Susanna Erätuli löysi kristinuskon voiman uudelleen tutustuttuaan ensin tämän päivän henkisiin opettajiin.

Hyvä elämä

Hiljaisuuden kosketukset tekivät Susanna Erätulesta etsijän – mitä sanottavaa hiljaisuudella on?

Hyvän hiljaisuuden kosketus toistui lähes päivittäin Susanna Erätulen lapsuudessa. Kun entisestä lumilautailijasta tuli äiti, oli aika ottaa selvää, mitä sanottavaa pysähtymisen hetkillä on.

18.12.2017 10:30
Taneli Kylätasku
Esko Jämsä

Kuusivuotias tyttö pysähtyy kesken leikin ja keskittää katseensa käsiinsä. Hän on tullut tietoiseksi kaiken läpäisevästä hyvästä, syvästä hiljaisuudesta. Keskittymällä yhteen kiintopisteeseen tyttö voi pysyä hiljaisuuden tilassa niin pitkään kuin haluaa.

Syvän hiljaisuuden hetket toistuivat Susanna Erätulen lapsuudessa lähes päivittäin. Hiljaisuus tuntui aina yhtä hyvältä, kuin isolta riippukeinulta, jonka keinussa olo oli ihanan rauhallinen. Teini-iässä kokemuksia tuli harvemmin, ja sitten ne loppuivat.

Nuoruuden viimeisen syvän hiljaisuuden kosketuksen Erätuli sai noin 20-vuotiaana, kun hän nousi hitaasti ylös sveitsiläistä vuorenrinnettä lumilautaansa kantaen.

Äidiksi tulemiseni jälkeisinä vuosina minussa heräsi suuri sisäinen janoisuus.

Katse kääntyi sisäänpäin

Kun syvän hiljaisuuden kokemukset loppuivat, Erätuli ei osannut kaivata niitä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen elämässä oli alkanut uusi vaihe, jossa hän etsi hiljaisuuden sijasta aktiivisuutta, luovuutta ja vapautta.

Erätuli, omaa sukua Serkamo, kiersi maailmaa puoliammattimaisena lumilautailijana ja osallistui kilpailuihin Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Chilen rinteillä. Jossakin vaiheessa kilpailut ja sponsoreita varten järjestetyt valokuvaukset vaihtuivat lumilautailua käsittelevien juttujen tekoon freelancetoimittajana.

26-vuotiaana Susanna Erätuli perusti perheen. Kuusi vuotta nuorempi puoliso Jukka Erätuli jatkoi vielä lumilautailijan uraansa, joten Susanna oli paljon kotona lasten kanssa. Kummankin puolison opinnot olivat kesken.

– Perheen perustaminen siinä elämäntilanteessa ei ollut järkipäätös, mutta äitiys ja paikalleen asettuminen tuntuivat oman sydämen seuraamiselta, Erätuli sanoo.

Huikeiden vuoristonäkymien tilalle tuli parvekkeeton yksiö Helsingin Koskelassa ja maailman kiertäminen vaihtui käynteihin Citymarketissa. Pysähtyminen ja elämän jakaminen lasten kanssa käänsivät Erätulen katseen sisäänpäin.

– Äidiksi tulemiseni jälkeisinä vuosina minussa heräsi suuri sisäinen janoisuus. Kaikki henkinen ja hengellinen alkoi kiinnostaa minua, hän sanoo.

– Henkilökohtaisten oivallusten vertailu ja oikeaksi tai vääräksi osoittaminen on minulle vierasta, Susanna Erätuli sanoo.

Lapsen sidotut siivet

Arkiset havainnot ja kokemukset syvensivät etsimistä. Lapsilla näytti olevan luontainen olemassaolon taju ja rytmi, joka oli jotakin täysin muuta kuin valtakulttuurin normit ja tavat.

Joskus rinnakkaiset todellisuudet törmäsivät. Erätulen esikoinen piirsi päivähoidossa kotkan, jonka siivet oli sidottu. Poika oli tuolloin pienessä päiväkodissa, jossa oli ahtaat rajat.

Piirros pysäytti Erätulen, vaikka hän ymmärtää hyvin rajojen ja sääntöjen merkityksen lapsen kehitykselle.

– Tunnistin kuvassa jotakin yleispätevää, joka kuvasi myös omaa ihmisyyttäni.

Välillä lapset tuntuivat kurkottavan näkyvän todellisuuden tuolle puolelle. Kerran Erätulen kolmas lapsi Nyyti toi kapaloimansa nuken äidin syliin ja sanoi, että se on "joulupäivän paketti".

Vähän myöhemmin raskaustesti näytti positiivista, ja neuvola antoi uuden perheenjäsenen lasketuksi ajaksi 25. joulukuuta.

Vastauksia eri traditioista

Kun kiinnostus henkisiä ja hengellisiä asioita kohtaan oli herännyt, Erätuli perehtyi erilaisiin henkisiin ja hengellisiin traditioihin. Opetusta löytyi netistä ja kirjoista. Erätuli kävi myös retriiteissä kuuntelemassa hiljaisuutta, joka oli koskettanut häntä lapsena.

– Omat kokemukseni herättivät halun ottaa selvää siitä, mitä näistä asioista sanotaan. Mitä etsijät eri aikoina ovat pohtineet ja löytäneet? Halusin myös selventää sitä, mihin itse uskon.

Vastauksia löytyi eri uskontotraditioista tulevilta henkisyyden opettajilta. Heitä yhdisti jokin, jota Erätuli kutsuu ykseystietoisuudeksi.

Jokainen Erätulelle tärkeä opettaja käsitteli omalla tyylillään samoja teemoja: rakkaudellista läsnäoloa, itsen taakse pääsemistä ja avautumista oman persoonan kahleita laajemmalle tietoisuudelle.

Erätulella on vahvat kristilliset sukujuuret. Pappien, opettajien ja maallikkosaarnaajien jatkumo tulee aina 1500-luvulta saakka. Tutustuttuaan ykseystietoisuuden opettajiin hän halusi selvittää, löytyykö kristinuskosta jotakin, joka liittyy samaan asiaan.

Minua kiehtoo elämässä kaikki se, mitä emme pääse kiertämään.

Mystikot ja sielun kipinä

Etsijän polku vei Susanna Erätulen Hiljaisuuden ystävien järjestämään retriitinohjaajan koulutukseen ja Helsingin seurakuntayhtymän hengellisen ohjauksen koulutukseen.

Hengellisen ohjauksen koulutuksessa avara ilmapiiri yllätti Erätulen myönteisesti. Koulutukseen osallistui erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, joita kiinnostivat samat asiat.

– Jokaisella ihmisellä on oma tarina, jonka kautta olemme oivaltaneet sen, minkä olemme oivaltaneet. Henkilökohtaisten oivallusten vertailu ja oikeaksi tai vääräksi osoittaminen on minulle vierasta, hän sanoo.

Suorasta kokemisesta alkanut polku oli johtanut Erätulen tutustumaan uushenkisiin ykseystietoisuuden oppeihin. Nyt vuorossa olivat kristilliset mystikot.

Heiltä Erätuli löysi ajatuksen valaistumista seuraavasta ykseydestä. Se ei ole vain yhteyttä Jumalaan, vaan yhteen sulautumista syvän todellisuuden kanssa.

– Mystikoiden mukaan se, mitä kaipaamme, löytyy meistä itsestämme jonkinlaisena sielun kipinänä. Se ei ollut enää erillisyyden teologiaa, jossa ihminen kaipaa jotakin, joka pysyy hänelle kaukaisena, Erätuli sanoo.

– Koin, että näille asioille ei ole tilaa perusluterilaisuudessa. Siksi minun on pitänyt tehdä se tila itse, jotta löytäisin kristinuskon voiman uudelleen.

Sisäinen kokemus sai sanat

Lopulta Erätulen matka toi hänet kohtaan, jossa se, mitä hän on kokenut, etsinyt ja löytänyt, pääsee ulos. Lokakuussa ilmestyneessä Etsijän kirjassa hän kokoaa yhteen vuosien varrella oppimaansa.

Pääosin Valamon luostarissa kirjoitettu kirja käsittelee suuria kysymyksiä, jotka jokainen ihminen kohtaa elämänsä aikana: syntymää, kuolemaa, rakastamista, tasapainon etsimistä, oman kutsumuksen löytämistä, omien juurien merkitystä ja elämän jatkumista jälkeläisissä.

– Minua kiehtoo elämässä kaikki se, mitä emme pääse kiertämään, hän sanoo.

Erätuli on valinnut kirjaansa näkökulmia eri uskontoperinteistä, mutta hän pyrkii välttämään niiden sanoja ja puhumaan "elämän kieltä", jota kuka tahansa voi ymmärtää sydämen tasolla. Kirjan aineksina ovat myös Erätulen lasten kysymykset ja oivallukset, joita hän on tallentanut kiireisen arjen keskellä.

Kirjan valmistuminen vastaa pitkään odotukseen, johon on liittynyt tuskastumista ja kipua. Kun Erätuli yritti lapsena sanoittaa kokemuksiaan syvästä hiljaisuudesta, ihmiset eivät ymmärtäneet, mistä hän puhui.

Niinpä Erätuli sulki kokemukset sisälleen ja piti ne omana tietonaan. Vaikenemista seurasi ulkopuolisuuden tunne, joka on kulkenut Erätulen mukana läpi vuosien.

– Nyt olen vihdoinkin osannut pukea sanoiksi ja jakaa edes osan siitä, mikä on aina ollut minulle totta. Jos en olisi koskaan löytänyt näitä sanoja, tuntuisi vaikealta lähteä tästä elämästä.

Kuka?

Susanna Erätuli, 43, on Sipoossa asuva luokanopettaja, uskonnonopettaja ja neljän lapsen äiti. Hän on myös entinen lumilautailija ja intohimoinen etsijä, jonka teos Etsijän kirja (Otava) ilmestyi lokakuussa.

Missä?

Minut ja kaksi ensimmäistä lastani on kastettu Puotilan kappelissa. Olen mennyt naimisiin Puotilan kappelissa kuten vanhempanikin, ja isäni siunaustilaisuus pidettiin siellä.