä. Naisista yhä selvä enemmistö kuuluu kirkkoon.

Vielä viime vuoden heinäkuussa helsinkiläismiehistä kuului kirkkoon 51,9 prosenttia ja naisista 60,6 prosenttia. Nyt miehistä 49,6 prosenttia ja naisista 58,2 prosenttia kuuluu kirkkoon.

Helsingin seurakuntien absoluuttinen jäsenmäärä oli nyt 341 594, kun kaupungin väkiluku oli 639 848. Seurakuntalaisten määrä väheni vuodessa 3279 hengellä, kun kaupungin väkiluku kasvoi 7759 hengellä. Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien suhteellinen osuus kaupungin väestöstä vähenee siis nopeammin kuin kirkon jäsenmäärä.

Ilmiötä selittää isolta osalta muuttoliike ja nimenomaan maahanmuutto. Tämä, ja väestön sosiaalinen ja taloudellinen elämäntilanne, näkyvät seurakuntien välisissä eroissa, jotka ovat isoja.

Helsingissä on 18 suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä seurakuntaa. Suurin luterilaispitoisuus on ruotsinkielisessä Matteuksen seurakunnassa (71,2 prosenttia) ja suomenkielisessä Pakilan seurakunnassa (69,3 prosenttia).

Mikaelin alueella on jopa 10 000 maahanmuuttajaa

Viime vuoden heinäkuussa Helsingissä oli kolme seurakuntaa, joihin kuului alle puolet alueen asukkaista. Nyt näitä seurakuntia on viisi. Seurakunnista kaksi eli Kallio ja Paavali sijaitsevat kantakaupungissa, Mikael, Vartiokylä ja Vuosaari ovat Itä-Helsingin seurakuntia.

Mikaelin seurakunnan jäsenmäärä on nyt 45,3 prosenttia alueen väestöstä. Seurakunnan kirkkoherran Martti Häkkäsen mukaan alueen suomen- ja ruotsinkielisistä kuuluu kirkkoon noin kaksi kolmesta. Jäsenyysprosenttia pienentää merkittävästi se, että alueen asukkaista 8 000–10 000 on maahanmuuttajia. Heissä on myös kristittyjä, mutta harvat luterilaisia.

Mikaelin seurakunnan alueen isoja lähiöitä ovat Kontula, Kivikko, Mellunmäki ja Vesala, mutta myös Östersundom. Siellä tilanne on aivan toinen, jopa kolme neljästä kuuluu kirkkoon.

– Meidän seurakuntamme alueen sosioekonominen tilanne on toinen kuin vaikkapa Pakilassa. Työttömiä on paljon ja tulotaso alempi kuin Helsingissä keskimäärin. Seurakunnan koko toimintakulttuuri on vahvasti diakoninen. Toki myös lapset, nuoret ja perheet ovat tärkeitä. Pyrimme palvelemaan ja auttamaan alueen ihmisiä niin hyvin kuin voimme, sanoo Häkkänen.

Mikaelin seurakunta tekee Häkkäsen mukaan aktiivista yhteistyötä alueella olevien eri toimijoiden kanssa. Se on mukana Vetoa ja voimaa Mellunkylään -yhteistoimintakokouksissa ja tapahtumissa, jonka piirissä on myös maahanmuuttajia. Seurakunnalla on hyvät suhteet niin alueella toimiviin muihin kristillisiin kirkkoihin kuin muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Seurakunnan toiminnassa on mukana maahanmuuttajia. Heitä on myös jonkin verran liittynyt seurakuntaan.

Monikulttuuristuminen siis vähentää kirkkoon kuuluvien osuutta kaupungin väestöstä, mutta ei uskonnollisuutta. Vastaava tilanne on myös muualla pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi Mikaelin seurakunnan naapurissa Vantaan Hakunilassa. Muslimiväestön määrä kasvaa, ja ulkomailta muuttaa myös paljon kristittyjä. Pienet etniset seurakunnat lisääntyvät koko ajan.

Helsingin seurakuntayhtymän johtaja, Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki näkee maahanmuutossa paljon hyvää ja uusia mahdollisuuksia pääkaupunkiseudulle. Hän uskoo, että maahanmuutto voi ajan myötä tuoda kirkkoon lisää aktiivisia jäseniä. Niin on käynyt monille anglikaaniseurakunnille Lontoossa, jossa Rintamäki työskenteli aiemmin Merimieskirkon pappina.

– Meidän pitää pääkaupunkiseurakunnan seurakunnissa lisätä voimavaroja erityisesti englanninkieliseen työhön, jos ja kun haluamme asiaan vaikuttaa, hän sanoo.

Mikaelin seurakunnan jäsenmäärä on nyt 45,3 prosenttia alueen väestöstä.

Kirkon pitää näkyä miehille paremmin

Vähintään samanveroinen kysymys, on, ettei seurakunnista tule vain naisten juttu. Alle 18-vuotiaissa nuorissa miesten ja naisten osuus on vielä yhtä suuri, mutta sen jälkeen ero kasvaa nopeasti.

– Olemme tulleet viime vuosina tilanteeseen, jossa pelkkä tapa kuulua kirkkoon ei yksin kanna. Ihmiset etsivät yhteisöön kuulumiselta itselleen merkityksellistä jäsenyyttä. Me emme ole pystyneet riittävän hyvin tarjoamaan tätä merkityksellisyyden kokemusta 20–40-vuotiaille miehille. Se meidän on rehellisesti myönnettävä, arvioi Rintamäki.

Rintamäen mukaan Helsingin seurakunnat eivät ole antautumassa tai levittelemässä käsiään tämän asian edessä. Hän uskoo, että seurakuntien valitsema linja, jossa lisätään auttamistyötä, ollaan ihmisten tukena eri elämäntilanteissa ja tuodaan toivoa sinne, missä toivoa tarvitaan, on oikea tapa toimia ja kantaa hedelmää myös sitoutumisessa kirkkoon.

Rintamäen mukaan monilla naisilla on laajempi kokonaiskäsitys siitä, mitä kirkko ylipäänsä tekee. Varsinkin lapsiperheen alkuvaiheessa he ovat enemmän mukana esimerkiksi seurakuntien perhekerhoissa, mainitsee Rintamäki.

Nykyinen Haagan ja tuleva Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä tuumii, että naiset ovat perinteisesti ilmaisseet hengellisyyttään ja henkisyyttään avoimemmin kuin miehet keskimäärin.

– Kirkossa kävijöiden ja toimintaan aktiivisesti osallistuvien enemmistö on perinteisesti ollut naisia. Naiset ovat pyörittäneet arjen toimintaa, kun päättäjien enemmistö on ollut miehiä. Miehiä kuitenkin kiinnostavat esimerkiksi raamattuluennot ja talkootyö – siihen heitä on tullut innokkaasti mukaan Haagassa, sanoo Heltelä.

Me emme ole pystyneet riittävän hyvin tarjoamaan merkityksellisyyden kokemusta 20–40-vuotiaille miehille.

– Juha Rintamäki, Helsingin seurakuntayhtymän johtaja

Kysytään ihmisiltä, mitä he kirkolta odottavat

Sekä Heltelä että Rintamäki uskovat, että sen sijaan, että ihmisiä pyritään tuomaan kirkolle, kirkon pitää toimia siellä, missä ihmiset jo ovat. Kirkon tilojakin silti tarvitaan – ja Heltelä haluaisi antaa seurakuntalaisille omia avaimia niihin. Niin on Haagassa toimittukin.

– Kun ihmisiin luotetaan, he kokevat yhteisön enemmän omakseen, tuumii Heltelä.

Kunkin seurakunnan on mietittävä, mitkä ovat ihmisten tarpeet sen alueella. Lauttasaaressa on paljon lapsiperheitä, joten seurakunnalla on siellä Suomen suurin iltapäiväkerho. Syksylle kirkkoherra Rintamäki suunnittelee Lauttasaareen Helsingin suurinta grillausiltaa. Myös yhteiskunnallinen ote on vahva ja auttamistyöhön on saatu mukaan sekä seurakuntalaisia että maahanmuuttajia.

– Väkimäärän vähenemisen takana on iso kulttuurinen muutos, mutta todellisuuteen voidaan vaikuttaa tekemällä asioita, joihin uskotaan. Tarvelähtöisyys on tässä tärkeää. Kysytään ihmisiltä, mitä he kirkolta kaipaavat, sanoo Rintamäki.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi