Siskonpeti-kirjan kirjoittaminen alkoi, kun Sanna Vaara kuuli sisarensa sairastavan pitkälle edennyttä syöpää.
Sanna Vaara tutustui mystisiin kokemuksiin jo lapsena – nyt hän kirjoittaa niistä omakohtaista fiktiota
Hengellinen etsintä tarkoittaa Sanna Vaaralle oman mielen ruoppaamista ja pelkojen kohtaamista. Kolmannessa kirjassaan hän kertoo, mitä oppi saattaessaan syöpään sairastunutta sisarta viimeiselle matkalle.
Jumalan tuli mun sisäl hiljaa puhuu / kertoo kaikki tarinat siit on vaan huhuu / sillei oo nimee eikä sillä oo muotoo / kaikki on Jumalan suurta luontoo.
Kun espoolainen kulttuurintuottaja ja kirjailija Sanna Vaara, 47, eläytyy teksteihinsä Räppäri VAARAna, hänestä tuntuu kuin aika pysähtyisi ja se, joka on äänessä, katoaisi.
Mystiset ja selittämättömiltä tuntuvat kokemukset ovat kuuluneet Vaaran elämään niin pitkään kuin hän muistaa. Sellaisia olivat esimerkiksi lapsuuden läpi jatkuneet ruumiista irtautumisen kokemukset, joiden aikana hän katsoi itseään sängyn yläpuolelta ilman pelon tunnetta.
Vaara kertoo olleensa nopeatempoinen ja impulsiivinen lapsi. Kun hän aikoi sanoa toiselle lapselle rumasti, herkkä omatunto varoitti sähköiskun lailla. Tuntemus meni koko kehon läpi.
Alkoholistiperheessä varttunut Vaara joutui kantamaan vastuuta muista liian varhain. Samalla hän sisäisti elämänasenteen, jota kutsuu jumalsyndroomaksi.
– Kaikki tuntui olevan omissa käsissäni. Tästä seurasi jo nuoruudessa väsyminen elämään, mutta myös sisäänpäin kääntyminen, joka on ollut hyvä asia.
Kehohoito avasi mielen
20-vuotiaana Sanna Vaara näki Helsingin nuorisoaseman ilmoitustaululla käsin kirjoitetun lapun, jossa tarjottiin ”kehohoitoa”. Hän ymmärsi tarvitsevansa apua lapsuuden kokemustensa käsittelyssä, mutta keskusteluterapia ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta.
– Tiesin olevani hyvä puhumaan ja väistämään pahan oloni alkusyiden kohtaamista. Kehollinen kokemus sen sijaan oli jotakin, mitä en pystynyt pakenemaan, Vaara sanoo.
Kehohoito osoittautui osteopatiaan perustuvaksi kraniosakraaliterapiaksi, jossa etsitään kehon ongelmakohtia ja vapautetaan niiden jännitys kevyiden hoito-otteiden avulla. Sanna Vaara ja terapeutti keskustelivat hoitojen aikana pintaan nousevista asioista, ja heidän välilleen syntyi pitkäaikainen ystävyys.
– Ensimmäisen kerran aloin tutustua siihen, kuka todella olen, mikä on minulle tärkeää ja mitä tarvitsen. Siihen saakka elämäni oli ollut selviytymistä ja nuoruuden draivia, eivätkä sellaiset kysymykset olleet tuntuneet tärkeiltä.
Olen oppinut, että putoan sisäiseen melankoliaan, jos en huolehdi levon ja hiljaisuuden tarpeestani.
Itsetuntemuksen kasvamisesta seurasi elämän avautuminen uudella tavalla. Vaara rakastui mieheen, jonka kanssa jakaa elämänsä edelleen. Puolison ehdoton rakkaus ja myöhemmin äidiksi tuleminen saivat Vaaran kiinnostumaan korkeammasta voimasta, jonka olemassaolo oli tuntunut lapsuuden turvattomissa oloissa epätodennäköiseltä.
Oman sisäisen maailman selvittely jatkui Ihmeiden oppikurssi -nimisessä opintopiirissä, joka perustuu samannimiseen kirjaan (Ykseys-yhdistys 2002). Kyseessä on kristillisiä termejä uudella tavalla tulkitseva new age -klassikko, jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen psykologi Helen Schuhman. Oppikurssin teemoja ovat anteeksiantamus, syyllisyydestä vapautuminen, Jumalan oivaltaminen ja oman sisäisen opettajan löytäminen.
– Vähitellen ymmärsin, että pelkkä oman sisimmän purkaminen ei antanut minulle vastauksia. Tietoisuuden ja Jumalan tutkiminen edellytti pysähtymistä ja hiljentymistä, Vaara sanoo.
Kotona hiljaisuudessa
Hiljaisuuden etsiminen vei Sanna Vaaran buddhalaisuuteen perustuvaan vipassana-retriittiin, jossa meditoitiin aamusta iltaan. Sellainen retriitti järjestettiin Ystävyyden Majatalo -nimisessä kristillisessä toipumisyhteisössä Salossa.
Ystävät nauroivat katketakseen kuullessaan, että Vaara oli ilmoittautunut retriittiin: Sannako olisi hiljaa kokonaisen viikon? Mahdotonta! Hän tunsi kuitenkin jo ensimmäisessä istunnossa tulleensa kotiin.
– Olen alusta saakka aistinut, että hiljaisuudessa on läsnä rakkaus, joka kannattelee minua. Hiljaisuudessa on tyhjyys, mutta samalla se on tietyllä tavalla täydempi kuin mikään muu, hän sanoo.
Sanna Vaaralle hengellinen etsintä tarkoittaa oman sisimmän ruoppaamista. Usein siinä on kyse pelkojen katsomisesta ja kohtaamisesta. Samalla hän on tullut sinuiksi herkkyytensä kanssa.
Usein Vaarasta tuntuu kuin hänellä ei olisi ihoa lainkaan. On kuin kaikki asiat, joita hän kokee, vaikuttaisivat suoraan hermostoon.
– Olen oppinut, että putoan sisäiseen melankoliaan, jos en huolehdi levon ja hiljaisuuden tarpeestani, hän sanoo.
Sanna Vaara karaisee itseään kastautumalla päivittäin kylmässä vedessä. Vaara valokuvattiin Allas Sea Pool -kylpylässä Helsingissä.
Modernien munkkien Big Brother
Kirjoittaminen on ollut nuoruudesta lähtien Sanna Vaaralle luontainen tapa selventää omaa sisintään. Lopulta luovuuden tulppa irtosi lauluntekijöille suunnatussa koulutuksessa, jossa syntyivät ensimmäiset räppäri VAARAn tekstit.
Tähän mennessä Vaara on kirjoittanut sisäisestä etsinnästään kolme autofiktiivistä romaania. Niissä hengellisen etsinnän multitaskaaja kuvaa omaa matkaansa ja sisäistä maisemaansa yltiörehellisesti mutta samalla viihdyttävästi.
Ensimmäisen kirjan Maa kutsuu (Sammakko 2016) idea syntyi viikon kestäneellä Lapin-vaelluksella, johon sisältyi vipassana-retriitti. Toinen kirja Modernien munkkien matkassa – Hillitön henkinen elämäni (Viisas elämä 2019) vie lukijan Espanjaan kaksi viikkoa kestävään retriittiin, jossa noudatetaan transsendenttiseen meditaatioon perustuvaa ascensio-suuntausta.
Uskon, että asiat, joiden kuuluu tapahtua, tapahtuvat. Tämä ei estä sitä, että meihin sattuu välillä ihan saatanasti.
Kirjan teemana on pyrkimys vapautua mielen kahleista, mutta samalla Vaara saa retriitin kuulostamaan Big Brother -ohjelman erikoisjaksolta, jossa kommelluksilta ei vältytä.
Kolmannen kirjan kirjoittaminen alkoi perheen lomamatkalla, kun Vaara sai kuulla, että hänen sisarensa sairasti pitkälle edennyttä syöpää. Vaara pitää tänä syksynä ilmestynyttä Siskonpetiä (Viisas elämä) tähän saakka tärkeimpänä kirjanaan.
– Toivoin, että kirjasta tulisi selviytymistarina. Niin siitä tulikin, mutta ei sisaren, vaan meidän, jotka jäimme tänne.
Surevan läheisen osa
Sisarensa sairastumisen jälkeen Sanna Vaara ei pystynyt meditoimaan. Järkytys purkautui toimintana, kun hän yritti tukea sisartaan ja tämän perhettä kaikin keinoin. Omaa ahdistustaan Vaara purki ”autohuutoterapialla” ajaessaan aamuisin töihin.
Siskonpetin alussa Vaara kokee voimakasta syyllisyyttä sisarensa sairastumisesta. Oliko hän kutsunut syöpäsairauden sisaren elämään toivoessaan, että voisi kirjoittaa kuolemasta? Syyllisyys hellittää, kun hän tunnistaa siinä lapsuudessa omaksutun tavan ottaa vastuuta toisten elämästä.
Vaara ripustautui parantumisen toivoon lääkäreiden antamasta lyhyestä ennusteesta huolimatta. Henkisten opettajien kirjoissa toistuivat lupaukset sairauksien voittamisesta sisäisen muutoksen avulla. Lopulta Vaara alkoi tutkia itse eri traditioiden valaistuneiden mestareiden ja mystikkojen elämäkertoja.
– Kaikki jotka löysin, olivat menehtyneet 40–50 vuoden iässä monenlaisiin sairauksiin ja onnettomuuksiin.
Vähitellen Vaara ymmärsi, että hänen osanaan surevana läheisenä oli luopuminen ja irti päästäminen. Sisaren saattaminen viimeiselle matkalle vahvisti kuitenkin hänen kokemustaan siitä, että kaiken taustalla on rakkaus, jota voi kutsua myös Jumalaksi.
– Minun ei tarvitse tietää eikä ymmärtää kaikkea. Riittää, että olen elämän käytettävissä, Sanna Vaara sanoo.
Korvaamaton kokemus
Sanna Vaara uskoo, että ihminen voi kestää monenlaisia asioita, jos pystyy luottamaan kaiken taustalla vaikuttavaan rakkauteen. Hän lisää kuitenkin, että tällaiset asiat pitää kokea itse. Muuten kyse on pelkästä sanahelinästä.
– Uskon, että asiat, joiden kuuluu tapahtua, tapahtuvat. Tämä ei estä sitä, että meihin sattuu välillä ihan saatanasti, hän sanoo.
Elokuussa Vaara aloitti hengellisen ohjauksen koulutuksen, jota vetää pappi ja hengellinen ohjaaja Henri Järvinen. Kristilliset mystikot ovat Vaaralle melko tuore tuttavuus. Hän löytää heidän kertomuksistaan samanlaisia kokemuksia kuin hänellä itsellään on ollut.
Lukiessaan mystikkojen tekstejä Vaara huomaa usein itkevänsä. Hän ei välttämättä ymmärrä älyllään, mikä on koskettanut häntä.
– Kokemus on kaikkein tärkein, mikään muu ei jotenkin riitä. Ei voi vain opiskella asioita, on tunnettava Jumalan kosketus.
Neuvoja oman katsomuksen selvittelyyn
Kysy, mikä on juuri nyt sinulle antoisaa, mikä tuntuu tärkeältä ja mikä puhuttelee. Älä odota, että jossakin olisi valmis katsomus ja sen mukana valmiit vastaukset ja ratkaisut. Vakaumusta tai katsomusta ei voi käydä hakemassa toisilta ihmisiltä. Sen alku on ihmisessä itsessään.
Katsomus koostuu asioista, jotka olemme kertaalleen pohtineet ja selvittäneet. Se ei kuitenkaan ole aitaus, johon elämän on tarkoitus pysähtyä. On hyvä merkki, kun vanhat katsomukset ja ajatukset alkavat vaivata.
Uskonasioissa on lupa ja velvollisuus ajatella omilla aivoillaan. Joudut antamaan oman vastauksesi siihen, mikä on ihmiselle parasta ja mihin kulloinkin on velvollisuus. Tällaisissa asioissa ei ole ketään, jolle vastuun voi luovuttaa.
Pidä jalat maan pinnalla. Tunnustele, mikä on uskottavaa ja mikä ei. Tee ero toden ja mielikuvituksen, tiedon ja luulemisen välille. Pohdi, mitkä asiat ovat suuria ja merkityksellisiä, mitkä vähäisiä.
Älä huolestu, vaikka moni kysymys jää avoimeksi. Keskeneräisyys ja epävarmuus kuuluvat ihmisenä olemiseen. Puolitotuuksien ja totuuden löytäjät erottaa siitä, että edelliset ovat löydöistään varmempia.
Kiellettyjä ajatuksia saa ajatella.
Lähde: Antti Alhonsaari, Sisätöissä (WSOY 1988).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Muusikko Mika Seppänen on meditoinut, tavoitellut valaistumista ja vaikuttunut islamista, mutta nyt hän on ehkä löytänyt kotiin
Hengellisyys”Olen tarvinnut nämä monet mutkat, jotta pystyn katsomaan kristinuskoa suopein silmin tai edes olemaan kiinnostunut siitä”, sanoo hengellisestä etsinnästään kirjan kirjoittanut Mika Seppänen.
