null Hoosianna-videosta tuli viraalihitti – ”Järkyttävän hieno, bravo!”

Vantaalainen Vaskivuoren lukion kamarikuoro esittää koskettavan version Hoosiannasta.

Vantaalainen Vaskivuoren lukion kamarikuoro esittää koskettavan version Hoosiannasta.

Ajankohtaista

Hoosianna-videosta tuli viraalihitti – ”Järkyttävän hieno, bravo!”

Vaskivuoren lukion kamarikuoro teki Jouluradiolle tilaustyönä musiikkivideon, jossa valmistaudutaan koronajouluun maskien ja graffitien keskellä. Videota on katsottu jo lähes puoli miljoonaa kertaa. Se on Jouluradion kaikkien aikojen ennätys.

”Tuli kylmät väreet ja itku.”

”Järkyttävän hieno, bravo Vaskivuoren Lukio!”

”Ihana sovitus, joka muistuttaa siitä, että vaikka pitäisi käyttää maskeja, niin joulu ei ole peruttu.”

Kommentit ovat Jouluradion Facebook-sivuilta adventtisunnuntaina 29.11. julkaistun Hoosianna-musiikkivideon perästä. Video on saanut Facebookissa, YouTubessa ja Instagramissa jo lähes puoli miljoonaa katsojaa. Kyseessä on kirkkaasti Jouluradion kaikkien aikojen ennätys. Näkyvyys on tullut lähes kokonaan luonnollisesti ja maksutta.

– Lukiolaisten tulkinta Hoosiannasta osuu vahvasti korona-aikaan. Vaskivuoren lukiolaiset kuvasivat videon loppusyksystä, minkä jälkeen tautitilanne on mennyt vielä pahemmaksi ja rajoitukset kiristyneet. Kun näin videon ensimmäisen kerran, se kosketti syvältä, Jouluradion tuottaja Katri Saarela kertoo.

Toista video

Hittivideossa YLE:n vuoden nuorisokuoroksi valittu Vaskivuoren kuoron kamarikuoro laulaa ja Vaskivuoren tanssilukion opiskelijat tanssivat oppilaitoksen kotikulmilla Vantaan Myyrmäessä, joka on saanut lempinimen Myyr York.

– Esiintyjien nuoruus, herkkyys ja aitous puhuttelevat epävarmuuden keskellä. Jouluradio antoi Vaskivuoren lukiolle vapaat kädet Hoosiannan tekemisessä, ja lopputulos on nuorten näköinen, Saarela toteaa.

Lukiolaiset kuvasivat videon itse. Kamarikuoron johtaja Jonna Vehmanen sovitti nuorille sopivan version klassikkovirrestä.

Jouluradio julkaisee vuosittain ensimmäisenä adventtina uuden version Hoosiannasta. Aiemmin sen ovat tehneet Jouluradiolle esimerkiksi Pastori Pike, Tuure Kilpeläinen sekä Kerkko Koskinen Kollektiivi.

Jouluradio on saanut Hoosiannan trendaamaan.
– Tuottaja Katri Saarela

Lukiolaisten Hoosianna-video on vedonnut erityisesti naisiin. Eniten sitä on klikattu Facebookissa, jossa noin kahdeksan katsojaa kymmenestä on ollut naisia. Videota ovat katsoneet varsinkin 45–54-vuotiaat naiset, toiseksi eniten 35–44-vuotiaat.

Myös YouTubessa valtaosa yleisöstä on naisia. Isoin yleisö ovat olleet yli 65-vuotiaat.

Eniten video on kiinnostanut Suomessa ja Facebookissa Uudellamaalla. Myyrmäen lukiolaiset ja kadut ovat saaneet katsojia myös seuraavista maista: Ruotsi, Yhdysvallat, Unkari, Saksa, Espanja, Iso-Britannia, Kanada, Ranska, Sveitsi, Viro, Italia, Belgia, Kreikka, Australia, Itävalta, Alankomaat, Norja, Venäjä, Japani, Tanska, Liettua, Färsaaret, Israel, Meksiko, Bosnia-Hertsegovina, Irlanti ja Luxemburg.

– Jouluradio on saanut Hoosiannan trendaamaan, Saarela sanoo.

Vaskivuoren lukion kamarikuorolaisten Hoosianna teki historiaa myös ensimmäisenä Parvekejoululauluna. Facebook-ryhmässä Parvekejoululaulut sunnuntaisin klo 15 sovitaan joka viikko kappale, jota soitetaan ja lauletaan yhtä aikaa parvekeilta.


Jouluradio on osa Kirkko ja kaupunki -mediaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.