– Surun käsittely muokkaa sisäistä mielenmaisemaa niin, ettei suruun jää kiinni. Ajan kanssa suru muuttuu tilanteen hyväksymiseksi, Laura Sydänmaanlakka sanoo.
Hiljaisuus hoitaa surijaa pyhäinpäivänä Vantaalla – kolmen tunnin retriitissä saa kietoutua huopaan ja levätä
Seutulan kappelissa kohdataan suru ja kaipaus levollisessa ilmapiirissä.
Milloin suru loppuu? on kysymys, jonka pastori Laura Sydänmaanlakka kertoo kuulevansa usein. Olemme tottuneet ajattelemaan, että surun pitää päättyä, kun on ensin käynyt tietynlaiset vaiheet läpi.
– Suru ei päätykään. Se muuttuu osaksi kaipausta ja siitä tulee muisto, jota ihminen voi kantaa koko loppuelämän mukanaan. Suru on kehityskulku, prosessi ja matka, Sydänmaanlakka sanoo.
Suruun voi liittyä syyllisyyttä, aggressiota, avuttomuutta, häpeää, pelkoa ja ahdistusta. Sydänmaanlakan mukaan suruun liittyviä tunteita pitää työstää ja käsitellä, ei vältellä.
– Surun kanssa työskentelyn tarkoituksena on sopeuttaa tunteita ja järkeä uuteen tilanteeseen. Se on osa sisäistä matkaa, joka vie pikkuhiljaa muutokseen.
Ajan kanssa suru muuttuu
Puolison kuollessa voi eloon jääneestä tuntua, että elämässä ei enää ole mitään mieltä. Sureva ajattelee menevänsä itse pian perässä tuonpuoleiseen.
– Voimattomuus rakkaan ihmisen menettämisen jälkeen kuuluu myös surun työstämiseen, Sydänmaanlakka sanoo.
Joku voi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei enää ajattelekaan kuollutta läheistään joka päivä niin kuin aiemmin.
– Silloin, kun huomaa, ettei enää kanna kuollutta läheistä mukana yhtä tiiviisti kuin ennen, on tullut käsitelleeksi surua ja luopumista niin paljon, että elämä voittaa. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Elämä näyttäytyy toisenlaisena ja saa uudenlaiset raamit.
– Surun käsittely muokkaa sisäistä mielenmaisemaa niin, ettei suruun jää kiinni. Ajan kanssa suru muuttuu tilanteen hyväksymiseksi.
Sydänmaanlakka sanookin, ettei suru ole vain negatiivinen asia, vaikka se on järkyttävä tunne.
– Surun tehtävä on myös näyttää, minkä on menettänyt ja mitä on jäljellä, ja kirkastaa se, mikä on edessäpäin ja mahdollista.
Omaa kokemusta ei tarvitse jakaa
Seutulan kappelissa vietetään pyhäinpäivää kolmen tunnin retriitissä, joka on tarkoitettu läheisensä menettäneille ja surussa kulkeville. Tilaisuutta rytmittävät surupolulla vaeltaminen ja rukoushetket. Yhdessä vietetään myös ehtoollishetki.
– Aloitamme rukoushetkellä ja sen jälkeen lähdemme yhdessä surupolulle. Polun rasteilla luetaan suruun liittyviä tekstejä ja mietiskellään omaa kokemusta. Mitä teksti herättää mielessä? Laura Sydänmaanlakka selittää.
Päivän aikana saa kääriytyä huopaan ja kuunnella levollista kantelemusiikkia. Surua kehossa helpotetaan kehorukouksen avulla. Omaa surukokemustaan ei tarvitse jakaa muille.
– Mukaan voi tulla myös niin, ettei oikeastaan jaksa muuta kuin raahautua sisälle. Me ohjaajat olemme luotettavina ja turvallisina kanssakulkijoina, Sydänmaanlakka sanoo.
Laura Sydänmaanlakka on kirjoittanut Seutulan kappelin retriitin meditatiiviset tekstit. Yksi lause kuuluu näin: ”Anna minulle kaunein muisto suruni tilalle.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Taiteilija maalaa suruja poikkitaiteellisessa konsertissa – epätavallisellekin surulle annetaan tilaa
Ajankohtaista”Ihminen voi murehtia sitä, että elämä ei mennyt niin kuin olisi toivonut tai sitä, että joutuu luopumaan elävistä rakkaista”, sanoo taiteilija Ulla Remes.
Taivaan tähden: Sinä olet pyhä
Hengellisyys
